Kansanedustaja haluaa poliisille nykyistä laajemman pääsyn dna-tietoihin

Anonyymi-ap

"Timo Heinosen (kok) mukaan sukututkimukseen perustuvat rekisterit voisi avata rikostutkinnalle."

Siis tätäkö varten olen nähnyt vaivaa yli kolmekymmentä vuotta, tehnyt lukemattomia tunteja tutkimusta yhdistääkseni sukulaisuuksia. Sitten tylysti puskista tullen, auttaakseni "viranomaisten touhuja". Olemmeko me sukututkijat tehneet tutkimuksemme tälläistä lopputulosta varten? Että suomalaisia voidaan potentiaalisesti kyykyttää sen mukaan kuinka hyvin heidän sukupuunsa ja dna:nsa on tutkittu. Ja sehän on tutkittu. Puoli miljoonaa dna:ta on jo "vuodettu" hurmoksessa ulkomaisten käsiin tekemällä kansainvälisiä sopimuksia tutkimuksen nimissä joka voi tarkoittaa mitä tahansa.

Sovellusalustoissa lupia ei ole oletusarvoisesti käyttää DNA:ta viranomaistarkoituksiin. Lupa penkoa ihmisten dna:ta sukututkimuspuiden kanssa lopulta ties minne ja mihin tarkoituksiin ei ole oikeutettua.

Suomalaiset kun ovat ahkerinta sukututkimuskansaa ja maailmanlaajuisen mittapuun mukaan tarkat kirjat ulottuu kauas historiaan. Olemme muita maita haavoittuvampia sukututkimusjanassa koska olemme nähneet paljon vaivaa ainutlaatuisten sukujemme tutkimuksen kanssa. Suomalaiset sukututkijat ovat käyttäneet aikaansa ja rahojansa tähän.
Nyt on olo että asuu jossakin testilaboratoriossa tutkimusobjektina. Kaikenlaista tapahtuu tieteen ympärillä koko ajan, arveluttavaakin. Ulkopuoliset rahoittajalähteet voivat olla vieläkin arveluttavampia.

Uutisesta tuli mieliteko lopettaa lähes elämänmittainen harrastus tähän. On ollut kiva tutkia erittäin vaativiakin sukututkimuskohteita. Tätä on ollut antoisaa laajentaa dna:n keinoin. Mutta tälläiset poliitiset ulostulot pistää miettimään, että kannattaako pidemmälle jatkaa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/kansanedustaja-haluaa-poliisille-nykyista-laajemman-paasyn-dna-tietoihin/

9

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hullu

    • Anonyymi

      Meillä on tehty jo iso Rämöt sukujirja

    • Anonyymi

      Käyrät kertovat

    • Anonyymi

      Pääseekö 1500luvulle sujuyuktim0ess

    • Anonyymi

      Yhdelläpä oli se ase ravintolisä. Ei jayko

    • Anonyymi

      Että semmosia kansanedustajia. Aseet pois niiltä

    • Anonyymi

      Joo, eivät kuulu kyllä aseet kansanedustajille. Erittäin vaarallista

    • Anonyymi

      Olin pudota tuoliltani kun oli tämä Vornasen tapaus. Että semmosia aseiden kanssa riehujia on valittu eduskuntaan.

    • Anonyymi

      Miten ylipäätään hänellä pystyi olemaan ase baarissa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      50
      1394
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      169
      1214
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1047
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      942
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      201
      902
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      12
      872
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      54
      818
    8. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      796
    9. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      782
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      765
    Aihe