Simon kunta hyödyntää tuulivoima tuloja hyvinvointiin. Hieno juttu, näinkin voi ajatella terveellä järjellä.
Simon kunta
Anonyymi-ap
32904
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Siellä on fiksumpia ihmiset kuin täällä pölhölässä.
Sitten täälläkin alkaa hyvinvointi jylläämään kunhan saadaan sitä tuulivoimaa.
Hyvin täällä on sujunut tähänkin asti, ainakin minun mielestä.
Kuusamoon rakennetaan myllyjä Kainuun tarpeisiin näin kertoivat Kuusamolaiset. Miksi Puolankalaiset rakenna voimaloita omalaporukalla, kuulostaa olevan kultkaivos.
Puolangalla tuulivoimanvastustajat yrittävät saada Puolangan kunnan lakkaamaan olemassaolosta. Rahat loppuu niin loppuu myös Puolangan kunta.
Tuulivoima on viimeinen keino pelastaa meidät kuntaliitokselta ja sitä yrittävät pöhlöt vastustaa. Ajatteleisivat järjellään.
Onko vastustajilla toimivia aivoja?
No, näyttää 99% ajasta että ei ole.
Täällå vastustetaan ihan vaan vittumaisuuttaa . Kun on kerran lähteneet sille tielle !
Keskustapuolueen mielikuvitusmaailman ulkopuolella elävät kansalaiset kyllä löytävät faktaa ja tietävät, että Simon kunta köyhtyy jokaisen tuulivoimalan myötä samoin kuin muutkin tuulivoimakunnat. Toki keskustapuoluelaiset tuijottaa pelkkää voimalakiinteistöverotuloa, ei kunnan kokonaistaloutta.
Koeta ölla valehtelematta.
Ei ne osaa sitä taitoa. Aina pitää valehdella kun on positiivista asiaa tuulivoimasta. Tuulivoima tulee puolangalle!
Voi sinua kepulipoloinen mielikuvamaailmassasi. Me keskustapuolueen jäsenkirjattomat kansalaiset kyllä tiedämme, että myös Simon kunta on joutunut tuulivoiman myötä vaan nostamaan tuloveroprosenttia. Keskustapuolueen mielikuvitusmaailmasta poiketen tosiasiaa on luettavissa esimerkiksi seuraavasta alkuun. https://yle.fi/a/3-6923491
Vain Kemissä on Lapissa korkeampi tuloveroprosentti kuin Simossa.
https://yle.fi/a/74-20060900
Ompa hyvä keksijä asialla. Mistä te keksitte nämä jutut.
Uskokaa huviksenne, että tuulivoiman varaan ei kannata kunnan taloutta rakentaa.
niistä myllyistä on hyötyä mutta se on hyvin rajoittunutta ja ei mikään kultakaivos vaikka toisin annetaan ymmärtää.
Ne paikat mihin myllyjä on rakennettu 15-vuotta sitten on hyviä kysely ja selvittely paikkoja onko ollut pelkkää hyvää myllyistä???????????
Aina kannattaa miettiä myös asiaa toiselta kantilta ennen päätöstä.
Kannattaa rakentaa tuulivoimaa, etenkin Puolangalle.
Ei kannata rakentaa tuulivoimaa, etenkään Puolangalle.
Tuulivoimalat pilaa Puolangan ainutlaatuisen ja korvaamattoman luonnon. En vaihtaisi arvokasta luontoamme rumiin, äänekkäisiin ja luontoon kuulumattomiin myllyihin josta haitat on hyötyä suuremmat
Valitettavasti pelkkä risukon katselu ei elätä, metsät hakattu aikoja sitten risukoiksi!
Maiseman ei tarvitse elättää. Jokainen suomalainen voi ilmaiseksi kouluttautua ja hankkia rahaa työtä tekemällä, ei vuokraamalla metsiään tuulivoimalle muiden kuisaksi.
Yrität leimata Puolangan maisemat rumiksi jo entuudestaan. Se ei pidä paikkaansa. Puolangalla on upeat maisemat. Ja puolankalaiset tarvitsevat kauniit maisemansa .
Meinasin saada hyvät rahat vuokraamalla maata tuulivoima yhtiölle, samalla myös kunta saa hyvät rahat.
Aivan oikein. Meinasit saada, mutta et saanut ja saa.
Saan hyvät rahat.
Entäpä jos et saakaan. Ne firmat lupailee yhtä ja toista mutta eivät toimita.
No sitten ei tule mailleni myllyjäkään etukäteen maksetaan h.... lle.
Tyhmää huijataan. On ne niin ovelia nämä vuokrasopimukst ja korvausasiat.
Kerroppa kepulainen, mistä keskustapuolue olisi voinut lahjoittaa monimuotoisempaa luontoa konkurssikypsien ulkomaisten pöytälaatikkotuulivoimafirmojen tuhottavaksi, kuin Puolangan ovat lahjoittaneet huijaukseen.
Mylly kaheleilla käy kateeksi !
Hieman sanastoa: myllykaheli = tuulimylläri = maansa myllyfirmalle vuokrannut
Sinulla ilmeisesti ei ole maata vuokrattavissa sähköntuotantoon, ymmärrän kateutesi.
Jaha. Ope on paikalla,onko rapula?
Juhannuksena vastustajat on umpihumalassa. 60