Vanhenemisaika?

Tiedän että vanhenemisaika riippuu rikosnimikkeestä, mutta mistä tiedän mikä nimike tässä on kyseessä?
Eli: sovimme asunnon tyhjennyksestä ja irtaimiston myynnistä provisiolla huutokaupan pitäjän kanssa. Emme itse ehtineet käydä irtaimistoa läpi, joten sovimme että huutokauppias palauttaa henkilökohtaiset esineet ja listaa muut jonka jälkeen mietimme yhdessä hintaa arvokkaimmille huonekaluille ja muille arvoesineille.
Hän vei kaiken mutta listaa ei koskaan tullut ja esim. suvussa kulkeneet korut jäivät häviksiin.
Arvioin realistiseksi myyntisummaksi irtaimistolle useita tuhansia, mutta hän ilmoitti saaneensa huutokaupoissa vain kymppejä.
Kysymys kuuluu että jos haluaisin tehdä rikosilmoituksen, niin onko teko jo vanhentunut kun asunnon tyhjennys tehtiin 2019-2020.
En ole pystynyt tekemään sitä aiemmin henkilökohtaisista syistä.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Turha miettiä. Teet rikosilmoituksen, jos koet tarvetta. Ensin poliisi, sitten ehkä syyttäjä ja kenties vielä tuomioistuin arvioivat mikä rikosnimike asiaan voisi sopia, ja huomioivat vanhentumissäännökset samalla.

Noh, yleisesti ottaen asiaan ehkä sopivat nimikkeet vanhenevat perusmuotoisina viidessä vuodessa, eli siitä olet myöhässä. Jos menisivät törkeinä, niin kymmenessä, mihin ehtii vielä hyvin.

Äänestä

Kavallus vanhenemis aika 5 vuotta rikoksen tekopäivästä

Äänestä
  • Törkeä tekomuoto tulisi kyseeseen jos korujen arvo olisi satoja tuhansia
    Lainkohdat 5 § (24.8.1990/769)

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Törkeä tekomuoto tulisi kyseeseen jos korujen arvo olisi satoja tuhansia
    Lainkohdat 5 § (24.8.1990/769)

    Nojatuolijurismia taas parhaimmillaan. Ei kerrota minkä lain ja minkä luvun 5 §:stä on kyse. Valistuneen lukijan pitää osata itse selvittää, että kyse on rikoslain 28 luvusta.

    Siinä ei kuitenkaan esitetä euromääriä, joten on vaikea arvella, mistä nojatuolijuristi kaivaa sadattuhantensa. KKO:n oikeuskäytännössä rahamäärän raja on asettunut jonnekin 10.000 ja 17.333 euron välille.
    Esimerkiksi
    KKO:2015:52, 10.000 euroa, ei törkeä
    KKO:2007:102, 14.570,89, ei törkeä
    KKO:2023:28, 17.000 euroa, törkeä
    KKO:2019:33, 17.333 euroa, törkeä

    Arvioinnissa kuitenkin huomioidaan myös vahingon tuntuvuus uhrille, tekijän asema uhriin nähden ja kokonaistörkeys, joten pelkkiin rahasummiin ei voi tuijottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sinisellä nikillä...

    Äänestä

Pitäisi kuitenkin olla jotain näyttöä asiasta, sitä ilman on turha huudella mihinkään.
Todellinen virhe on tapahtunut heti siinä alussa kun on antanut vapaat kädet ja ilmeisesti ei ole edes kirjallista sopimusta asiasta? Kuinka helppoa olisi ollut kuvat arvokkaat esineet ennakkoon.

Äänestä
  • On ne kuvattu mutta "hävisivät" silti.

    Äänestä

Dysf dysf

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiedän että vanhenemisaika riippuu rikosnimikkeestä, mutta mistä tiedän mikä nimike tässä on kyseessä?
Eli: sovimme asunnon tyhjennyksestä ja irtaimiston myynnistä provisiolla huutokaupan pitäjän kanssa. Emme itse ehtineet käydä irtaimistoa läpi, joten sovimme että huutokauppias palauttaa henkilökohtaiset esineet ja listaa muut jonka jälkeen mietimme yhdessä hintaa arvokkaimmille huonekaluille ja muille arvoesineille.
Hän vei kaiken mutta listaa ei koskaan tullut ja esim. suvussa kulkeneet korut jäivät häviksiin.
Arvioin realistiseksi myyntisummaksi irtaimistolle useita tuhansia, mutta hän ilmoitti saaneensa huutokaupoissa vain kymppejä.
Kysymys kuuluu että jos haluaisin tehdä rikosilmoituksen, niin onko teko jo vanhentunut kun asunnon tyhjennys tehtiin 2019-2020.
En ole pystynyt tekemään sitä aiemmin henkilökohtaisista syistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu