Iso kiitos Napiksen tanssinjärjestäjille. Oli kyllä mahtava meno aattoillan juhlatansseissa. Erityisesti nuoriso oli löytänyt paikanpäälle. Varmaan oli jo tiedossa, että väkimäärää voi nousta jopa yli tuhannen, mutta kun lähemmäs 1900 niin voidaan pitää jo vuosikymmenten ennätyksenä. Kyllähän se totuus on että hyvä esiintyjä, hyvä musiikki ja ajankohta vaikuttavat miten ihmiset lähtevät vähän kauempaakin katsomaan ihailemaansa artistia. Napiskin, vaikka hulppeat tilat niin meinasi jo käydä ahtaaksi musiikista nauttivien kansoittaessa lavan edustan. Kiitos järjestäjille, teitte hyvän työn pitämällä järjestystä meidän kaikkien turvallisuuden takaamiseksi ja ette annisskelleet enää niille joilla oli jo hyvät pohjat ennen vaaralle tuloa.
Juhannusyö
Anonyymi-ap
581411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Napiksen väellä on pitkä kokemus tanssien järjestämisestä ja erityisestui ymmärrys kokonaisuudesta. Nyt oli kauaksi auton jättäneille kyti järjestetty, hankittu lisävessat ja käteismyyntipisteitä tiedotuksen ja markkinoinnin hoitamista unohtamatta. Nuoria, alle 25-vuotiaita 300, huikea määrä!
No, missä ovat arvostelijat, väen vähyyden ja nuorison puuttumisen ihmettelijät sekä Kantiksen kehujat? Jäikö suu ihmetyksestä auki ja silmät sepposen selälleen?
Tuskin kukaan jaksaa enää Napiksen omakehu kirjoituksiin vastailla.
Sinä jaksoit. Juhannuspyhänä vielä. Kiitos siitä. Jatka samaaan malliin!
Olkaa hyvät👍 jaksoin kommentoida ja tämän kesän hittihän on noi lavatanssit!
Omakehu haisee ja pahasti. Kävimme pihalla aileissa mennä sisään mutta autojen vähyydestä päätellen paikalla ei ollut 150 henkeä enempää. Nekin omaa väkeä. Joten käännyimme takaisin ja menimme kantikseen.
Ai, olitte aineissa?
Aika tympeä vertaus 😳
Ketähän pitäisi uskoa? Kuvien ja videoiden ja paikalla olleiden kertoman perusteella on ollut jonkin verran enemmän kuin tuo mainitsemasi määrä. Noin 12-kertainen määrä.
Harmillista, että olette ajaneet vahingossa Kuhmon Kelolle. Ensi juhannuksena osaatte jo oikeaan paikkaan.
Tässähän ei puutu enää kuin jormuan 3 A:n Aatami kehumassa vauhtimenoa lahossa itikoitten täyttämässä ympäristössän, että saadaan tasapainotusta kilpailuun.
Oli melkoinen roihu Napiksen kokko. Savun vallassa koko mäki. Olikohan lupa noin ison kokon polttoon?
Napiksella onnisti, sain p....a!
Oliko vielä savua tarpeeksi estämään liiat itikat ja näkäräiset?
Katsoin videon ja kuvat. Kainuun ykköstapahtuma on Naapurinvaaran juhannus ollut. Laitoin merkille, etten ole missän tiedotusvälineissä nähnyt aiheesta kirjoitettavan. Paitsi Napiksen omalla nettisivulla ja Facebookissa.
Etkö taaskaan nähnyt missään kirjoitettavan Napiksesta.🤦♀️
Lehtiin voit juttuvinkin antaa itsekin ja toimittajat tarttuvat siihen jos kiinnostaa.
8.14.51 kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Ihmisiä kiinnostaa tapahtumat ja kirjoitetaanhan joka hemmetin pesisottelustakin. Napiksen tapahtumasta oli tosin hyvä ennakkojuttu. Eläkkeellä oleva toimittaja on ryhtynyt eri sivustoilla omaa uutistuotantoa harjoittamaan. Hyviä juttuja ja videoita, mutta onko lojaalia entistä työnantajaa kohtan?
Samaa mieltä kanssasi. Ilmeisesti suututtaa jos ei tarpeeksi kirjoitella ja kehuta.
Piristäisi sellainen juttu, jossa nimellä ja kuvalla kertoisi mies saaneensa juhannusyönä pillua. Ja naisen kuva sekä nimi myös julkaistaisiin.
Minua suututtaa maksavana tilaajana ja lukuoikeuksien ostajana se, ettei lehdestä löydy kinnostavista asioista tietoa. Ne on kerrottu jossain muualla. Kiinnostava asia voisi olla esimerkiksi juhannustansien kuuluiset.
Minusta nykyään lehdessä on oikein hyvä ja modernimpi ote. Juttujen aiheet vaihtuu ja on sellaisia että tällainen nuorempikin lukija jaksaa lukea. Ei aina saman levyn kierrätystä.
Olen tältä osin samaa mieltä. Meissä tilaajissa on kuitenkin ns. vanhan liiton ihmisiä, joita kiinnostavat uutiset, ei jutut ja jutut ja varsinkaan muissa lehdissä jo olleet jutut.
Jos nuoriso ja nuoremmmat lukijat olisivat oikeasti kohteena, niin tuskin Rimpilänniemen iltamat olivat oikea valinta. Napiksella oli väkeä ja nuorisoakin todella paljon. Saman jauhamista on tuo pesäpallo. Vähempikin riittäisi.
Taas oli Sotkamon palstalla Pertti kirjoittanut tulossa olevista tapahtumista. Hän osaa sutkautukset ja kielikuvat. Uutinen on välillä silmien edessä, toisinaan rivien välissä.
Kuulepas sinä modernin otteen kiittelijä. Jos nuorisoa kosiskeltaisiin, oltaisiin käyty jutunteossa esimerkiksi perjantain huumori-iltamissa. Sielähän esiintyi sotkamolainen tangojuoiorikilpailun finalisti. En ole vielä hänestä juttua paikallisessa nähnyt. Puhumattakan radiotähti Hovimuusikosta. Sotkamossa tapahtui viionlopun aikana vaikka mitä. Hidasta oli uutisointi eikä kaikista rysäyksistä kerrottu mitään.
Antoiko napiksen väki juttuvinkin näistä toimitukseen? Eikä sittenkään kirjoitettu?
No voi hyvänen aika jälleen kerran. Jos perjantain tapahtumasta on kysymys, sehän oli kunnan järjestämä tilaisuus. Ilmoitettu ja puffattu kunnan toimesta vaikka missä. Jos toimituksessa ei tuosta tiedetty, niin mitä helvetin tolliskoita siellä on nykyisin töissä? Ja kommentin ydin ei ollut nyt Napiksessa, vaan nuoria kinnostavissa aiheissa sekä henkilöissä.
Kukahan täällä mollaa sotkamolehteä...🤔😅 onpa vaikea "arvata".
Ossailu ja arvailu. Se on meillä hallussa.
Minäpä aloitan arvailun. Kommunisti Tipakselta, jolla on liikennelupa.
Lehden toimituksessa päätetään, mitä ja mistä kirjoitetaan. Jos lehden jutut kiinnostavat, tilaajat tilaavat ja ostavat lukuoikeuksia. Vaikutusta tilajien määrällä on ilmoituksiinkin. Jos lehdellä ei ole lukijoita, ei kukaan lue ilmoituksiakaan. Veikkaan Sotkamo-lehden tilaajien enemmistön syntymäajan vuosikymmenen alkavan numeroilla 4,5 ja 6. Heillä on myös rahaa
eniten eli ostovoimaa.
🤣🤣👍
Ihana uutinen...monelle se vain haaveeksi jää (juhannusyön tussun nuuhkuttelu) Tässä maassa on liian paljon yksinäisiä. Monesti sitä miettii miksi he alistuvat kohtaloonsa eivätkä tee asialle mitään.. Juhannustansseissa oli satoja vapaita naisia ja halukkaita myös lähempään tuttavuuteen. Sen kun poimit kauneimman kukkasen, helppoa kuin heinänteko. Ei vaadi kuin hampaidenpesun, vähän dödöä, kamman, siistit vaatteet ja puhelahjat..niillä jo pääsee aika lähelle naisen helman alle kurkistamaan missä se linnunpesä on..
Pi***n saaminen juhannusyössä on ihana uutinen!
Napiksen markkinoinnista vastaavien kannattaa ottaa koppia tästä. On tupa turvoksissa muutoinkin ku juhannuksena😅
Meehän jollekin muulle palstalle raapustelemaan noita horinoita. Sun kannattaa ottaa koppia tästä neuvosta.
No mikä taas noin ärsytti?
Varma saanti on hyvää mainosta.
Oispa juhannus joka viikko. Napis on hieno osanen palveluja joista voi nauttia paikallinen ja matkalainen.
Kuinka paljon kunta tukee Napista? Kymmenillä tuhnsilla euroillako? Miksi Huumori-iltamat järjestetään Napiksella?
Taitaa Napis itse toimintansa rahoittaa.
Ja on fakta?
Huumori-iltamien ajankohta ihmetyttää. Miksi Napis/Nuorisoseura järjestää ne samaan aikaan pesispelin kanssa?
Esittämäsi tieto iltamien järjestäjistä ei ollut ei ollut fakta. Iltamat järjestää Sotkamon Kunta eli Karvosen byrooo. Faktaa kaipaaville vaikkapa sellainen, että viidessä päivässä on Napiksen juhannustanssivideolla ollut 7500 katsojaa.
Ei kaivattu faktaa videoiden katseluista vaan siitä että Napis rahoittaa itse toimintansa eikä saa avustuksia.
Sullekin on varmaan yksi hailee, mitä kerrotaan. Et usko, etkä älyä kuitenkaan mittään. Ja sitä paitsi, mitä sulle kuuluu, saako avustuksia vai ei,
Nyt oli jo 8400 katsojaa. Ja tämä on fakta.
Pitäiskö mennö katsomaan, no enpä taida kun ei kiinnosta katella kun turvejuntit humppaa.
Veronmaksajana vähän kiinnostaa mihin kunta ja/tai valtio rahojaan "heittelee".. ja en ole todellakaan sitä mieltä etteikö Napiksen toimintaa pitäisi tukea.
Jotain kiinnostaa. Ei sinua, monia muita lukujen perusteella. Aika nuoria turvejuntteja olikin tällä kertaa videolla.
Vois järjestäjät tähän käydä vastaamassa kun muutenkin noita kehuja tänne kirjoittelevat.
En ole järjestäjänä ollut sitten kouluaikojen jälkeen, enkä kehuja kirjoitellut tänne enkä muualle. Korona-aikana saivat tukia, jotka osasivat niitä hakea. Julkista tietoa se on ja myös faktaa. Nykyisin en kyllä keksi sellaista valtion tai kunnan myöntämää tukimoodia, jonka perusteella Naaapurinvaaran kaltainen paikka toimintaaansa saisi tukea. Leader-tuet rakentamiseen, korjaamiseen tms. juttuihin ovat asia erikseen. Napiksen historiasta tiedän sen verran, että nuorisoseura osti paikan velkarahalla 1991. Yhdistyksen pj oli silloin hiljattain edesmennyt Erkki Tuhkanen, apulaisenaan saman kylän mies Pertti Granqvist. Pertti on edelleen toiminnassa mukana. Hänen vaimonsa puheenjohtajana. Ja tämäkin on faktaa. Mennään saunaan ja sitten Napikselle tansseihin!
Kateelliset ne vaan jaksaa Napiksesta napista.
Kateellisena mistä?
Sitä tässä ihmetellään. Jostain nuo trollikirjoitukset ja katkerat purkaukset voimansa ammentavat.
Ihan härnäystähän toi vaan on kun kirjoittajat saa reaktion aikaan ja järjestäjät tänne heti puolustelemaan ja "ihmettelemään".
Saavatko kirjoittajat myös erektion?
Kyllä kaikki saa😅👍
Veikkaan että eivät..😂
Napis on Sotkamon kulttuurin kehto. Vuosikymmenten aikana ollut ihmisten kohtaamispaikka jossa moni on löytänyt toinen toisensa.
Tanssilavakulttuurilla on ollut merkittävä osa ihmisten hyvinvointiin eikä sitä auta vähätellä. Jokainen joka joskus elämässään on kokenut vastakkaisen sukupuolen ensikatseen, kosketuksen ja ihon lämmön painautuessa vasten rintaa tietää miten endorfiilit välittyvät aivoihin jota rakkauden kieleksikin kutsutaan..se on kuin huumetta johon jää kyllä heti koukkuun..Kauniita naisia on vaikea vastustaa joten niitä on kellistettävä viikosta toiseen valoisina kesäöinä. Napis on täynnä sitä latausta jossa heti aistii tunteen " tänään onnistaa".. väreilyä on aina heti ilmassa kun katseet kohtaavat. Usein myös naisten silmät kertovat ilman sanoja myös, minäkin haluan oman osani kesätanssi-illan erotiikasta..Kun tunne molemminpuolinen eihän siinä muuta kuin etsiä pieni lemmenpesä missä maistella luonnonantimia puolin ja toisin..