Täysin käsittämätöntä.

Mikä saa ihmisen olemaan niin täynnä itseään, että on joka päivä aivan poksahtamaisillaan, on sitten aihe aivan mikä tahansa, niin on yksi ylitse muiden, tämä joka tekee aloituksia, kommentoi niitä, sitten jonkin ajan kuluttua tulee tarinaa niin että yhdelle lataukselle ei mahdu ja tuossa vaiheessa "Aloittaja" on kadonnut tämän jatkaen kunnes jälleen anonyyminä toteaa, että Kymppihän juuri kirjoitti asianmukaisesti.

Ihmisellä täytyy olla todella vaikeaa kun narsismi on tuolla tasolla että aivan joka asiaan ja sanaan täytyy tarkertua mitä joku toinen on kirjoittanut.
Sana ravintola hiertää kovasti, siis ei saa käyttää sanaa ravintola, mikäli se ei ole tämän Kympin näkökunnan mukaan ravintola ja sitten koko Pattayan matkailijoiden "Ryhmä" alkaa jauhamaan ravintoloittensa kriteerejä.

On kotigrillausasiantuntija, on ravintolagrillausasiantuntija, on kaikkien ruoka-asioiden asiantuntija, on asiantuntija aivan kaikelle mitä mieleen juolahtaa ja googlesta voi opiskella.

Sitten kun puhuu itsensä pussiin niin vaikenee ja vaihtaa puheenaihetta johonkin mitä jossain kommentissa on todeten, ai että edes tiennyt mikä on tankkilaukku tai että no niin ethän sinä edes tiennyt että että kaikki on betonilientä ja sitten olet kateellinen ja katkera.

Sitten siirtyy aiheeseen minulla on ollut ja minulla on mutta ei sinulla, sinä et tiedä aiheesta mitään.

Siis mikä saa aikaiseksi että ihminen voi olla noin täynnä itseään?
19273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siis näin että Ero on vain siinä että minä en kutsu niitä ravintoloiksi.

Äänestä

Tämä on helppo kommentoida, kun elämä on kiinni siitä että kaikki on hienompaa, varakkaampaa, parempaa kuin toisilla, tätä kutsutaan narsismiksi. Narsistin suurin pelko on siinä että hän jää kiinni, kunnioitus katoaa, hän on allerginen kahdelle asialle häpeä ja nöyryytys joiden pelko on ylimitoitettu jota vasten täytyy suojautua ettei paljastu oma käsitys mitättömyydestä... jota kompensoidaan itsekeskeisyydellä yms.

Narsismiin liittyy useasti myös liitännäisongelmana kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka näkyy hyvin aggressiivisena maanisena käyttäytymisenä, ja todellisuuden taju heikentynyt sekä olematon yllykkeiden hallinta..

Olemme saaneet nähdä tätä käytöstä jo vuosia, hänen erinomaisuuttaan, uhkailua, itsensä suurentaminen, maanisiin suhteisiin... Kovin on toimelias poika.

By Numball HHN 63v.

Äänestä
  • Niin mutta ajatteleppa tätä, että ei ole koskaan syönyt huippuravintoloissa missään päin maailmaa.

    Äänestä

Ketä kiinnostaa?

En käy yksin ravintoloissa koskaan.

Äänestä

"Sitten siirtyy aiheeseen minulla on ollut ja minulla on mutta ei sinulla, sinä et tiedä aiheesta mitään"

Johtunee siitä että sinulla lerppis on pakkomielle olla yksinkertaisenkin totuuden vastainen esittämällä aivan idioottimaisia väitteitä jokaisesta asiasta joita järjissään olevat ihmiset koettaa sinulle oikaista.

-Songkran on satokauden juhla ja sen ajoitus ei perustu tähtitieteeseen vaan satokauden alkamiseen ja se ei ole uudenvuodenjuhla-

-Massaman curry on intialainen ruokalaji.

-Pankkikortteja ei ole enää olemassa, vaan ne on visakortteja.

-Thaimaasta on maito loppu koska lähikaupassa ei ole maitoa.

-Moottoripyörän eturengasta kutsutaan nokkapyöräksi.

-Prosenttiliivijengiläiset eivät ole rikollisjengi.

-Isien tehtävä on pelotella lapsia ja viedä nämä metsään kidutettaviksi.

-Pattayalle matkustetaan vain yhdestä syystä. Se on maailman suurin ulkoilmabordelli jonne matkustan kuusi kertaa vuodessa bussilla.

-Hua Hinissa ei ole yhtään betonirunkoista taloa.

-Chiang Maissa on salainen moottorirata jossa poika ajaa hurjia aikoja ystävämme Valentino Rossin opastuksessa.

-Norklailen paljon ja olen kovassa kunnossa, koska kiipeän neljä kertaa vuodessa sairaalan rappuset ylös. Minulla on tuuhea tukka ja siksi paljon testosteronia.

-Minulla on laaja ravintolakokemus ja kokemus kokkaamisesta, koska olen syönyt samassa ravintolassa 10.000 kertaa ja exäni oli keittiömestari 90-luvulla ja antoi minun syödä.

-Olen hurjapäinen motoristi joka ajaa polvi maassa keula pystyssä, mutta minulla ei ole ensimmäistäkään omaa tarinaa eikä valokuvaa omista reissuistani tai moottoripyöristä.

-Pitää käydä ajokursseilla ajamassa polvi maassa, ennenkuin on kelvollinen liikenteeseen ajamaan. Itse en suostu kertomaan missä kävin kurssit, mutta Pasanen ajoi ne tavaratalon parkkipaikalla 2015 Honda Wavella.

-Halvin on aina paras. Oli kyse oluesta taikka viinasta, taikka autoista. Autojen kehitys loppui vuoden 1974 Ladaan jossa on ydinsodan kestävä kampi.

-Pihvi tulee sitä mureammaksi mitä enemmän sitä paistaa ja pihvi syödään suoraan grillistä sihisevän kuumana.

-Kellohametanssiaiset ovat hyvin suosittuja Thaimaassa tavallisten thaimaalaisten moottoripyöräjengiläisten keskuudessa.

-Tonnikalaa ei purkiteta ja boniittia myydään tonnikalana.

-Vain hullu juo baarissa olutta koska kotona se on puolet halvempaa. Vai maksat sinä täyshullu kaljapullosta neljä euroa...

-Älkää ikinä ottako selvää mihin olette menossa, - Menkää vaan! Silloin olette omalla matkalla!

-On naurettavan säälittävää lasten viettää kesälomaa mummon kanssa mökillä rannikolla ja veneillen.

-On väärä asenne lähteä veneilemään merelle ilman laivurin papereita.

-Aito Thaimaa ei ole turistikohteissa. Turistin tulee tutustua aitoon Thaimaahan majoittumalla köyhän perheen ilmastoimattomaan majaan ja tarkkailla miten köyhiä he ovatkaan.

-Ruiskubetonointi ei ole ruiskubetonointia ja jokainen rakennusmies osaa sukittaa viemärit.

-Jokainen ravintolatietoinen osaa tehdä pirtua ja kiljua kotona.

-Puhuvat syöneensä tuhannen bahtin aamiaisen mutta eivät ole nähneet 12 tunnin aamupuuroa.

-Pattayan rakkaat ovat lahko juntteja maasto shortseissa kaljuna jotka sgruudaa skeidaa.

-Isyyden menettää jos ei vie lapsia harrastuksiin.

-Minulla on kylmää taltioivat seinät ja automaattinen ilmastointi, mutta pitäisi asentaa ilmastointi ellen olisi lähdössä Suomeen.

-Minulla ja vaimolla on mahtavat eläkkeet, mutta palastelen vaimolle vain kaalia kulhoon josta hän sitten itkee somessa kun on nälkä eikä halua syödä.

-Thaimaassa on vain huonoja lääkäreitä jotka eivät tiedä mistä on kyse. Olen joutunut heille itse googlaamaan.

-Me usean danin senseit olemme saavuttaneet sisäisen rauhan ja väkivallattomuuden, mutta napautan peukalolla valot sammuksiin heti kun tavataan.

-On älytöntä kantaa rahaa baareihin. Vaimoni innostui tarjoilemaan songkranin aikaan 5000 dollarilla drinkkejä.

-Poika tulee laittaa 7 vuotiaana mäkkäriin töihin oppimaan rahan arvon.

-Tikkakoskella lensin 8000 tuntia kaikella mikä pysyi ilmassa. Myös säähavaintopallolla.

-Thaimaa aukenee 2025 tai 2026 jos silloinkaan, ja sitä ennen ei tule ketään ja se on aivan varmaa.

-Kyllä kuvasin Kuksan kerran käydessäni hesassa, tosin autorampin kaiteen päällä, jota sinä et tiedä, koska et liene käyneen kuvauspaikalla.

-Kaikki yrittäjät elää köyhyysrajan alla ja kellään suomalaisella ei ole varaa asua Thaimaassa, koska he ovat keskieläkkeellä. Vain Tapsa on riittävän viisas muuttamaan Gampodiaan.

-RAAKAMAITO ON JALOJUOMA, LAATUJUOMA.

-Olen ollut täällä jo kymmenen vuotta ja ymmärtänyt matkailun syvimmän oivalluksen. En voi kertoa siitä tässä sen enempää mutta voin vakuuttaa että oivallus on hallussa. Pohjoisen mies on myös saavuttanut suljetuksesta laitoksesta karatessa kaiken, mitä ihminen voi karatessa saavuttaa.

-Kannattaa huomioida että terveyden kustannukset ovat hirveät. yksi täällä asuva rikkoi insuliini pumppunsa, se oli erittäin kallis ostaa uusi tuhansia euroja, jotenkin jäi mieleen 3800 euroa..

Äänestä
  • Ei sinun ongelmasi liity pelkästään narsismiin, ja biboon... mistähän tuokin on merkki että laadit noita listoja, ja kuvittelet että olen kaikkien niiden takana, tai voihan se olla maniaa, jonkinlainen muoto siitä, mutta kun totuus ei riitä keksit päästäsi lisää, mutta selvää on se että sinun todellisuuden tajusi on voimakkaasti häiriintynyt, ja se viittaa selvästi psykoosiin.

    En viitsinyt lukea kurttaustasi, muistiko mainita aamupuuron, varmaan ladat ja pankkikortit jo käsittelit.

    By Numball HHN 63v.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei sinun ongelmasi liity pelkästään narsismiin, ja biboon... mistähän tuokin on merkki että laadit noita listoja, ja kuvittelet että olen kaikkien niiden takana, tai voihan se olla maniaa, jonkinlainen muoto siitä, mutta kun totuus ei riitä keksit päästäsi lisää, mutta selvää on se että sinun todellisuuden tajusi on voimakkaasti häiriintynyt, ja se viittaa selvästi psykoosiin.

    Ja mainitsitko kellohameen... resu...

    Koirakin osaa hävetä omia kolttosiaan, mutta sinulle se on vaikeaa lukemattomien persoonallisuushäiriöiden vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei sinun ongelmasi liity pelkästään narsismiin, ja biboon... mistähän tuokin on merkki että laadit noita listoja, ja kuvittelet että olen kaikkien niiden takana, tai voihan se olla maniaa, jonkinlainen muoto siitä, mutta kun totuus ei riitä keksit päästäsi lisää, mutta selvää on se että sinun todellisuuden tajusi on voimakkaasti häiriintynyt, ja se viittaa selvästi psykoosiin.

    En viitsinyt lukea kurttaustasi, muistiko mainita aamupuuron, varmaan ladat ja pankkikortit jo käsittelit.

    By Numball HHN 63v.

    Sinulla kun Pasanen on nuo määritelmät ja sivistyssanat aina hukassa ja vähintäänkin väärässä paikassa, niin kertoisitko ystävällisesti narsismin määritelmän?
    Onko silloin jo kenties narsisti jos on ajellut motskarilla tai rakentanut talon? Tai silloin kun keskustelee keskustelupalstalla matkakokemuksistaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi parisuhteet kariutuu?
    Syitä on monia, mutta yksi niistä on se, että toinen kokee olevansa toista parempi ja aina kaikessa oikeassa.
    On siis kyse normaalin ja narsistin parisuhteesta.
    Narssulla on kaikki aseet käytettävissään kun syyllistää toisen kokien sitten olevansa niin sanotusti voittaja ja perheen päällikkö.
    Yksi aseista syyllistäessään on asioiden vääristely, joka aiheuttaa vuosien saatossa parisuhteen toiselle osapuolelle vahvoja kielteisiä tuntemuksia.
    Mikäli alistettu on voimakas tai saa kerättyä riittävästi voimia, niin hän ryhtyy vastarintaan ja tekee päätöksiään.
    Pistää narssun pois elämästään niin täydellisesti kuin se on mahdollista.
    Narssu siirtyy sitten jatkamaan samaa toimintaansa seuraavan kanssa esiintyen niin mukavana, niin mukavana kertoen, että entinen suhde kariutui, juu nou, parisuhteessahan on kaksi ihmistä.
    Hurmatessaan uutta tulevaa exäänsä narssu käyttää kaiken käytössään olevan valloittaessaan seuraavaa uhriaan ja siinä silloin ei rahaa lasketa, vaan mennään pikkutakki hulmuten maat ja mannut niin korkeatasoisesti kuin mahdollista narssun esiintyen kokeneena aivan kaikessa kumppanin ollen aivan kosteana jatkuvalla syötöllä.
    Kun arki koittaa niin alkaa narssulla narsutus ja lopputuloksena on tilanteessa etsien kolmatta uhriaan, joka saa kuulla aikanaan kuten 2 entistäkin rotunaista, että johtunee siitä että sinulla on pakkomielle olla yksinkertaisenkin totuuden vastainen esittämällä aivan idioottimaisia väitteitä jokaisesta asiasta joita minä järjissäni oleva ihminen koetan sinulle oikaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei sinun ongelmasi liity pelkästään narsismiin, ja biboon... mistähän tuokin on merkki että laadit noita listoja, ja kuvittelet että olen kaikkien niiden takana, tai voihan se olla maniaa, jonkinlainen muoto siitä, mutta kun totuus ei riitä keksit päästäsi lisää, mutta selvää on se että sinun todellisuuden tajusi on voimakkaasti häiriintynyt, ja se viittaa selvästi psykoosiin.

    En viitsinyt lukea kurttaustasi, muistiko mainita aamupuuron, varmaan ladat ja pankkikortit jo käsittelit.

    By Numball HHN 63v.

    No mutta sinähän väitit, ettei Hua Hinistä saa aamupuuroa, ja olit aivan väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No mutta sinähän väitit, ettei Hua Hinistä saa aamupuuroa, ja olit aivan väärässä.

    Olen monta kertaa elämäni aikana ollut väärässä, ja olen edelleenkin monessakin asiassa, mutta minulla on munaa tunnustaa se, narsistilla ei ole, hän piiloutuu pensaaseen peläten että totuus joskus paljastuu, kyllä seiskasta voit ostaa puurotarpeet 24/7 kuuma vesikin löytyy sieltä, sitten vaan syömään... en vaan huomioinut seiskan puuroja, aamupuuroksi,.

    Mutta siinä en ole väärässä että pankkikortteja ei enää ole ne on kansainvälisiä maksukortteja, eikä autot ole kehittyneet paskaakaan 50 vuodessa, jos ei elektroniikkaa ja sähköautoja oteta huomioon... tämä on factaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Miksi parisuhteet kariutuu?
    Syitä on monia, mutta yksi niistä on se, että toinen kokee olevansa toista parempi ja aina kaikessa oikeassa.
    On siis kyse normaalin ja narsistin parisuhteesta.
    Narssulla on kaikki aseet käytettävissään kun syyllistää toisen kokien sitten olevansa niin sanotusti voittaja ja perheen päällikkö.
    Yksi aseista syyllistäessään on asioiden vääristely, joka aiheuttaa vuosien saatossa parisuhteen toiselle osapuolelle vahvoja kielteisiä tuntemuksia.
    Mikäli alistettu on voimakas tai saa kerättyä riittävästi voimia, niin hän ryhtyy vastarintaan ja tekee päätöksiään.
    Pistää narssun pois elämästään niin täydellisesti kuin se on mahdollista.
    Narssu siirtyy sitten jatkamaan samaa toimintaansa seuraavan kanssa esiintyen niin mukavana, niin mukavana kertoen, että entinen suhde kariutui, juu nou, parisuhteessahan on kaksi ihmistä.
    Hurmatessaan uutta tulevaa exäänsä narssu käyttää kaiken käytössään olevan valloittaessaan seuraavaa uhriaan ja siinä silloin ei rahaa lasketa, vaan mennään pikkutakki hulmuten maat ja mannut niin korkeatasoisesti kuin mahdollista narssun esiintyen kokeneena aivan kaikessa kumppanin ollen aivan kosteana jatkuvalla syötöllä.
    Kun arki koittaa niin alkaa narssulla narsutus ja lopputuloksena on tilanteessa etsien kolmatta uhriaan, joka saa kuulla aikanaan kuten 2 entistäkin rotunaista, että johtunee siitä että sinulla on pakkomielle olla yksinkertaisenkin totuuden vastainen esittämällä aivan idioottimaisia väitteitä jokaisesta asiasta joita minä järjissäni oleva ihminen koetan sinulle oikaista.

    Tuon voi sanoa paljon lyhyemminkin, kukaan viitsi katsella narsistista paskaa, kovinkaan kauan, toki narsisti on aina syytön kaikkeen mitä tapahtuu, eikä ota vastuuta mistään asiasta, koskaan, kaiken taustalla on pelko oman mitättömyyden paljastumisesta, ja se on kova paikka narsistille... koskaan ei pidä lähteä tukemaan narsistin juttuja.

    Äänestä

Narsistin määritelmää tiedustellaan.
Narsisti on sen itse kertonut.

Minä olen varmuudella komeampi, vahvempi, nopeampi, varakkaampi, sosiaalisempi, fiksumpi, seurallisempi, mukavampi, hauskempi, sanavalmiimpi, minulla on enemmän kavereita, ystäviä, minulla on paremmat naiset, fiksummat ja kauniimmat lapset, paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot.

Äänestä
  • Jos Pasaseen verrataan niin kukapa ei olisi?

    Äänestä

  • Minä olen varmuudella komeampi - Pasanen näyttää vuoripeikolta
    Minä olen varmuudella vahvempi - Pasanen vihaa kaikenlaista liikuntaa
    Minä olen varmuudella varakkaampi - Pasasella ei ole varaa asua edes Thaimaassa
    Minä olen varmuudella sosiaalisempi - Pasanen ei tykkää ihmisistä
    Minä olen varmuudella fiksumpi - Pasanen julistettiin jo koulussa tyhmäksi
    Minä olen varmuudella seurallisempi - Pasanen on erakko ja myöntää sen
    Minä olen varmuudella mukavampi - Pasanen ei voi sietää muita kuin itsensä
    Minä olen varmuudella hauskempi - Pasanen kertoo rakastavansa vittuilua
    Minä olen varmuudella sanavalmiimpi - Pasasella on paha luki ja ymmärryshäiriö
    Minulla on enemmän kavereita ja ystäviä - Pasasella ei ole yhtään
    Minulla on paremmat naiset - Pasasella on sairaseläkkeellä oleva Amin Asikainen
    Minulla on fiksummat ja kauniimmat lapset - Pasanen ei pidä yhteyttä pirilapsiinsa
    Minulla on paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot - Pasanen kulkee bussilla

    Niin että mikä tuossa on epäselvää? Kun kertoo olevansa vittuilusta nauttiva perusnegatiivinen persaukinen erakko joka näyttää Notre Damen kellonsoittajalta, niin mikä tuossa on epäselvää?

    Katselin juuri keihästä ja Suomen ainoaa mitalia EM- kisoissa. Onnea Helanderille! Lunasti odotukset ja nokka kohti Pariisia!

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Minä olen varmuudella komeampi - Pasanen näyttää vuoripeikolta

    Hauskaa.
    Tyttö2010Neitinen99,9%Narsisti se ohimennen selaa 15 tätä palstaa duuniensa ohessa aamupäivisin, ja aina on selitys eri kellonajalle.

    Mutta tuohon aiheeseen narsismi, niin tämäkin vollotus osoittaa juuri sitä miksi Tytöllä on menossa kolmas exä.

    Kun exät on antanut palautteensa esimerkein, niin palautetta ovat saaneet aina voimakkaammin ja voimakkaammin kyllästymiseensä asti, kunnes ovat tehneet lopulta elämänsä järkevimmän päätöksen.

    Ei todellakaan ole ainuttakaan täyspäistä "Rotunaista" joka koko elämänsä pilaisi tuollaisen kanssa, jolla on virtsarakko päässä ja jatkuva kusihätä.

    > € <

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    En viitsi muuhun ottaa kantaa kuin siihen, että minä annoin esimerkin vääristelyistä minua kohtaan, mutta Tyttö on Tyttö ja Tytöksi todettu.

    Seuraavaan totean ... Niin että mikä tuossa on epäselvää? Kun kertoo olevansa vittuilusta nauttiva? ... NARSISTI ON JUURI SELLAINEN JOKA EI HAVAITSE OMAA KÄYTÖSTÄÄN, EIKÄ TIEDÄ KUIN TEORIASSA MITÄ TARKOITTAA EMPATIA.

    > § <

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Minä olen varmuudella komeampi - Pasanen näyttää vuoripeikolta
    Minä olen varmuudella vahvempi - Pasanen vihaa kaikenlaista liikuntaa
    Minä olen varmuudella varakkaampi - Pasasella ei ole varaa asua edes Thaimaassa
    Minä olen varmuudella sosiaalisempi - Pasanen ei tykkää ihmisistä
    Minä olen varmuudella fiksumpi - Pasanen julistettiin jo koulussa tyhmäksi
    Minä olen varmuudella seurallisempi - Pasanen on erakko ja myöntää sen
    Minä olen varmuudella mukavampi - Pasanen ei voi sietää muita kuin itsensä
    Minä olen varmuudella hauskempi - Pasanen kertoo rakastavansa vittuilua
    Minä olen varmuudella sanavalmiimpi - Pasasella on paha luki ja ymmärryshäiriö
    Minulla on enemmän kavereita ja ystäviä - Pasasella ei ole yhtään
    Minulla on paremmat naiset - Pasasella on sairaseläkkeellä oleva Amin Asikainen
    Minulla on fiksummat ja kauniimmat lapset - Pasanen ei pidä yhteyttä pirilapsiinsa
    Minulla on paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot - Pasanen kulkee bussilla

    Niin että mikä tuossa on epäselvää? Kun kertoo olevansa vittuilusta nauttiva perusnegatiivinen persaukinen erakko joka näyttää Notre Damen kellonsoittajalta, niin mikä tuossa on epäselvää?

    Katselin juuri keihästä ja Suomen ainoaa mitalia EM- kisoissa. Onnea Helanderille! Lunasti odotukset ja nokka kohti Pariisia!

    2010

    Mies arvostelee omaa komeuttaan verraten toiseen mieheen.
    Minä olen varmuudella komeampi - Pasanen näyttää vuoripeikolta

    Urheiluaddikti peilisalista.
    Minä olen varmuudella vahvempi - Pasanen vihaa kaikenlaista liikuntaa

    Sanarikas.
    Minä olen varmuudella varakkaampi - Pasasella ei ole varaa asua edes Thaimaassa

    Varsin on outo sosiaalisuus.
    Minä olen varmuudella sosiaalisempi - Pasanen ei tykkää ihmisistä

    Fiksuuden taso on havaittu ja ilmenee tästäkin vollotuksesta.
    Minä olen varmuudella fiksumpi - Pasanen julistettiin jo koulussa tyhmäksi

    Paljon sanoja ja ainoat kaveritapaamiset alkoholin kanssa.
    Minä olen varmuudella seurallisempi - Pasanen on erakko ja myöntää sen

    Mistä ja miten ilmenee?
    Minä olen varmuudella mukavampi - Pasanen ei voi sietää muita kuin itsensä

    Joo, todella hauska, kyllä, erittäin hauska.
    Minä olen varmuudella hauskempi - Pasanen kertoo rakastavansa vittuilua

    Tämä pitää paikkansa, palstalla miljoonan pierun edestä oireilusanoja julkaistu.
    Minä olen varmuudella sanavalmiimpi - Pasasella on paha luki ja ymmärryshäiriö

    Keitä mahtaa olla?
    Minulla on enemmän kavereita ja ystäviä - Pasasella ei ole yhtään

    Rotunaiset on laittanut ulkoruokintaan ja loput on ostonaisia.
    Minulla on paremmat naiset - Pasasella on sairaseläkkeellä oleva Amin Asikainen

    Fiksuus muodostuu kotikasvatuksesta, jonka hoitanut muut kuin Tyttö.
    Minulla on fiksummat ja kauniimmat lapset - Pasanen ei pidä yhteyttä pirilapsiinsa

    Lava-autosta jossa kamera alla saadaan varmaankin valokuvaa pian, jonka virellä on koko haaveilluusioperhe haaveilluusiokotimaisemassa.
    Minulla on paremmat ja kalliimmat kulkuneuvot - Pasanen kulkee bussilla

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä saa ihmisen olemaan niin täynnä itseään, että on joka päivä aivan poksahtamaisillaan, on sitten aihe aivan mikä tahansa, niin on yksi ylitse muiden, tämä joka tekee aloituksia, kommentoi niitä, sitten jonkin ajan kuluttua tulee tarinaa niin että yhdelle lataukselle ei mahdu ja tuossa vaiheessa "Aloittaja" on kadonnut tämän jatkaen kunnes jälleen anonyyminä toteaa, että Kymppihän juuri kirjoitti asianmukaisesti.

Ihmisellä täytyy olla todella vaikeaa kun narsismi on tuolla tasolla että aivan joka asiaan ja sanaan täytyy tarkertua mitä joku toinen on kirjoittanut.
Sana ravintola hiertää kovasti, siis ei saa käyttää sanaa ravintola, mikäli se ei ole tämän Kympin näkökunnan mukaan ravintola ja sitten koko Pattayan matkailijoiden "Ryhmä" alkaa jauhamaan ravintoloittensa kriteerejä.

On kotigrillausasiantuntija, on ravintolagrillausasiantuntija, on kaikkien ruoka-asioiden asiantuntija, on asiantuntija aivan kaikelle mitä mieleen juolahtaa ja googlesta voi opiskella.

Sitten kun puhuu itsensä pussiin niin vaikenee ja vaihtaa puheenaihetta johonkin mitä jossain kommentissa on todeten, ai että edes tiennyt mikä on tankkilaukku tai että no niin ethän sinä edes tiennyt että että kaikki on betonilientä ja sitten olet kateellinen ja katkera.

Sitten siirtyy aiheeseen minulla on ollut ja minulla on mutta ei sinulla, sinä et tiedä aiheesta mitään.

Siis mikä saa aikaiseksi että ihminen voi olla noin täynnä itseään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu