Kiitos tuhnut, että maksatte osan asuntolainani koroista. Kiitos, että asutte vuokralla, muuten olisi plus-miinus nolla verovähennysoikeus, kun se olisi kaikilla.
Harmi, että asunnot ovat noin kalliita. Joutuu ottamaan enemmän lainaa, joten te tuhnut joudutte maksamaan enemmän minun lainakorkojani.
Harmi, että asunnot ovat noin kalliita. Joutuu ottamaan enemmän lainaa, joten te tuhnut joudutte maksamaan enemmän minun lainakorkojani.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Miksi haluat loukata vuokralaisia?
Tuulipukujen agressiivisuus nousussa. Selvä merkki ostajan markkinoista.
on merkki siitä, ettei rukoiltu rommaus oikein ota tullakseen. Mielestäni on rimanalitus, että tuhnuilta on alkanut viime aikoina - kun muuta ei ole enää keksitty - sadella noita ketjunavauksia, joissa hurrataan kaikille lama-, työttömyys-, irtisanomis- ym. uutisille ja toivotaan niitä. Oikeasti siinä kohtaa voisi mennä itseensä, jos on perustanut elämänsä siihen, että oma onnistuminen ja menestyminen vaatii välttämättä toteutuakseen jotain ikävää tapahtumaa.
Paperilakkolaisten ongelmista iloitseminen on todellain valitettavaa. Osa niistä ovat minunkin mielestäni rimanalituksia, mutta taustalla on se tosiasia että Suomi voi valua taantumaan lakon vuoksi.
Kaiken pohjalla oleva todellisuus tosin on se, että kantahelsingissä hinnat ovat irti todellisuudesta. Olisi hyvä jokaiselle, erityisesti perheellisille ensiasunnon ostajille, että hintataso tippuisi kolmanneksen. Muuten tämä ikäluokka joutuu mahdolliseen velkakierteeseen.
pitkästä aikaa tällä palstalla, onnittelen.
Mutta mikä se on se todellisuus, eikö se ole yhtä kuin toteutuneet hinnat kaupoissa.
Se todellisuus on ikävää todellisuutta ostajan kannalta
Ei missään pääkaupungissa ole keskustassa pulliaisille sopivan hintaisia asuntoja, kysyntä ja tarjonta pitävät siitä huolen.
Jos koko toivosi perustuu siihen että tulee kamala lama ja keskustan asuntojen hinnat laskevat, niin kyllä käy sinua sääliksi. Mikset mieluummin hanki kunnon koulutusta ja sitä kautta hyvin palkattua työtä, saisit sitten sinäkin asunnon keskustasta. Lapsellista purkaa katkeruutta täällä, hankkisit mieluummin varoillesi sopivan asunnon lähiöstä sen sijaan että kulutat aikasi haaveiluun.
Monet ystävistäni ovat tehneet valinnan jäädä asumaan kanta-kaupunkiin perheen kasvettua, yhtä monet ovat muuttaneet Espooseen. Kaikki ovat järkeviä ja hyvätuloisia ihmisiä, eivät todellakaan mitään ylivelkaantuneita surkimuksia. Kyllä he kaikki osaavat laskea tulonsa ja menonsa hyvinkin tarkasti, kyllä korkeakoulututkinto antaa siihen eväät :-)
Ota myös huomioon että suuri perheasunto kanta-kaupungissa ei ole kenellekään heistä ensiasunto, eikä sinunkaan kannata siihen pyrkiä. Hanki ensin pienempi jota makselet hiljalleen pois, sen jälkeen on helpompi vaihtaa suurempaan. Näin yksinkertaista se on.
Taasko sinä JDA panet suuhuni sanoja että toivon lamaa?!? Tämä EI pidä paikkaansa! Minulla on todennäkoisesti sinua parempi koulutus, korkeampi asema ja parempi palkka. Mutta siitä on minun turha lähtea sinun mukaasi kinastelemaan. Asunnot ovat ylihintaisia, ja sen tiedät sinäkin.
asia linjalla olet.
Miksi oletat että Romelhofilla ei ole koulutusta? Oletatko että jokainen romahdusta ennustava on kouluttamaton tyhjätasku? Minusta se asia on lähinnä päinvastoin.
Muutenkin kommenttisi, kuten "hanki ensin pienempi jota makselet hiljalleen pois, sen jälkeen on helpompi vaihtaa suurempaan. Näin yksinkertaista se on," ovat lähinnä itsestäänselvyyksiä.
oisko siinä IHAN vaan semmonen perusoletus että yleensä rikkaat asuvat omassa eivätkä vuokralla ja toisaalta esim opiskelijat ja työttömät asuvat yleensä vuokralla eikä omassa. Tämä on pääsääntö jossa toki voi olla poikkeuksia.
Kun tuhnut lisäksi nimenomaan toivovat hintojen tiputusta, tottakai se luo kuvaa, että heillä ei ole hintojen nykytasolla varaa päästä kiinni omaan.
Ja mitä koulutukseen tulee niin se ei asiaan vaikuta. Tuttavapiirissäni on ihan tasaisesti vuokralaisia ja omistusasujia niin akateemisissa kuin ei-akateemisissakin. Rahasta se on kii eikä älystä.
Epäilen voimakkaasti koulutustasi, palkkaasi ja asemaasi kirjoitustesi perusteella. Mutta asiasta on turha kinastella, totuus ei selviä koskaan.
On täällä kyllä sellaisia TALIAIVOJA, että oksat pois! Tuulipuvut (sic) olettavat että romahdusta ennustavat ovat kaikki kouluttamattomia lähiövuokralaisia. Ei jumalauta! Asiahan on nyt niin, että KOULUTETUT ne romahdusta ennustavat ja RIKKAAT ne ovat jotka eivät lainarahalla rahoitettuja kuplhintoja vastaan osta. LOPETTAKAA SE OLETTAMINEN!
(Anteeksi, että tämä vuodatus meni sinun piikkiisi, mutta kuppini vain valui yli juuri nyt. Kommenttisi oli pääasiassa suhteelisen neutraali.)
Voidaan tavata töitten jälkeen. Aleksin ja Keskuskadun risteys Stockan nurkalla kello 18:15.
Ihanko totta :-) Sanoppas yksi esimerkki rikkaasta/koulutetusta romahduksen ennustajasta? Esim. Tyrväinen puhuu koko ajan hintojen tasaantumisesta...
Taas taitaa mennä "romahdus" sematiikaksi. Minusta -10% YOY on jo romahdus. Älä vain JDA mene muualle sanomaan että minä ennustan -70% romahdusta koska näin ei asia ole!
Miksi ihmeessä?
Jotta voisin todistaa oletuksesi vääräksi
Minä olen korkeasti koulutettu, korkeapalkkainen ja rikas. Minä uskon hintojen tippuvan. Huomenna lähden taas purjehtimaan ja syksylla ostan ehkä rommausasunnon.
Minulla ei ole asialle mitään tarvetta, ajattele hieman tuon täysin hypoteettisen tilanteen naurettavuutta; kaksi aikuista ihmistä seisoo Stockan kulmalla odottamassa toisiaan voidakseen vertailla koulutustaan ja varallisuuttaan internet-kirjoituksen takia :-)
Jatketaan ihan vain täällä, sinä uskot romahduksen autuaaksi tekevään voimaan ja minä väitän ettei sellaista ole tulossa.
Hintojen nousu voi, ja jossain vaiheessa tuleekin taittumaan. Joka tapauksessa väitän että 20-70% romahdus on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa epätodennäköinen, ja se aiheuttaisi huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä.
Todellisuudessa en ole nähnyt täällä vielä yhtäkään romahdusta oikeasti tukevaa, perusteltua, argumenttia. Ei copy/paste etuoven tilastoista tai vakuutus:"kanta-kaupungin hinnat pilvissä" oikeasti ole sellainen. Mielestäni romahduksen vastaiset perustelut ovat tähän asti olleet vakuuttavampia. Joudun myös työssäni tekemään päätöksiä perustuen faktatietoihin, en oletuksiin ja MuTu:n. Eli haluisitko perustella miten hinnat ovat kuluttajien ulottumattomissa, mutta silti asunnot käyvät kaupaksi. Vastaukseksi ei kelpaa ylivelkaantuminen ja 60 vuoden lainat, paitsi jos väitteille on selkeät todisteet.
ni se oot just sä (muistaakseni olit se "sikarityyppi" jonka jutut erottaa teinin kirjoittamiksi). Eiköhän nyt kaikki yhdessä tällä palstalla tunnusteta, että ei tällä palstalla mitkään Tyrväiset tai Wahlroosit kirjoittele tai lueskele. Muutama koulutettukin voi olla eksynyt, mutta sitten on surullisena vastapainona nää tämmöset ku ed. viestin kirjoittaja.
Tulihan se sieltä, kyllä minä nyt uskon. Syksyllä romahtaa :-)Mikä vene sinulla muuten on?
En kerro. Ne ovat sen verran harvinainaisia, että kertominen paljastaisi henkilöllisyyteni.
Jos niin toivot, niin jatketaan täällä. Mutta lopetetaan se toisiin kohdistuva alentava olettaminen.
Ei kukaan -70% romahdusta ennustava ole tosissan, joten voit varmasti jättää ne kommentit omaan rauhaansa. -20% joillain alueilla ei tosin ole lainkaan mahdottomuus. Omalla seuranta-alueellani on tilastoksekuskin jo ilmoittanut pudotusta ja tämä pudotus on vain kiihtynyt.
Fundamenteista en ala riitelemään, koska sinä oletettavasti käytät ennätysmatalia korkoja aseena. Tämä ase on mielestäni kuin jäästä taottu miekka, joten keskustelu vesittyisi heti.
Jätetäänko siis keksustelumme tähän ja annetaan muillekin palstalaisille tilaa?
Asialinja on yhdyssana.
Jos koulutetu eivät vieraile tällä palstalla ja vain koulutetut varoittavat asuntokuplasta, niin miksi tällä palstalla ollaan niin negatiivisia hintojen suhteen?
Joo, joo. JDA puhui ihan asiaa siitä, että Sinunkin kannattaisi yrittää kouluttautua. Katkera, pääomaton ja lähiöissä asuva kansanosa on jo demokratiankin kannalta vaarallista (muistathan, ketä sinäkin äänestit ulkomaalais- ja herravihassasi viime esuskuntavaaleiss). Äitini sanoi aikanaan, että köyhyys on itseaiheutettua. Tämä pätee ehkä parhaiten juuri täällä Suomessa.
Kiitos, tuulipukukansa, kun ostatte kalliiseen aikaan ja myytte aikanaan minulle halvalla. Kiitos siitä, että ansiostanne vuokralla asuminen on pk-seudulla erittäin edullista - vuokrat ovat monasti vain hieman yli yhtiövastikkeen. Kiitos siitä, että sopulimaisella joukkokäyttäytymisellänne mahdollistatte rikastumiseni ilman sen kummempaa vaivannäköä. Vuokra-asunnon soffalla suhnuttelu ei ole kovin raskasta, joten energiaani riittää enemmän perheelle. Kiitos, tuulupukukansa, kiitos!