Onko kokemusta?

Kissamme rakas kaveri, vanha koiramme kuoli äskettäin. Olivat parhaimmat ystävät 8 vuotta. Vanha papparaisemme oli isorotuinen koira - kissamme oli suunnilleen sen pään kokoinen - siitä huolimatta kissamme oli koko ystävyyden ajan se joka määräsi "kaapin paikan".

Nyt olen sitten hakemassa lauantaina uutta koiraa vanhan papparaisen jättämään suureen yksinäiseen tilaan kodissamme. Olen aina ollut koiraihminen, vaikkakin rakastan kaikkia eläimiä - 40:nen eläinhöperö, joka on kasvanut eläinten parissa koko ikänsä - ja kasvaa edelleenkin.

Mutta miten kissa reagoi tähän uuteen tulokkaaseen? Miten saan sen tottumaan helpoiten pieneen tehopakkaukseen,joka tulee vipeltämään tänne kotiimme.Pennun kasvatuspaikassa on kissoja, että ne eivät ole sille uutta - en usko että siinä suhteessa tulee ongelmaa.

Pelkään kissani suhtautumista - se on puoliksi villikissan pentu, ja on hyvin varautunut vieraisiin ihmisiin. Ei anna vieraiden silittää - ja joitakin vieraita se pelkää. Sen käytös on joskus ihmeellistä - jopa omaa miestäni se katsoo joskus silmät suurina ulkoa tullessaan, ennen kuin hoksaa, että isihän se siinä.Minua se rakastaa, ja tulee aina ulkoa sisälle minun sitä huutaessa (muut saa karjua kurkku suorana, eikä kissasta näy vilaustakaan). Tyttäreni saa vääntää sen vaikka solmulle, eikä se ole moksiskaan - muut perheenjäsenet sitä ei saa tehdä (paitsi minä).

Kuinka te olette tehneet tällaisessa tilanteessa - tutustuttaneet eläimet toisiinsa. Kuinka kauan on mennyt että kissa on tottunut uuteen tulokkaaseen. Mitä ongelmia on ollut, vai onko ollut...jne.Kiitoksia etukäteen vastauksista.
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että kissalle olisi hyvä järjestää jokin korkea turvapaikka; esim. kattoon ulottuva kiipeilypuu on kissan mieleen, sillä kissa haluaa varmasti alussa tarkkailla koiraa tietyn välimatkan päästä ja korkealta se onnistuu tietysti parhaiten. ;)

Ja ilmeisesti kun kyseessä on vapaasti ulkoileva kissa, on myös "vaarana", että koiran astuessa taloon kissa loukkaantuu niin perin pohjin että pysyttelee talon ulkopuolella eikä tule omatoimisesti sisään. Mutta toisaalta jos koira kerran on pennusta asti tottunut kissaan, se myös osaa suhtautua kissaan oikein. Uskoisin että alkuun kannattaisi harrastaa "hajunvaihtoa", eli pitää eläimiä eri huoneissa ja levittää niiden hajuja toisiinsa ja ympäristöön. Ja mikäli sulla on aikaa lueskella niin lainaa kirjastosta kirja nimeltä Matka kissan mieleen (Helena Telkänranta), siinä on hyviä neuvoja varmasti tähänkin tilanteeseen.

Olen kuullut vain erään tutustuttamiskertomuksen, kun perheen kissa pysytteli takan päällä pitkään ennen kuin uskaltautui tutustua uuteen koiraan. Maltti on valttia, sanotaan. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väinö kirjoitti:

Kissamme rakas kaveri, vanha koiramme kuoli äskettäin. Olivat parhaimmat ystävät 8 vuotta. Vanha papparaisemme oli isorotuinen koira - kissamme oli suunnilleen sen pään kokoinen - siitä huolimatta kissamme oli koko ystävyyden ajan se joka määräsi "kaapin paikan".

Nyt olen sitten hakemassa lauantaina uutta koiraa vanhan papparaisen jättämään suureen yksinäiseen tilaan kodissamme. Olen aina ollut koiraihminen, vaikkakin rakastan kaikkia eläimiä - 40:nen eläinhöperö, joka on kasvanut eläinten parissa koko ikänsä - ja kasvaa edelleenkin.

Mutta miten kissa reagoi tähän uuteen tulokkaaseen? Miten saan sen tottumaan helpoiten pieneen tehopakkaukseen,joka tulee vipeltämään tänne kotiimme.Pennun kasvatuspaikassa on kissoja, että ne eivät ole sille uutta - en usko että siinä suhteessa tulee ongelmaa.

Pelkään kissani suhtautumista - se on puoliksi villikissan pentu, ja on hyvin varautunut vieraisiin ihmisiin. Ei anna vieraiden silittää - ja joitakin vieraita se pelkää. Sen käytös on joskus ihmeellistä - jopa omaa miestäni se katsoo joskus silmät suurina ulkoa tullessaan, ennen kuin hoksaa, että isihän se siinä.Minua se rakastaa, ja tulee aina ulkoa sisälle minun sitä huutaessa (muut saa karjua kurkku suorana, eikä kissasta näy vilaustakaan). Tyttäreni saa vääntää sen vaikka solmulle, eikä se ole moksiskaan - muut perheenjäsenet sitä ei saa tehdä (paitsi minä).

Kuinka te olette tehneet tällaisessa tilanteessa - tutustuttaneet eläimet toisiinsa. Kuinka kauan on mennyt että kissa on tottunut uuteen tulokkaaseen. Mitä ongelmia on ollut, vai onko ollut...jne.Kiitoksia etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu