Mihin okkultismi voi pahimmillaan johtaa, selviää tästä haastattelusta alla, nuori nainen opastettiin mukaan okkultismiin/noituuteen ja lähes menetti henkensä siinä, ja hänen isänsä kuoli siihen.
Y o u t ub e:
Horrifying Story out of Witchcraft (w/ Julie Lopez)
'Witchcraft Killed My Dad': Ex-Witch's Horrific Journey Out of Terror to Christ
Tarina kuullostaa osin hyvinkin tutulta, itse tosin sotkeuduin asiaan omaehtoisesti ilman opastusta, ja pääsin myös eroon siitä omaehtoisesti. Mutta olen aivan varma siitä että jos en olisi ollut erittäin voimakas yksilö henkisesti, niin olisin varmasti kuollut. Lähdin asiaan mukaan hyvin varovasti ja vähän kerrassaan keskittyen omaan itseeni ja kehittäen omaa henkistä voimaani tai kykyäni, en kiirehtinyt enkä syöksynyt mihinkään suinpäin. Kun lopulta törmäsin demoneihin, tai siis kun ne tulivat luokseni ja paljastivat itsensä, olin henkisesti niitä voimakkaampi ja päihitin ne kaikki. Vaikeimmat demonit ovat niitä jotka eivät paljasta olemustaan vaan menevät mieleesi ja laittavat ajatuksia päähäsi. Sen tähden "omien" ajatusten ja tunteiden hallinta on olennaista. Ja tämä kyky youtube videolla kerrotuilta noidilta puuttui täysin, koska heille ei ollut opetettu sitä, tai painotettu sen tärkeyttä.
Okkultismin vaarallisuudesta
0
292
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537
