Näin useiden vuosien aikana unta tieristyksestä
ja siihen liittyvistä kokemuksista. Isompi tie kaartui oikealla ja pienenpi tie lähti ylös
taakse mäkeen. Tässä mäessä työnsin unessa pyörää
ylös mäkeä ja joku oli seurassani. Olo hieman
hätääntynyt ja tuskainen. Pyörä olin musta ja vanhanaikainen, siinä oli pieni nahkainen laukku
takatelineen alla. Istuimessa jouset.
Ajoin muutama vuosi sitten vanhaa Länkipohjan ja Längelmäen kirkon välistä tietä autolla. Yht´äkkiä säikähdin ja totesin unen maiseman olevan juuri tässä. Ihan samanlainen kuin unessa jopa iso navetta vastasi unien kuvaa. Unien pääsisältö on ollut tuon mäkeä nousevan ihmisen hätä ja kärsimys. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt paikkaa. Unet olivat ikäänkuin jonkun ihmisen kärsimyksen jakamista ja paikan nähtyäni ne loppuivat. Unia nähdessäni tiesin koko ajan, etteivät kokemukset olleet omiani. Mikään
jälleensyntymisajatus ei ole uskottava, koska
tapahtuma on ollu jossain 1900-luvun alkupuolella
pyörästä, vaatteista ja tunnelmasta päätellen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kerron tähän alkuun isäni kertomuksen samantapaisesta asiasta.
-Hän näki vuosia, toistuvasti samaa unta johon heräsi paniikissa ja hikeä valuen.
Unessa kulki jossain rämeikössä kaikki vaatteet sateen jäljiltä märkinä (vaikka sillä hetkellä aurinko olikin alkanut paistaa),
mukanaan kolme muuta itselle "elävässä elämässä" tuntematonta miestä, jokaisella aseet selässä.
Isä kertoi että tunnelma unessa oli painostava, ja "liian" toden tuntuinen.
Muutama vuosi sitten kävimme Karjalassa, tutustumassa isän äidin synnyinseuduille. Olin mukana.
Siellä isä pysähtyi kuin seinään, ja tajusi tuntevansa koko seudun (=unen kautta). Ja niin se oli ! Hän osasi viedä meitä paikkoihin, joissa ei ikinä ollut liikkunut, tiesi mitä missäkin oli ollut, ja selittäessään itsekin ihmetteli,
tunsi uskomatonta tuttuuden tunnetta.
Sitä unta ei enää sen jälkeen ole näkynyt.
Tästä kysyisin.
" Mikään
jälleensyntymisajatus ei ole uskottava, koska
tapahtuma on ollu jossain 1900-luvun alkupuolella
pyörästä, vaatteista ja tunnelmasta päätellen"
Siis...? Etkö ylipäätään usko jälleensyntymiseen, vai miten 1900-luvun alkupuolisko tekee siitä mahdottoman ?
Pidän ajatusta jälleensyntymästä mahdollisena.
Olen itse syntynyt 1940 luvun puolivälissä ja
nämä tapahtumat olisivat olleet jossain 1910-30
luvulla. Aika syntymien välillä jää lyhyeksi ja
se toteutuu varsin harvoilla ja vielä saman kansallisuuden kohdalla. Tuo kertomasi kokemus
ja paikan löytäminen ovat samankaltaisia isäsi
kohdalla.
Toisaalta en ole varma kuka siellä tiellä oli.
Voi täysin olla mahdollista, että olin itse siellä. En lähtenyt katsomaan sitä ylöspäin nousevaa pienempää tietä. Ei se ole vieläkään myöhäistä.
Erityisesti lämmittää, että muillakin on ollut
samankaltaisia kokemuksia. Kerrio isällesi
tervehdys mikäli hän vielä vaeltaa täällä maan
päällä.
1900-luvun alkupuoli. Ajatuksissani kelailin 1800-lukua. Mut jooh...
Oliskos "astraaliruumiisi" kulkenut siellä omia menojaan" sinun nukkuessasi,
jollei kerran edellinen elämä tässä tapauksessa ole mahdollinen?
-Elämä on ihmeellistä-
Ns."raiteissa ajamisesta". Tässä puhun omakohtaisista unikokemisista.
Veljelläkin samanlaisia unikokemuksia/ ihmeellisiä pompsahtamisia.
Syvissä unimaailman transsitiloissa liikuin vanhan Arabikulttuurin
kultaisissa kaupungeissa, joiden loistoa en osaa kuvata kuin
posthypnoottisessa tilassa.
Näitä transsiunia edelsi hyvin syvät depressiotilat.
Kun niistä selvisin, unimaailma "köyhtyi".
Uskon unimaailman ihmeelliseen lahjaan.
Sen sanoma on kaikkialla maailmassa:
Luonto parantaa ihmisen, jos annamme sille siihen mahdollisuuden.
unimies
Eniten minua vieläkin hämmästyttää unen antama
tarkkuus maisemasta ja teistä. Yksi mahdollisuus
on käydä siellä uudelleen ja kysyä sen navetan
rakentamisvuosi. Tämä uni toistui monia
kertoja. Sitten on muunlaisia unia jotka toistuvat samanlaisina vuodesta toiseen. Myös
on uni joka liittyi henkiseen kehittymiseen ja
oli sisällöltään aivan ihmeellinen. Enkelien kaltaisia tai enkeliolentoja olen nähnyt muutamia
kertoja. Lohdullista on lukea muiden kokemuksia,
oikeastaan paljon lämpimämpiä vastauksia sekä
kokemuksia kuin uskonto palstan sivuilla.