Kutsuttu

Moi!
Sain tässä jokin aika sitten kutsun ex-(?) ystävättäreni häihin toiselle paikkakunnalle ja pian pitäisi ko. hääparille ilmoittaa saapumisestaan/ saapumatta jättämisestä.
Kutsukirjeessä oli (vain) minun nimeni, ja lähiosoitekin väärin (mutta oli kuitenkin ilmeisesti sen verran tietoinen, etten asunut enää vanhassa osoitteessani).
Hyvä että kutsu osasi silti perille, sillä tässä aikanaan muuttaessani kihlattuni/avomieheni kanssa saman katon alle, uutta osoitetta en tälle kutsujalle ilmoittanut.
Se tuntui niin turhalta silloin, koska tästä henkilöstä kuulin viimeksi mitään (tätä aiemmin) vajaa 3v sitten.

No tämän kutsujan kanssa ystävystyttiin siis jo peruskoulussa, ja siitä lähtien oltiin ystäviä/jopa bestiksiä läpi opiskeluvuosien, välimatkoista ym. huolimatta ja jaettiin niin ilot kuin surutkin.
Lomilla reissattiin paljon yhdessä, kunnes eräänä päivänä hän tapasi eräällä matkallamme tämän tulevan aviomiehensä.
Heidän rakkautensa liekki syntyi pikkuhiljaa, kunnes roihusi niin, että tämä ystävättäreni muutti miehen perässä ja sai samalla hyvän työpaikankin.
Aluksi vielä ystävättäreni piti minuun lähes entiseen malliin yhteyttä, kylästeltiin jne. kunnes hänen puoleltaan yhteydenpito hiipui, kunnes katkesi yllättäen kokonaan, eikä hän vastannut enää mitenkään yhteydenottoihini!
Se sattui, mutta kuitenkin oman puolisoni tavattuani jatkoin elämääni, vaikka muistimme silti tätä ystävätärtäni juhla-/merkkipäivinä, kunnes lopetin turhautuneena itsekin koko yhteydenpidon!
(Kerran tämän jälkeen olen vahingossa nähnyt tämän ystävättären täälläpäin käymässä, mutta se tuntui kovin pahalta kun hän ei ollut minulle ilmoitellut mitään.)

Joten, siis nyt kaiken tämän jälkeen kun häneltä kutsun sain heidän häihinsä, olin yllättynyt ja hämmentynyt, miten minun oikein pitäisi suhtautua!?
Toisaalta olin hyvin innoissani: kiva, hän muistaa minut vielä (jospa voisimme olla taas hyviä ystäviä), mutta toisaalta loukkaantunut ja jopa hieman peloissani: miksi hän ei kutsunut myös puolisoani häihinsä (jos tiesi sen etten enää asu ainakaan ns.sinkkuajan osoitteessanikaan), ja mitä jos hän ei silti edelleenkään ole taas ystäväni.
Voisiko joku teistä, hyvät ihmiset, kommentoida tätä, entäpä onko vastaavia kokemuksia?
Miten tuohon pitäisi suhtautua, miten te suhtautuisitte?
Mitä minun asemassani tekisitte?
Kiitos paljon jo etukäteen.
6826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uskon, että hän ihan vilpittömästi haluaa entisen parhaan ystävänsä mukaan juhlistamaan hänen suurta päiväänsä. Yhteydenpito voi ontua monesta eri syystä, pienin syy ei varmaan ole se että ajan kuluessa ihmisten omat maailmat muuttuvat todella paljon ja vanhat ystävät jäävät unholaan. Kuitenkin kun loppupeleissä ajattelee mikä on tärkeintä, niin itsekin voisin sanoa vanhimman lapsuudenystäväni olevan edelleenkin minulle tärkeä, vaikka ei olla nähty eikä oikein yhteyttäkään pidetty enää moniin vuosiin. Jos menisin naimisiin, kutsuisin hänet ilman muuta. Luulen, että ystäväsi haluaa jokaisesta elämänvaiheestaan tärkeitä ihmisiä paikalle.

Mielestäni sitä, ettei kutsussa lue avec, kannata
ihmetellä siinä mielessä, koska, kuten joku täällä on todennutkin, suomalaiset eivät pääosin tiedä etikettisäännöistä yhtään mitään vaan olettavat yhtä ja luulevat toista. Sain kerran vain omalla nimelläni kutsun tuttavan häihin, menin sinne yksin ja paikan päällä morsian ihmetteli, missä poikaystäväni on. Ja onhan tällä palstalla juuri puhetta siitä, kun vieraat eivät toisaalta ymmärrä säännöistä mitään vaan tuovat juhliin mukanaan aikuisia lapsiaan ja heidän poikaystäviään. Asia on tietty vähän hankala selvittää, mutta älä kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisesti. Voihan se tietysti olla niinkin, että morsiusparilla ei ole varaa suuriin kesteihin ja ovat siksi karsineet vieraslistaa ankaralla kädellä. Mutta mene sä vaan sinne, pidä hauskaa ja iloitse ystäväsi puolesta. Ehkä se vanha ystävyyskin siitä vielä, jos ei ihan puhkea kukkaan, niin kuitenkin herää henkiin.

Äänestä

hmm...
Syy tuohon sinun avomiehesi kutsumattomuuteen voi olla se ettei morsiuspari tunne häntä hyvin (ainakin sen käsityksen sain kirjoituksestasi), sen takia hän on voinut joutua vieralistalta raakattujen puolelle, varsinkin jos esim. 1 juhlapaikan tilat ovat rajoitetut vaikkapa max 60 hlö tai 2 juhlissa on pitopalvelu (hinnat ovat per hlö) ja budjetti rajoitettu

Mikäli et usko kummankaan vaihtoehdon sopivan tapaukseesi, tekisin tilanteessasi näin varsinkin mikäli ilmoittautumiset soitetaan hääparille.
Soita vanhalle ystävällesi, kerro että yllätyit kutsusta kun ette ole pitkään aikaan yhteyttä pitäneet. Juttele niitä näitä, kysele mitä hänelle on tänä aikana sattunut ja kerro myös omasta elämäntilanteestasi. Kerro kuinka paljon välität avomiehestäsi ja kuinka tosissasi olet hänen suhteensa.
Uskoakseni mikäli vain mahdollista ystäväsi kutsuu myös avomiehesi mukaan tai sitten selittää että on pahoillaan ettei voi kutsua myös avomiestäsi ja kertoo varmaan syynkin.
Näin varmaan saisit vastauksen ihmettelyysi.

Äänestä

Voi olla, että hän on unohtanut muutkin ystävänsä tavattuaan rakkaansa, ja näin ollen ystävävieraista on pulaa...

Äänestä
  • Just tuo mullekin tuli mieleen. Olin itse lukioaikaisen parhaan ystavani haissa muutama vuosi sitten. Emme olleet pitaneet kovin tiivista yhteytta lukion jalkeen, silla opiskelimme eri paikkakunnilla ja olin aika yllattynyt kutsun saatuani. Menin kuitenkin, ja ihan mukavat kemut olivat. Naytti siella olevan muitakin "vanhoja" kavereita, joten oli mukava verestaa vanhoja muistoja. Haiden jalkeen olemme morsiammen kanssa tavanneet kerran. (!!!!) Olen aivan varma, etta tuo ystavani kutsui minut haihinsa vain siksi, etta kavereita nayttaisi olevan runsaammin kuin onkaan! Mene vaan haihin, jos ei ole sille viikonlopulle mitaan parempaa tekemista. Todennakoisesti tapaat siella paljon vanhoja tuttuja. ;0)

    Äänestä

taas näin:
"Paras" kaverini jonka olen tuntenut kerhoikäisestä asti tähän päivään saakka on menossa elokuussa naimisiin. kutsua en ole saanut vaikka muut kaverit ovat. en taidakkaan olla niin hyvä ystävä kuin olin luullut. sinuna menisin ja uudistaisin ystävyyttä..

Äänestä
  • Mitä jos ystäväsi on etsinyt uuden osoitteen esim. numerotiedustelun kautta??? Silloinhan ei tiedä ketkä kaikki asuvat samassa taloudessa. Toisaalta, kuten jo tedettiin suomalaiset eivät tunne esim. avec sanaa..
    Sinuna menisin häihin ja ilmoittautumisen yhteydessä kysyisin reilusti oliko kutsu tarkoitettu yhdelle vai kahdelle!!!
    Sillähän se selviää!!! Tsemppiä. (pääseehän sieltä pois, jos tuntuu, että on väärässä seurassa...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taradiana kirjoitti:

Moi!
Sain tässä jokin aika sitten kutsun ex-(?) ystävättäreni häihin toiselle paikkakunnalle ja pian pitäisi ko. hääparille ilmoittaa saapumisestaan/ saapumatta jättämisestä.
Kutsukirjeessä oli (vain) minun nimeni, ja lähiosoitekin väärin (mutta oli kuitenkin ilmeisesti sen verran tietoinen, etten asunut enää vanhassa osoitteessani).
Hyvä että kutsu osasi silti perille, sillä tässä aikanaan muuttaessani kihlattuni/avomieheni kanssa saman katon alle, uutta osoitetta en tälle kutsujalle ilmoittanut.
Se tuntui niin turhalta silloin, koska tästä henkilöstä kuulin viimeksi mitään (tätä aiemmin) vajaa 3v sitten.

No tämän kutsujan kanssa ystävystyttiin siis jo peruskoulussa, ja siitä lähtien oltiin ystäviä/jopa bestiksiä läpi opiskeluvuosien, välimatkoista ym. huolimatta ja jaettiin niin ilot kuin surutkin.
Lomilla reissattiin paljon yhdessä, kunnes eräänä päivänä hän tapasi eräällä matkallamme tämän tulevan aviomiehensä.
Heidän rakkautensa liekki syntyi pikkuhiljaa, kunnes roihusi niin, että tämä ystävättäreni muutti miehen perässä ja sai samalla hyvän työpaikankin.
Aluksi vielä ystävättäreni piti minuun lähes entiseen malliin yhteyttä, kylästeltiin jne. kunnes hänen puoleltaan yhteydenpito hiipui, kunnes katkesi yllättäen kokonaan, eikä hän vastannut enää mitenkään yhteydenottoihini!
Se sattui, mutta kuitenkin oman puolisoni tavattuani jatkoin elämääni, vaikka muistimme silti tätä ystävätärtäni juhla-/merkkipäivinä, kunnes lopetin turhautuneena itsekin koko yhteydenpidon!
(Kerran tämän jälkeen olen vahingossa nähnyt tämän ystävättären täälläpäin käymässä, mutta se tuntui kovin pahalta kun hän ei ollut minulle ilmoitellut mitään.)

Joten, siis nyt kaiken tämän jälkeen kun häneltä kutsun sain heidän häihinsä, olin yllättynyt ja hämmentynyt, miten minun oikein pitäisi suhtautua!?
Toisaalta olin hyvin innoissani: kiva, hän muistaa minut vielä (jospa voisimme olla taas hyviä ystäviä), mutta toisaalta loukkaantunut ja jopa hieman peloissani: miksi hän ei kutsunut myös puolisoani häihinsä (jos tiesi sen etten enää asu ainakaan ns.sinkkuajan osoitteessanikaan), ja mitä jos hän ei silti edelleenkään ole taas ystäväni.
Voisiko joku teistä, hyvät ihmiset, kommentoida tätä, entäpä onko vastaavia kokemuksia?
Miten tuohon pitäisi suhtautua, miten te suhtautuisitte?
Mitä minun asemassani tekisitte?
Kiitos paljon jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu