Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

houno juttu

Suutelin hänen huuliansa, jonka jälkeen otin hänen korvan nipukan hampaideni väliin ja imin sitä hellästi samalla kun vasen käteni etsiytyi hänen rinnalle. Pienet kiinteät rinnat joiden nännit kovettuivat entisestään kun varovaisesti purin niitä, samalla molempia rintoja puristellen. Siirryin kieltäni liu’uttaen pitkin hänen vatsaansa aina häpykummulle. Levitin hänen reisiään hieman ja työnsin kieleni häpyhuultenväliin, muutamia kertoja nuollen välin alhaalta aivan ylös asti, välillä työntäen kielen syvälle vaginan sisään, joka oli alkanut kostumaan ja kielelleni tuli ihana maku. Tätä hetken tehtyäni levitin häpyhuulet klitoriksen edestä ja pyöritin kielenkärkeä sen ympärillä siihen koskematta, kunnes yhtäkkiä imaisin sitä kuin olisin yrittänyt tehdä fritsua, äänestä päätellen hän piti siitä. Pidin huuliani edelleen tiukasti hänen klitoriksellaan, mutta en imenyt enää voimakkaasti, vaan rupesin pyörittämään kielenkärkeä klitoriksella, ja vasen käteni painoi hänen vatsansa aivan häpykummun yläpuolelta, oikean käden nimettämän ja keskisormen työnsin hitaasti hänen sisäänsä. Sormet upposivat helposti, sillä hän oli kostunut jo todella märäksi, työnsin sormia lantionpohjaa pitkin, samalla vasemmalla kädellä painaen vatsasta hänen sisällään olevia sormiaan vastaan, ja liikutin niitä edestakaisin lähes pumppaavalla liikkeellä. Hän painoi molemmilla käsillään klitorista imevää ja nuolevaa päätäni sitä vasten. Tunsin hänen orgasmin olevan lähellä, sillä lihakset hänen sisällään puristelivat sormiani voimakkaasti, ja kuinka ihanasti hän voihkikaan. Kiihdytin sormieni liikettä hänen sisällään, ja painoin kieltäni niin voimakkaasti kuin vain pystyin vasten klitorista ja heiluttaen edestakaisin sen ylitse. Voihkinta lakkasi yhtäkkiä ja hän painoi päätäni voimakkaasti klitoristaan vasten, ja reidet ottivat pääni puristuksiin. Hänen selkänsä oli kaareutunut, kunnes kuulin voimakasta huutoa vaikka reidet olivat tukkineet korvani, tämä sai minut vain entisestään kiihdyttämään kieltäni ja sormiani siihen asti, että hänen sisältään tulvi nestettä pitkin kättäni ja kaulaani. Katson häntä silmiin, jotka kimaltivat niin kauniisti. Hyvää huomenta rakkaani…
14263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

houno!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu