ihmetyttää..

kovasti tälläinen juttu:olen rekkalesbo sillä poikkeuksella etten juo enkä polta.no yksikään tuntemani lesbo ei voi sietää mua,no okei poikkeuksena muutama lepakkokaveri,mutta siis rakkaus mielessä!!sen sijaan niin sanotut heteronaiset ihastuvat heti!!!lesbot kaikkoavat ääntä nopeammin läheltäni mutta nämä heterot tunkevat syliin joka puolelta!!no tietysti on ihan kiva kun opettajat ihastuvat ja antavat hyviä numeroita ilman syytä,lähihoitaja-opiskelija kun olen mutta kaipaisin suhteita myös lepakkojen kanssa,siis sellaista hikistä kunnon sänkyjumppaa.no okei,muistutan enemmän suohirviötä kuin ihmistä mutta ei se näytä heteroita haittaavan.mikä ihme siis on etten kiinnosta lainkaan lepakkoväkeä??ehdotelkaapa jotain missä vika voi piillä niin minäkin voisin saada jostain oman lepakon!!
1610972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Leppiksistä suurin osa on sellaista porukkaa joiden mielestä sinä olet aina väärin, olit minkälainen sitten tahansa, heterot ovat paljon vapautuneempia. Minusta tuntuu kyllä pahasti ettei suuri osa näistä muiden vikoja osoittelevista lesboista tosin ole lesboja lainkaan.

Minä sanon omalta osaltani että tuollainen sinun kaltaisesi suohirviö olisi kyllä ehdottomasti laadullinen parannus minun edellisiin naissuhteisiin verrattuna, jotka kylläkin ovat olleet ulkonäöllisesti esittelykelpoisia mutta siihen heidän antinsa onkin loppuneet.

Äänestä

ihmiset haluavat olla naisen kanssa, jos oma suuntautuminen on ns. straight? Taitavat olla lepsoja ne joiden kanssa olet ollut. Usko minua!

Äänestä

"hikistä kunnon sänkyjumppaa?" no ei ole ihme jos lesbot elämästäsi kaikkoavat, jos tuo on käsityksesi romantiikasta!

Äänestä

Tuli mieleen että oletko miesmäinen, kun kerran heteromuijat sulaa heti kättelyssä? Toisaalta kyllä luulis,että vetoat tiettyihin lesboihinkin.
Ehkä vaan se "oikea" ei ole tullut vastaan??

Äänestä
  • no omasta kokemuksesta voisin sanoi että olet varmasti aika miesmäinen niin tavoilta kuin ulkoisesti jos hetero naiset kiinostuvat. oma ajatusmaailmani on kuin miehillä mutta muuten olen naisellinen ja pukeudun rohkeasti ja paljastavasti. bi tai lesbo kaverini arvostavat myös naisellisuutta ja seksikkyyttä kiinostuessaan samasta sukupuolesta.

    Äänestä

  • biprinsessa kirjoitti:

    no omasta kokemuksesta voisin sanoi että olet varmasti aika miesmäinen niin tavoilta kuin ulkoisesti jos hetero naiset kiinostuvat. oma ajatusmaailmani on kuin miehillä mutta muuten olen naisellinen ja pukeudun rohkeasti ja paljastavasti. bi tai lesbo kaverini arvostavat myös naisellisuutta ja seksikkyyttä kiinostuessaan samasta sukupuolesta.

    Minusta tässä oli asiaa, tuohon liittyvään seikkaan siis...itse olen puhdas hetoro mies, mutta mielikuva on samanlainen kuin tuossa.

    Äänestä

  • biprinsessa kirjoitti:

    no omasta kokemuksesta voisin sanoi että olet varmasti aika miesmäinen niin tavoilta kuin ulkoisesti jos hetero naiset kiinostuvat. oma ajatusmaailmani on kuin miehillä mutta muuten olen naisellinen ja pukeudun rohkeasti ja paljastavasti. bi tai lesbo kaverini arvostavat myös naisellisuutta ja seksikkyyttä kiinostuessaan samasta sukupuolesta.

    ..olen naisellinen femme lepakko ja tyttöystäväni on poikamainen, ulkonäöltään pojaksikin luultu lepakkonainen. En voisi kiinnostua naisellisista, tyttömäisistä naisista vaan pidän nimenomaan poikamaisista naisista ja he ovat minun silmissäni seksikkäitä.

    Äänestä

ne heteronaiset tottuneempia siihen "hikiseen sänkyjumppaan" ja aattelevat, että naisena toisit siihen edes jotakin herkkyyttä?

Itse kyllä tarvitsen ja haluan tämän ihmeellisen naisellisen vuorovaikutuskyvyn kaikkine hankaluuksineenkin, joten mulle kyllä nousee karvat pystyyn. Ei niinkään kuvailemasi ulkoisen olemuksen kuin tuon lauseen takia.

Ei mitään jumppaa, kiitos. Urheilu ei ole lähellä sydäntäni. Enempi rock'n roll.

Äänestä

Ehkä et tosiaan ole päässyt vielä tarpeeksi lähelle toista naista tai lepakkoa, että jotain syvempää olisi voinut alkaa tapahtua. Olen myös huomannut, että monet ns. rekkalesbot tai maskuliinisemmat naiset pitävät usein naisellisemmista naisista, siis erilaisista kuin itse ovat. Tämä pätee myös toisin päin. Sitten on tietysti niitä, jotka kaipaavat samanlaisuutta. Se on ihan kemioista kiinni. Ehkä et vain ole vielä löytänyt sitä omaa vastakappalettasi, jonka kanssa energiat natsaavat hyvin kohdalleen. Uskon että kaikissa ihmissuhteissa on lopulta kyse jonkinlaisesta energioiden tasapainosta ja koska energiat muuttuvat, niin ihmiset kaipaavat elämässään eri aikoina erilaisia värähtelyjä ellei kumppani sitten aina satu muuttumaan samassa tahdissa kuin itse niin että tasapaino säilyy.

En tykkää rekkalesbo nimityksestä, enkä muistakaan leimoista. Itse olen hiukan poikamainen, mutta kuitenkin enemmän naisellinen nainen ulkoisesti, hento ja siro kun olen. Sisäisesti saatan olla joskus hyvinkin maskuliininen, mutta myös feminiininen. Rakkaani on ulkoisesti isokokoinen ja melkoisen maskuliininen. Sisäisesti hän on myös maskuliininen monessa asiassa, mutta myös feminiininen. Uskon että me täydennämme toisiamme siten, että nämä meidän maskuliiniset ja feminiiniset puolet eri asioissa sattuu natsaamaan yhteen kuin palapelin palaset. Moni ihmettelee suhdettamme, koska olemme kuulemma niin erilaisia.

Kyllä sinäkin sen oman kullan löydät kun vain pidät silmät ja korvat auki ja alat etsiä ihan kunnolla. Rakkaus ei ole ulkoisista asioista kiinni. Harmi vaan että tässä maailmassa monille nuo ulkoiset asiat tuntuvat merkitsevän liian paljon.

Äänestä

arvaus mutta oiskohan se sun luonne?

Äänestä

no niin,moni nyt taas puuttui yhteen ainoaan lauseeseen jonka hätäpäissäni kirjoitin.siis tarkoitin ihan tavallista kahdenkeskistä herkkää ja hellää rakastelua.osaan olla romanttinen:tykkään tuoda kukkia kotiin ja ostella pieniä lahjoja.ehkä tahdon vain sanoa että ulkokuori saattaa pettää ja me rumatkin ollaan vaan ihmisiä!!

Äänestä
  • Kyllä sinäkin vielä sen oikean naisen löydät, usko pois. ;)

    Ehkä sun pitäis muuttaa asennettas hieman eikä kannattais haukkua itseäsi esim. "suohirviöksi" :D Se miten kohtelet tai mitä ajattelet itsestäsi heijastuu sun olemuksesta ulospäin.

    Kyllä rekkis-tyyppisillekkin naisille on omat ihailijansa. Liiku vaan enemmän lepakkopiireissä niin voit löytää sen oman vastaparisi :) Se mikä jonkun mielestä on rumaa, onkin toisen mielestä viehättävää. Meitä on niin moneen junaan, älä leimaa kaikkia lepakkoja samanlaisiksi.

    Äänestä

  • Tunnen sunlaises ;) Kaikella kunnioituksella. Tunnistan itsessäni tai oikeastaan muistan sen ajan vielä...,

    Kirjoitit tähän keskusteluun kaksi kertaa: Aloituksen ja tämän "yksi lause..." ja ne tyyliltään eroavat paljon toisistaan. Aloituksen luettuaan sinusta sai "kovan kundin" kuvan, mutta vastaavasti tämä toinen kertoo siitä, että olet pohjimmiltasi hyvinkin herkkä?

    Mitäpä, jos panostaisitkin enemmän siihen herkkyyteen ja sen esilletulemiseen?
    Tuumailit, että saat hyviä numeroita syyttä suotta? No no, ei kukaan opettaja hyviä numeroita ilmaiseksi anna eikä ihastuksissaan. Kunnioita itseäsi ja myönnä, että kaiken hyvän minkä saat, olet varmasti ansainnut!

    Olet selvästi romanttinen - kyllä! Näytä se! Naiset rakastavat yleensä romantiikkaa, lepakkonaiset suorastaan tarvitsevat sitä säännöllisesti pysyäkseen hengissä. Sinulla on se taito jo, enää puuttuu se, että arvostat itseäsi kaikilta osin ja olet sinut mm. ulkonäkösi kanssa. Usko huvikses, ettei se ulkonäkö ole suhteen kantavin voima. Oma suhteeni kaatui, vaikka kummaltakaan ei taatusti ulkonäköä puuttunut. Meidän suhde kaatui romantiikan puutteeseen - usko pois!

    Äänestä

  • Kuulostat aivan samalta kuin muutama ystäväni..:)
    Hassua..
    He ovat myös hyvin miesmäisiä, en nyt sanoisi ehkä rekkis, en osaa käyttää sitä ilmausta.
    Heilläkin on lähinnä suhteita ja juttuja vain heteronaisten kanssa, joita juoksee perässä aina parikymmentä.. ;D
    Minusta se on jokseenkin hauskaa sähellystä katsella vierestä.. :)
    Sitä miksi lepakot eivät pidä sinusta, en osaa sanoa.
    Minä pidän hyvinkin maskuliinisista lesboista. Nykyiseni on myös.
    Kaikki exäni ovat. enemmän tai vähemmän.
    Luultavasti et todellakaan ole vielä tavannut sitä oikeaa ihmistä joka katsoisi myös pintaa syvemmälle :)
    Ja itseäni rupesi myös huvittamaan tuo ihmisten närkästys, sinun "sänkyjumppaasi" kohtaan ;D kauhean tosikoita ovat ihmiset..(?):)
    Mutta, hyviä jatkoja sulle ja onnea "sen oikean" etsintään :)

    Äänestä

Mutta mun mielestä vastaus voi olla myös tämä: jos olet todella miesmäinen, niin se voi olla liikaa "umpilesbolle".. Ulkonäkö tässä asiassa on oikeastaan sivuseikka.. luonteestahan se kaikki kuitenkin lähtee. Minulla on ystävä, jolla on samantapainen ongelma; hän on sisimmältään ja käytökseltään ja kylläkin myös ulkonäöltään niin miesmäinen, ettei häntä oikeastaan edes pidetä naisena, eivätkä lesbotkaan suurimmaksi osaksi hänestä juuri kiinnostu sen vuoksi..naista kun haluavat. Heteronaiset kylläkin juoksevat perässä!:) Ehkä sinun kannattaisi etsiä ennemmin vaikka bi-henkistä naista rinnallesi..?

Voihan se olla että harhaudun ihan hakoteille tossa arvailussani, mutta halusin kuitenkin sanoa jotain ihan vaan aasinsiltana seuraavaan:

Itse olen naisellinen lesbonainen, jota kiinnostaa nimenomaan kaltaisesi ihmiset ja herätit kiinnostukseni.. Joten jos haluat vaikka ihan vaan jutella, niin laita sähköpostia?

[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


volvo kirjoitti:

kovasti tälläinen juttu:olen rekkalesbo sillä poikkeuksella etten juo enkä polta.no yksikään tuntemani lesbo ei voi sietää mua,no okei poikkeuksena muutama lepakkokaveri,mutta siis rakkaus mielessä!!sen sijaan niin sanotut heteronaiset ihastuvat heti!!!lesbot kaikkoavat ääntä nopeammin läheltäni mutta nämä heterot tunkevat syliin joka puolelta!!no tietysti on ihan kiva kun opettajat ihastuvat ja antavat hyviä numeroita ilman syytä,lähihoitaja-opiskelija kun olen mutta kaipaisin suhteita myös lepakkojen kanssa,siis sellaista hikistä kunnon sänkyjumppaa.no okei,muistutan enemmän suohirviötä kuin ihmistä mutta ei se näytä heteroita haittaavan.mikä ihme siis on etten kiinnosta lainkaan lepakkoväkeä??ehdotelkaapa jotain missä vika voi piillä niin minäkin voisin saada jostain oman lepakon!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu