mitä teen

Jos todella haluat lähteä, silloin on lähdettävä. Ymmärrän että valinta on Sinun tilanteessasi sieltä vaikeimmasta päästä, mutta elämällä on taipumus korjata asiat oikeaan suuntaan - kaikki tapahtuu ajallaan.

Kommentoin sokkona, koska en tunne lastesi ikää ja tunnemaailmaa, kuten myöskään sitä miten miehesi suhtautuu asiaan. Ei ole tervettä elää pelkästään muita varten, mutta useimmiten on paikallaan antaa heille hieman hengähdysaikaa sen sijaan, että vanhat kuviot jätetään yhdellä oven paukauksella. Silti, sinä päätät, itsesi ja läheisesi tuntien. Tärkeintä on, että et jää haaveilemaan loppuiäksesi. Meitä on monia, joille (melkein) on käynyt niin.

Pakattuaan matkalaukun, vilkaistuaan vielä lasten huoneeseen, ulko-oven hiljaa sulkee, ei tahdo muita herättää.. vaatiiko se rohkeutta, suuren määrän katkeruutta kuitenkin, jättää mies ja lapset keskenänsä ja elää omaa elämää..

tilanne ahdistaa sua niin paljon että helpompi olisi todellakin vain lähetä. Mutta tuskin se jätetty elämä sun mielestä yhtä helpolla poistuu. Ja haluatko sitten tuskailla sen kanssa kuinka vaikeaa on ottaa yhteuttä kun lähti miten lähti.

Sä menit siis rakastumaan naiseen, ja tätä rakkautta on kestänyt sen verran että uskot sen olevan muutakin kuin alkuhuumaa?

Mä tekisin niin että kertoisin miehelleni, ja asunnonhan voi myydä ja mitä lapsiin tulee en usko että sä niin tunnottomasti kuin nyt ajattelet voisit heidät jättää.

Ei koskaan ole sellaista tilannetta elämässä että olisi umpikuja, aina on jotain mitä voi tehdä.

helppo tilanne. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että ratkaisu on AINA olemassa. Ei ole olemassa tilannetta, että on pakko sitä tai pakko tätä. Ainoastaan kuolema on pakollinen ja se, jos istut vankilassa. Mutta vankilastakin vapautuu joskus.

Suosittelisin, että todella pysähtyisit miettimään mitä elämältäsi haluat. Vastoin sisintään eläminen on hyvin tuhoisaa, on suunta mikä tahansa. Ajan mittaan se on tuhoisaa myös lähelläsi eläville. Anna itsellesi aikaa selvittää mitä todella tahdot, mikä on sinulle tärkeää, voitko todellakin jatkaa entisessä elämässäsi vai onko nyt kyseessä jokin vaihe, jota elät. Ole rehellinen itsellesi, ennen muuta. Joskus vastauksen löytäminen vie hiukan aikaa.

Muutos ei ole mahdotonta. Se voi myllertää elämän, laittaa kaiken hetkeksi kaiken yhden kortin varaan ja tehdä hyvinkin kipeää mutta monesti se on sen arvoista. Elämä ei ole mikään yksi puntti, jonka on jatkuttava siten kuin olet kerran valinnut. Sitä voi muuttaa. Voi valita uudelleen. Elämää voi muovata ja se muovautuu sitä mukaa, kun ihminen kasvaa ja muuttuu. En sano, että se on aina helppoa ja yksinkertaista mutta uskon, että jos todella tahdot, onnistut ennemmin tai myöhemmin. Voi myös olla, että se mitä nyt on, onkin oikeaa mutta jokin muu asia peittää tämän tiedon alleen, saa haikailemaan muuta. Ajattele siis, koeta löytää aikaa kelata rauhassa.

Pakenemalla et voita mitään, et myöskään pakenemisesta haaveilemalla.

koittaa selvittää asiat aikuisten kesken.Jos ei millään selviä niin erotaanhan nyt muutenkin mutta ei se lapsiperheessä paras vaihtoehto ole.Muista nyt,että olet silti lastesi äiti vaikka puolisosta eroaisitkin.

Minkä ihmeen takia ulkomaille?Ettekö voisi koittaa rakentaa elämäänne lasten ehdoilla jotenkin niin,että isä ja äiti uusine kumppaneineen ovat lasten lähellä elämässä ja asumassa.

Sinänsä ero ja uusi suhde on ihan yhtä vaikea tai helppo lapsille olipa iskän tai äiskän uusi ihminen mitä sukupuolta tahansa muttalapsistasihan sinä ensi kädessä olet vastuussa .

Mutta josko ensin selvittelisit itsellesi mitä haluat..voi olla reilumpaa uudelle suhteellekin ennemmin kun suin päin rynnätä karkuun ja uuteen suhteeseen..

rakkaus sinänsähän on ihan ok,kertakäyttötavaraa se ei kuitenkaan ole, kenenkään osapuolen kannalta, ja lapsiisihan sinua "sitoo" jo pelkkä äidinrakkaus, elämän loppuun saakkahan he ovat lapsiasi,
mitä mieltä he olisivat ratkaisuistasi, nyt ,10 ,tai 20 vuoden kuluttuttua?

Elämäsi ei koskaan voi valua hukkaan, jokainen kohtaamasi ihminen on arvokas,
ja niinkuin ed sanottiin,
puhu ja kerro tunteesi miehellesi,
sopikaa asuntovelkanne, lapsenne huolto ja funtsaile tulevaisuuttasi,
huomaat , että kaikki järjestyy,
eikä sinun tarvitse polttaa siltoja takanasi,
lähestyt nyt hieman ahtaasti elämääsi, kapeasta näkökulmasta,
elämää on vielä kymmenen vuoden kuluttuakin,
pidä huolta lapsistasi, kasvata heidät tasapainoisiksi aikuisiksi, sen olet heille velkaa, ja sinulla itselläsi on juuri niin loistava tulevaisuus kuin annat sille mahdollisuuden, miksi edes epäilet?

rakkaudentunteessa on juuri se, että sen saa jakaa muiden kanssa ja juuri niiden joita rakastaa.

Äitinä sinun elämässäsi tulevat lapset olemaan etusijalla, mutta sinun onnesi esteenä ei koskaan voi olla omat lapsesi. Uuden rakkauden tuleminen elämääsi ei ole pois mistään, keneltäkään, vaan päinvastoin sen pitäisi olla hieno asia, joka heijastuu sinusta ja luo onnellisuutta kaikkiin lähimmäisiisi eli ensisijaisesti lapsiisi, iästä riippumatta.

Tämä olisi ideaalitilanne, mutta siihen päästäksesi sinun pitää ensitöiksesi hoitaa suhdekuviosi miehesi kanssa juttelemalla asiat selviksi. Miehen kanssa olet voinut tulla tiesi päähän, mutta lapsiaan ei kenenkään äidin tarvitse "hylätä" uuden kumppanin takia. Se olisi itsekästä ja en usko, että niin ikinä tekisitkään.

Onhan lukematon määrä naisia, joiden pitkäkin avioliitto on päättynyt miehen kanssa ja asioiden selkiinnyttyä omassa päässä on seurustelua jatkettu naisen kanssa.
Pitäisi vaan jaksaa oivaltaa sekin seikka, ettei avioliitosta miehen kanssa kannattaisi hypätä suoraan suhteeseen naisen kanssa, ylipäätään mihinkään suhteeseen. Tästä toki on erinäisiä mielipiteitä, mutta siitä varmasti kaikki ovat yhtä mieltä, että edes jonkinlainen minimaalinen hengähdystauko/"selviämisaika" on syytä pitää oman henkisen/taloudellisen tilanteensa vakiinnuttamisen vuoksi ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä.

olin vastaavassa tilanteessa noin kaksi vuotta sitten kun rakastuin naiseen, aah ihana tunne muistan sen vieläkin elävästi.

kerroin asioista miehelleni(noin puolen vuoden jälkeen kun olin seksuaalisuuttani setvinyt itselleni), jolloin isoin kivi sydämeltäni tippui pois- kaikki ennakkoluulot joita luulin itseäni kohtaan saavani, juuri mieheni taholta, kauhukuvat miten hän tekisi elämästäni todella vaikeaa, poistuivat koska yllätys yllätys mies ymmärsi ja sanoi että tämähän selittää paljon silloisen elämämme asetuksia- helpotus siis hänellekin..

pelot ja haaveet osoittautuivat vaan kasvamaan sisälläni, salaisuuden tavoin muuttumaan isoksi möykyksi, jota kukaan ei voi ratkaista. avoin keskustelu siis kannattaa.

minäkin aikanani mietin jättää kaikki taakse ja aloittaa puhtaalta pöydältä, onneksi niin en tehnyt koska vaikka mies olisi hyvin hoitanut lapsensa on äiti lapselle aina äiti, korvaamaton. ja ainakin minä olisin tuhoisasti kärsinyt lopun elämäni etten näe lapseni kasvavan aikuiseksi.

setvi elämääsi ja etsi kultainen keskitie, jolloin voit olla kaikin puolin onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, SE KANNATTAA!!!

Minäkin elin heteronaisen elämää, kunnes uskaltauduin kohtaamaan lesbouteni.
Aluksi, noin parisen vuotta, pidin lesbouteni salassa ja kuvittelin hieman samankaltaista kuin sinä. muutto ulkomaille ja elämistä siellä "avoimesti lesbona" rakastamani naisen kanssa.

Sitten aloin rehelliseksi itselleni. Minähän halusin muuttaa ulkomaille vain siksi, etteivät muut (sukulaiset ja lähipiiri) saisi tietää lesboudestani. Siitähän siinä oli kysymys, eikä muusta.

Kummasta sinulla on kysymys pohjimmiltaan:
taloudellisista tekijöistä vai siitä pelosta, ettet voi avoimesti muuttaa suuntaasi ja olla sitä mitä olet?

lapset kyllä sopeutuvat tilanteeseen.

Niin, siis minä sitten jahkailujeni jälkeen tein päätökseni. Ajattelin, että enhän voi pilata elämääni tällaisessa epärehellisessä ja epätoivoisessa tilanteessa. Joko siis antaisin elämäni valua hukkaan, tai sitten alkaisin elämään.

Minä aloin elämään.

On se äärimmäisen väärin myös rakastettua naista kohtaan, jos ei avoimesti tule ulos kaapista. Jos kumpikin rakastaa ja tahtoo elää yhdessä, niin väärinhän se on, jos sitä toiselle sanoo vain, että odota kun en uskalla vielä tai en kehtaa tai tai tai...

Aiheesta on yksi kiva romaani suomennettu. Se islantilainen naiskirjailija kirjoitti sellaisen kirjan kuin Z rakkaustarina. En muista sen kirjailijan nimeä. Jos joku muistaa, niin laittakaapa se kirja j kirjailijan nimi tähän.

siinä oli kahden naisen suhde, jossa aika kului yhteen vatvomiseen puolin ja toisin. Toinen naisista eli miehen kanssa avioliitossa ja toinen oli sinkkulesbo.

No, se on romaani tästä aiheesta.

Mitään ei taakse tarvitse jättää. Varsinkin lapset kaipaavat ja tarvitsevat äitiään.

Rohkeutta sinulle tulla kaapistasi ulos.
Kyllä sinä taloudellisesti tulet avioeron kestämään, vaikka lapsiakin on. Monet avioparit eroavat, vaikka asuntolainat on päällä ja lapsia paljon. Tilanteesi ei ole mitenkään erityinen siinä suhteessa.

valitse elämä ja rakkaus!