Auringon säteet tulvivat raollaan olevasta ikkunasta sisään. Säteet heijastuivat viileään peittooni. Kun koskin peittoon musta varjo peitti säteet alleen. Jäljelle jäi vain pimeys. En pitänyt pimeydestä. Rakastin kevättä ja sitä, kun tiesin, että pian valo voittaisi pimeyden.
Päiväni alkoi yhtä synkästi kuin olin suunnitellut. Aurinkokin vetäytyi pilvien taakse odottamaan parempaa päivää. Tänään minun olisi taas kohdattava Iina.
Iina oli samalla luokalla kuin minä. Hän oli lähtenyt viikoksi Kreikkaan. Viikko oli ollut unelmieni täyttymys, mutta tänään joutuisin taas kärsimään.
Iina oli kiusannut minua kuudennelta luokalta saakka hän ja hänen "jenginsä" ei jättänyt minua rauhaan jos Iina oli koulussa. Olin kuvitellut, että yläasteella kaikki muuttuisi, muttei niin käynyt. Minusta itsessäni ei ole mitään vikaa. Olen mielestäni ihan kaunis, menestyn koulussa hyvin, minulla on muutama hyvä ystävä ja ihanat vanhemmat. Ehkä se johtuikin siitä, että minussa ei ole mitään ihmeellistä vikaa.
Iina oli ollut ennen minun kaverini, mutta yhtäkkiä kaikki muuttui.
------------------------------------------------------------------------
Jatkakaa tarinaa...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja sitten lähdin ammattikouluun, kiusaus jatkui vaan, masennuin, aloin jo hirttoköyttä etsimään, löysinkin, sen kaulaani pujotin, kun parvekkeelle kaverin luona astelin, kaverikin nukkui jo, täten ei hän arvaisikaan, että aamulla tukehtuneena minut hänen alakerran asukkinsa löytäisi, parvekkeelle kun hän katsoisi..
ja niin mä sitten hyppäsin..!! mutta en kuollutkaan vaan pelastuin.. iina pelasti mut.. jee jjee vou vou.. ollaanko taas frendejä se kysyi?? mä sanoin et joo!!! se pahoittelin käytöstään ja mä annoin sille anteeksi!!!
joo olipa taas hauska tarina...enkeli keksi hyvän alun ja sit muut tulee ja pilaa sen...
Todellisuudessa, Iina pelasti sinut vain, rakkaudesta sinuun. Iina kertoi olevansa lesbo, ja aina rakastaneensa sinua. Tulihan Berliinin kaupunginjohtajaksi mies, joka vaali puheessaan ilmoitti julkisesti olevansa homo. Eli, tästä se alkaa sinunkin poliittinen nousu. Minun rinnoillani.....