Tieteen viitekehys ja todellisuuden ymmärtämisen edellytykset

Puhtaassa matematiikassa ja puhtaassa logiikassa ei ole viitekehystä mukana. Silti niiden väitetään kertovan jotain konkreettisesta totuudesta.


Matematiikassa väitetään kuitenkin olevan todistuksia ja formaalissa perinteisessä predikaattilogiikassa on totuusarvoja. Miksi?

Kyse on näennäisistä ja puhtaasti muodollisista todistuksista ja totuusarvoista koska kyse on matematiikassa ja kielellisen ilmaisun rakenteisiin liittyvistä perusoletuksista (aksioomeista) joiden oletaan, halutaan ja uskotaan toimivan sellaisenaan myös konkreettisen empiirisen maailman suhteen vaikka kyse on lähinnä vain siitä että matematiikan ja logiikan taustalla oleva tulkinta, viitekehys, perushahmotus halutaan siirtää sellaisenaan kaikkeen kognitioon ja tieteeseen koska se koetaan omaksutun perinteen ja kulttuurin takia ainoaksi mahdolliseksi ja itsestäänselväksi viitekehykseksi ja näkökulmaksi kaikelle mitä ylipäätänsä voidaan aistein ja mittauslaitteiden avulla havaita ja kokea.

Sekä matematiikka ja logiikka varsinkin ihmisten arjen tasolla perustuvat kiinteiden ja selkeästi erillisten fysikaalisten objektien ominaisuuksiin joita voi olla samassa aika-paikkakoordinaatistossa vain yksi kerrallaan. Tämä ei kuitenkaan päde sellaisenaan esim. nesteiden, kaasujen ja sähkömagneettisten kenttien suhteen puhumattakaan kvanttifysiikan tutkimuskohteista (superpositiot, tunneloituminen, lomittuminen) .

Luonnontieteissä ei enää puhuta todistamisesta vaan falsifioinnista. Tämä edellyttää jonkinlaista determinististä systeemiä jossa on tiettyjä säännönmukaisuuksia jotka mahdollistavat ilmiöiden ennustamisen ja periaatteessa kaikki mahdollinen tekniikka perustuu siihen että on olemassa jotain ainakin ajallis-paikallisesti riittävän stabliileja säännönmukaisuuksia (ns. "luonnonlait") jotka mahdollistavat sen tekniikan toimivuuden ainakin niissä olosuhteissa missä sitä on kyetty testaamaan.

Luonnossa esiintyvät havaitut & mitatut säännönmukaisuudet sellaisenaan eivät kuitenkaan kerro mitään luonnonilmiöistä sinänsä vaan pelkästään niiden käyttäytymisestä.

Vasta omaksuttu viitekehys (konteksti) antaa jotain sisältöä havainnoille ja kokemuksille. Tämä konteksti on aina metafysiikkaa joka liittyy omaksuttuun maailmankuvaan joka toimii perushahmotuksena kaikelle empiiriselle kokemukselle ja havainnoille.

Kontekstit opitaan kasvatuksen ja koulutuksen kautta jolloin samalla kokeminen ehdollistuu niin voimakkaasti tiettyyn suurimmaksi osaksi automaattisesti ja mekaanisesti toimivaan perushahmotukseen ettei enää tyypillisesti osata tulkita omia kokemuksia kuin yhdellä opitulla tavalla eli kognitiosta tulee suljettua ja putkinäköistä mikä on selkeästi huomattavissa esim. useimpien erikoisalojen asiantuntijoiden käyttäytymisestä.

Tässä globaalissa kulttuurissa, tieteessä ja filosofiassa vallitseva konteksti on ns. tieteellinen realismi joka on todellisuudessa hyvin lähellä perinteistä materialismia ja loogisen empirismin ja positivismin filosofisia koulukuntia joissa yritettiin päästä eroon kaikesta mahdollisesta metafysiikasta ja keskittyä pelkästään havaintoihin ja mittauksiin tiedostamatta että kaikki mahdolliset havaintojen tulkinnat ja niistä tehdyt johtopäätökset liittyvät aina jollain tavalla metafysiikkaan.

Tietyssä mielessä siis pyrittiin eroon kaikesta sellaisesta mikä liittyy subjektien kokemiseen joka on aina henkilökohtaista eikä koskaan kollektiivisella tasolla aidosti objektiivista. Tämän suuntauksen väistämätön seuraus oli että tieteestä yritettiin eliminoida kaikki subjektiivisuus (=tietoisuuden vaikutus) jolloin mittausvälineet ja matematiikka jäivät käytännössä ainoiksi työvälineiksi.

Tämä edellytti sitä että vain joko determinismin (ns. luonnonlait eli ajallis-paikallisesti testatut säännönmukaisuudet) tai puhdas sattuma olivat ainoat sallitut selitykset kaikelle mahdolliselle koetulle todellisuudelle. Matematiikka soveltuu hyvin säännönmukaisuuksien ja tilastollisten todennäköisyyksien määrittelemiseen ja muodollinen logiikka vastaavasti koettiin objektiiviseksi metodiksi kielellisten lauseiden totuusarvojen määrittelemiseksi.

Toimiiko tämä oikeasti? Minusta ei oikeastaan muuten kuin korkeintaan tekniikan kehittämisessä.

Ehdollistettu ainoaksi oikeaksi ja mahdolliseksi määritelty metafysiikka lukitsee kielellisten väitteiden näkökulman ja kontekstin jolloin mekaanisesti ja algoritmisesti voidaan määritellä ns.tieteellinen totuus joka voi toimia matematiikan avulla ilmaistujen säännönmuakisuuksien tasolla mutta varsinkin ns. popularisoidussa tieteessä väitetään että kyse on todistetusta tieteestä jolloin unohdetaan kokonaan se että koko nykyisen tieteen pohjalla oleva Popperin falsifiointiperiaate toimii ainoastaan oikeasti mitattujen ja havaittujen säännönmukaisuuksien tasolla eikä se vaikuta lainkaan siihen metafysiikkaan, ideologioihin ja poliittisiin agendoihin liittyvään tieteen "tarinaosuuteen" jonka enemmistö ihmisistä samaistaa omaan mielikuvaansa tieteestä.

=>