kiropraktia

onko kokemuksia kiropraktiikasta?itsellä ikävä alaselkäsärky ja ajattelin, että voisiko tämä hoitomuoto auttaa? minkä hintaista kys.hoito on helsingissä? montako käyntikertaa taritsee vai riittääkö yksi käsittely?millaista hoito on?
610990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On monen vuoden ajalta, sekä kiropraktiikasta että naprapatiasta.
Itse suosittelen jälkimmäistä eli naprapatiaa. Hoito on "pehmeämpää". Hierontaa ja lämmittelyä ennen manipulaatiota. Naprapaatilla perusteellisempi koulutus.
Ensi käynti kiropraktikon luona on usein 1/2 h ja hinta tietysti vaihtelee. Itse olen pari vuotta sitten maksanut 50,-. Seuraavat käynnit voivat olla vain 10 minuutin käyntejä mutta hinta sama.
Usein suositellaan 3(-5) käyntikertaa mutta ensimmäinen kerta voi jo tuoda helpotusta. Käsittelyn jälkeinen päivä usein vasta kertoo miten onnistunut ed. päivän manipulaatio oli.
Hoito on kivutonta mutta kuten aikaisemmin totesin erilaista kiropraktikon ja naprapaatin käsittelyssä. Naprapaatti tekee asiat varovaisemmin. Pienempi vaara että käsittely aiheuttaa mitään vaaraa. Harvoin kuitenkaan kuulee mistään epäonnistuneesta hoidosta jos vaan käy koulutettujen henkilöiden luona.
Jos otat minun e-mailiini yhteyttä annan nimen hyvälle ja kokeneelle naprapaatille Helsingissä joka pari vuotta sitten otti 50,- / KOKO TUNTI ja SAMA JOKAINEN KERTA.
Toivottavasti saat apua. Ei tarvitse pelätä. Parempi käydä kiropraktikolla ja naprapaatilla kuin tavallisella lääkärillä joka ei tällaisia asioita yleensä osaa. Pitäisi tepsiä myös sinun vaivaasi.
PS. Usein voi joutua odottamaan jopa viikon hyvään hoitoon pääsyä
Olli
[email protected]

Äänestä

http://www.kaypahoito.fi/pls/kh/kaypahoito?suositus=hoi20001

"
Manipulaatio ja hieronta
Manuaalisista testeistä ainoastaan palpaatiokipu on osoitettu toistettavaksi testiksi C.
Manipulaation vaikuttavuutta akuutissa tai kroonisessa selkäkivussa ei ole vielä osoitettu hyvätasoisilla satunnaistetuilla vertailututkimuksilla B.
Manipulaatiolla ei saavuteta hyötyä akuutissa, 0–4 viikkoa kestäneessä, alaselkäkivussa. Manipulaation vaikutus kroonisessa selkäkivussa on heikosti dokumentoitu B.
Kiropraktiikan vaikuttavuudesta ei ole selvää näyttöä B.
Manipulaatiohoito saattaa kuitenkin joillakin potilailla lyhentää kivun kestoa 3, 4 ja sitä voidaan harkita lisähoitona akuutissa (alle 6 viikkoa kestäneessä) alaselkäkivussa, mikäli toipuminen pitkittyy
Manipulaatiohoidon tulisi olla asianmukaisen koulutuksen saaneen henkilön antamaa (manuaalisen koulutuksen saanut lääkäri, OMT-fysioterapeutti, laillistettu kiropraktikko, osteopaatti tai naprapaatti)
Ennen manipulaatiohoitoa on suositeltavaa ottaa lannerankakuva, mutta hoito voidaan antaa ilman kuvantamista silloin kun ei ole aihetta epäillä tautia, joka on manipulaation vasta-aihe.
Manipulaatiohoidon vasta-aiheet
Selkärankaa pehmentävät prosessit (esim. vaikea osteoporoosi, kasvain, tulehdus)
Selkärankareuma
Spinaalistenoosi
Instabiliteetti, spondylolisteesi
Vaikea-asteinen spondylartroosi
Tuore vamma
Lisääntynyt verenvuototaipumus
Lanneselän välilevytyrän epäily
Näyttöä pitkäaikaisesta tehosta on vähän ja hoitoon voi liittyä vakavia komplikaatioita C.
Käytettävissä olevan tutkimustiedon perusteella ei voida arvioida luotettavasti hieronnan vaikuttavuutta alaselkäkivussa C
"

Äänestä

riippu missä asut: http://www.yle.fi/lauantaivekkari/index.php/aiheet/73/
http://yritykset.eniro.fi/query?what=cs&search_word=Naprapaatteja&heading_code=29940&match_comp=&match_street=&district_name=&match_geo=&group=&advanced=&hpp=&ax=
Olen kokeillut Tallinnassa
Karl Muinast FIE
Vesivärava 42, 10126 Tallinn
Telefon: 601 3945 Gsm: 52 02 943
e-mail: [email protected]
[email protected]
Aroomimassaaz ja püramiidiravi: E-R 12 - 20.
Vajalik eelregistreerimine, ravi ajal telefonile ei vasta. jäsenkorjaaja - mnuaaliterapia Pyramiidiravi 15 min 25 krooni
30 min 40 krooni
60 min 60 krooni
Aroomimassaaz 300 krooni
ülakeha 180 krooni
Manuaalteraapia 110 krooni
http://kauneushoitola.mariness.ee/?_hieronta
http://www.tiina-massaz.pri.ee/lkd/hinnad/hind1.html

Äänestä

Olin kärsinyt inhottavasta alaselän kivusta viisi kuukautta kun lopulta hermo meni ja päätin kokeilla kiropraktikkoa. Kipu tuntui ristiselässä ja vasemman pakaran yläpuolella lähes tauotta mutta oli pahimmillaan esimerkiksi autosta noustessa. Kiropraktikko Helsingin Ruoholahdessa tutki selkää ja kertoi että kaksi alinta nikamaa liikkuu tosi heikosti varsinkin vasemmalla puolella. Lämmitettyään lihakset hän manipuloi nikamia ja jo ensimmäisellä kerralla kipu hellitti. Hoito jatkuu ja hoitavan kiropraktikon mukaan homma saadaan toimimaan ja kipu pois. Lisäksi hän antoi venyttely- ja liikuntaohjeita.
Suosittelen. Yksi käynti maksaa reilun 50€ ja katson että se on kyllä kohtuuhinta siitä että kipu hävisi. Jos olisin hankkinut lääkäriltäni maksusitoumuksen ko. hoitoon, olisin saanut KELA:lta korvauksia.

Äänestä

Itselläni auttoi manipulaatio hoito osteopaatin luona, pitkään vaivanneeseen alaselkäsärkyyn. Paljon urheilevana selkä vaivasi todella paljon. Samalla hoitajalla on käynyt moni muukin tuttuni ja ovat saaneet apua. Hoitopaikka oli Fredrikinkadulla ja maksoi 55€. Käyntikertoja tarvittiin kolme. Käyn myös säänöllisesti hierojalla, mutta tähän vaivaan siitä ei ollut apua.

Äänestä
  • kiropraktiikka, jokaisen ihmisen pitäisi käydä hoidossa!

    Ja korjataan että naprapaatin koulutus ei taatusti ole perusteellisempaa kuin kiropraktikon, vrt. 4 vuotta ammattikorkeaa - 5 vuotta yliopistoa. Kiropraktikon koulutus vastaa vaativuudeltaan lääkärin koulutusta, opiskelevathan he ensimmäiset vuodet samoilla kursseilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkävaivainen kirjoitti:

onko kokemuksia kiropraktiikasta?itsellä ikävä alaselkäsärky ja ajattelin, että voisiko tämä hoitomuoto auttaa? minkä hintaista kys.hoito on helsingissä? montako käyntikertaa taritsee vai riittääkö yksi käsittely?millaista hoito on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu