Ikuisesti paha vai kyllin hyvä äitipuoli

Millaisia iloja, suruja, pulmatilanteita ja onnenhetkiä sinulla on äitipuolena ollut?
-Miten lapsipuolet, lasten isä, sukulaiset ja ystävät ovat suhtautuneet sinuun?
-Mitkä tehtävät ovat sinun vastuullasi perheessä?
-Mistä asioista voit päättää uusperheessäsi ja mikä rajoittaa toimintaasi?

Olen ollut sinkkuna pitkään elämässäni, elänyt vain itselleni. Tapasin sitten miehen johon rakastuin. Mies oli eronnut n. 3 vuotta aikaisemmin. Kuukauden elimme kuin kuherruskuukautta ja sen jälkeen mies kertoikin että hänellä on tyttö edellisestä liitosta. Silloin 3-vuotias. Olin yllättynyt, mutta se ei minua pelottanut kun olin aina tullut hyvin toimeen lasten kanssa. Toisin kävi tässä suhteessa.

Odotin parisuhteelta sitä samaa kuherruskuukautta, huomiota ja yhteiseloa. Elämämme kietoutuivat yhteen ja lapsen tapaamiset tulivat kuvioihin mukaan. Lapsi ei hyväksynyt minua vaikka kuinka yritin. Olin joka asiassa hänen uhmassaan väärässä; en saanut lukea iltasatua, peitelle, avata hänelle ovea, puhua, syöttää, tehdä ruokaa. Tätä jatkui puolisen vuotta jona aikana minä menetin toivoni tytön suhteen ja aloin ärsyyntymään häneen. Olin jo siinä vaiheessa miettinyt, että jaksanko tätä suhdetta. Samaan syssyyn miehelläni oli vielä erosta yksi huoltajuusoikeudenkäynti. Oikeudenkäynnissä mies valehteli minusta/minulle lapsen eduksi, joka loukkasi minua pahasti. Silti jatkoin tätä suhdetta. Joukkoon mahtuu miehen pettäminen entisen naisystävänsä kanssa. Lapsi roikkui isässsään ja roikkuu edelleen vaikka suhdetta on kestänyt jo kolmisen vuotta ja lapsikin on jo 6-vuotias. Tämä lapsi on siis tyttö. Tyttö antaa nykyään minun tehdä ruokaa jne, mutta edelleen jatkuu se sama, että missä isä on, haluan olla iskän kanssa kahdestaan. Koen olevani ulkopuolinen koko sen 2 viikkoa kuukaudessa mitä hän on meillä. Meillä eletään vain tälle lapselle. Hänen saapumistaan odotetaan kuin kuuta taivaalta ja hänen lähtemistään itketään. Muuna aikana ollaan murusina ja harrastetaan illat muuta kuin parisuhdetta. Tytön aikana tehdään lyhyitä työpäiviä jotta hänen kanssaan voi olla paljon, mutta muuna aikana kuukaudesta sitä lyhyttä työaikaa kiritään kiinni, jotta saadaan täysi liksa päälle. Täten parisuhteen aikaa viedään taas sen toisen lapsen takia. Sen toisen naisen lapsen takia. Mies on sanonut että tyttö on ykkönen ja muut tulevat sen jälkeen. Kuka kumma haluaa olla sellaisessa parisuhteessa jossa joku muu on nro1? En ainakaan minä, mutta silti olen. Mä vihaan tätä uusperhe-elämää. Miksi tätä ei ole kielletty lailla.

Huh tulipa purettua ja sekavasti. En jaksa korjailla tekstiä, annoin tulla mitä sylki suuhun tuo. Paljon jäi kirjoittamatta lapsen sirkuselämästä ja lellimisestä, minun mustasukkaisuudestani, katkeruudestani, tuntemuksistani, että en saa ohjata omaa elämääni vaan se pieni lapsi vie minunkin elämäni. Olen kuin kotitalouskone, se on tehtäväni. Elämäni on miehen ja hänen lapsensa olon tekemistä mukavaksi, jotta heillä on perustarpeet kunnossa toistensa yhdessäoloon ihan sykkyrällä toistensa kainaloissa. Minä ulkopuolisena muussa tilassa.....

Katkeraa, eikö totta.