Kävin esittelyssä hyvin säilyneessä ja jokseenkin rempatussa 1930 omakotitalossa. Päällimmäisenä jäi epäilyttämään kylmään ryömintätilaan sijoitettu lämminvesivaraaja. Miten tuollainen toimii talvella vai toimiiko mitenkään?
Kysymys omakotitalosta
11
1277
Vastaukset
- Anonyymi
Luultavati toimii sähköllä.
Usein toimivat sähköllä
En suosittele sulle om taloa et ole om talo ihminen et osaa asua om talossa
Muuta kerrostaloon jossa talkkaei hoitaa kaiken
Asiantuntija
💪😆😆🏄😅
Persujen politiikka kohdistuukin persuihin ei kokoomuksen miljonäärisukuun
Pelle peersut tajuu että heihinhän leikkausket kohdistuu ei momimiljonääreihin joiden kanssa yehdään leikauapolitiikkaa
Aika hassua vai
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Niistä ensimmäisenä hän mainitsee protestiäänestämisen perussuomalaisten tekemää hallituspolitiikkaa vastaan.
Perussuomalaiset kuuluu puolueisiin, joiden äänestäjät ovat epävarmoja. Tästä syystä puolue on yleensä hyötynyt korkeasta äänestysprosentista, Lehtinen sanoo.
perussuomalaiset eivät onnistuneet tavoittamaan europarlamenttivaaleissa edes vakikannattajiaan – saatika nukkuvia, epävarmoja äänestäjiä.
– Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, Lehtinen sanoo.
Äänestä SDP se in työläiperheen asialla
Äänestä
Äänestä - Anonyymi
Juu, kyllä aloittajan ymmärrys jää epäilyttämään...
- Anonyymi
Taitaa lukijoilta puuttua se ymmärrys. Eihän sitä lämminvesivaraajaa yleensä sijoiteta kuuran puolelle? Yleensä sisällä lämpimässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa lukijoilta puuttua se ymmärrys. Eihän sitä lämminvesivaraajaa yleensä sijoiteta kuuran puolelle? Yleensä sisällä lämpimässä.
Voi sen sijoittaa vaikka napajäätikölle mutta tulee teknisiä haasteita.
Ryömintätilassa ei ainakaan vuoda rakenteisiin. Mutta tuuletusta ei saa häiritä ja voi viedä vähän enemmän energiaa.
- Anonyymi
Kaikille ei 9makotitalossa elämä sovi .
Koutuu itse yekemään joitain oerus asioita jotka joiklekkin ihan peruskauraa.
Selainen paalaisjprki kun on niin moni asia helpottuu.
Tietenkin voi myös köyttää ammatti apuakin ja pitääkin käyttää.
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Niistä ensimmäisenä hän mainitsee protestiäänestämisen perussuomalaisten tekemää hallituspolitiikkaa vastaan.
Perussuomalaiset kuuluu puolueisiin, joiden äänestäjät ovat epävarmoja. Tästä syystä puolue on yleensä hyötynyt korkeasta äänestysprosentista, Lehtinen sanoo.
perussuomalaiset eivät onnistuneet tavoittamaan europarlamenttivaaleissa edes vakikannattajiaan – saatika nukkuvia, epävarmoja äänestäjiä.
– Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, Lehtinen sanoo.
Äänestä SDP se in työläiperheen asialla- Anonyymi
Vain poikkeuksellisen kylminä pakkaspäiviän demaripomot kulkevat kädet omissa taskuissa.
Toki sitten puolue on OK, kun viettää koko elämänsä lokoisasti sosiaaliturvan varassa.
- Anonyymi
Tarkoittaako AP yläpohjan ryömintätilaa vai alapohjan ryömintätilaa.
Olipa kummassa tahansa niin vaihtaisin kyllä lämminvesivaraajan sisätiloihin.- Anonyymi
Vie sähkö kun on kylmässä.
- Anonyymi
Jää epäselväksi kauanko lämminvesivaraaja ollut ryömintätilassa ja oliko sen sijainti tämän vedetysaloituksen pointti...
- Anonyymi
Parempi se lämminvesivaraaja on alapohjan alla kuin yläpohjan alla.
Jos rupeaa joskus vuotamaan niin vedet valuu maahan eikä rakenteet kärsi.
Jos varaaja on toiminut kymmeniä vuosia niin suurin riski on joko vastuksen hajoaminen tai säiliön puhkiruostuminen.
Näihin auttaa varaajan uusiminen. - Anonyymi
Olisikohan tuo lämminvesivaraaja? Jospa se on ollut paisuntasäiliö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444288Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202744Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412502Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965