Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaa

Anonyymi-ap

🌼🌼🌅🌹🌹😢😢😢😢😀
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Niistä ensimmäisenä hän mainitsee protestiäänestämisen perussuomalaisten tekemää hallituspolitiikkaa vastaan.
Perussuomalaiset kuuluu puolueisiin, joiden äänestäjät ovat epävarmoja. Tästä syystä puolue on yleensä hyötynyt korkeasta äänestysprosentista, Lehtinen sanoo.
🌹🌹🌹
perussuomalaiset eivät onnistuneet tavoittamaan europarlamenttivaaleissa edes vakikannattajiaan – saatika nukkuvia, epävarmoja äänestäjiä.

– Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, Lehtinen sanoo.

Äänestä SDP se in työläiperheen asialla

20

555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äänestän Persuja seuraavis vaaleis.

      • Anonyymi

        Persut pelastavat tämän maan. Nyt on pakko leikata ja heikentää sosiaaliturvaa, mutta leikkaustarpeen on luonut SDP.

        Leikkaukset koskettavat kaikkia, mutta vaihtoehtoa sille ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut pelastavat tämän maan. Nyt on pakko leikata ja heikentää sosiaaliturvaa, mutta leikkaustarpeen on luonut SDP.

        Leikkaukset koskettavat kaikkia, mutta vaihtoehtoa sille ei ole.

        Mikseivät leikanneet tukijulleilta, siellä olisi monta miljardia leikattavaa miljonääreiltä.

    • Anonyymi

      Persut työläisvihamielisin ja eniten työntämässä rahaa tukijulleille, olisivat katastrofi kepuleiden kanssa. Demarit taas suvakkifemakkopuolue, joten ei niitäkään voi äänestää elleivät muuta politiikkaansa, edes itärajaa ei meinaa saada suljetuksi.

      • Anonyymi

        Demarit taitavat vieläkin haaveilla Suomea Venäjän osavaltiona. Ainakin käyttäytyminen on sen mukaista.

        Demareille Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta koronan takia oli OK, mutta Venäjän hybridivaikuttamisen estäminen nyt ei ole OK.

        Kokoomushan ajaa Suomeen samaa äärioikeisto politiikkaa kissa rikkaat saa kaikki kansan rahat kuin Venäjällä

        Ei Venäjällä ole ollu kommareita 30 vuoteen

        Herää tukijulli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomushan ajaa Suomeen samaa äärioikeisto politiikkaa kissa rikkaat saa kaikki kansan rahat kuin Venäjällä

        Ei Venäjällä ole ollu kommareita 30 vuoteen

        Herää tukijulli

        Ilmastotoimilla kokoomuslaiset saavat vasureiden rahat. Kokoomuslaisilla on tarjota ratkaisuja vihervasemmiston luomaan ongelmaan, jonka he itse rahoittavat.

        Demari on niin tyhmä, että luulee pelastavansa ilmaston ostaessaan sähköauton tai ohjatessaan verorahat tuulimyllyihin. Molemmissa tapauksissa kokoomuslainen panee rahat taskuunsa ja myhäilee tyytyväisenä.

        Yleensä laiskoille tai tyhmille ei varallisuutta kerry.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä laiskoille tai tyhmille ei varallisuutta kerry.

        Tukijullit ovatkin poikkeus, makoilevat 8-10kk/vuosi, mutta tukiaiset tulee tilille siitä huolimatta.

    • Anonyymi

      Demareita harmittaa se, että ahkerimmat ja yritteliäimmät duunarit eivät äänestä heitä.

      Vaikuttaa siltä, että heidän kannatuksensa on tällä hetkellä pelkästään maahanmuuttajien varassa, kun niin ponnekkaasti haalivat tänne elättejä ja vastustavat rajalakia.

      Ei ihme, että fiksuimmat duunarit jättävät puolueen, kun haluavat verorahoilleen muutakin vastinetta kuin lisää sosiaaliturvan varassa elätettäviä.

      Onneksi meillä on persut. Itse en vielä ole heitä päässyt äänestämään, mutta seuraavissa vaaleissa ääni menee heille.

      • Anonyymi

        Onneksi ek-persut kutistuu muutaman % puolueeksi, pahimpia takinkääntäjiä ja ek-lahtareita.

    • Anonyymi

      Urpon sekoilut valtionnvelan ottoon uskomatonta

      Anonyymi-ap
      2022-12-28 09:40:38
      Ilmoita
      Kun varsinkin unohtaa aianettä
      Monet yritykset saa sosiaalituke ilman etä maksaa itse mitään.
      Verotukia saavt ei alb veroa makseta vaikka kaiki mut maksaa
      Yrityäjät ei edes maksa omaa sosiali etuutaan kuten palkansaajat sen maksaampaliassaan

      Saniyaankos että sosiaalietuus voiitollislle yrityksille beeotukinakin on
      Todellamoutoo.

      Urpo valitaa ulkomaan velqn määrästä
      Pitäisei kerätä korona ja mut etuudet yrityksiltä pois kun urpo einiitä valtion velan oton kuluina mainita olenkqan

      Äänestä sdp

      • Anonyymi

        Leikkaus- ja velanottotarpeen loi vasemmistolainen politiikka. Pitäisikö mielestäsi leikata enemmän ja jättää velka ottamatta, vai mikä on demarin vaihtoehto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leikkaus- ja velanottotarpeen loi vasemmistolainen politiikka. Pitäisikö mielestäsi leikata enemmän ja jättää velka ottamatta, vai mikä on demarin vaihtoehto?

        Miksiköhän paskakokkareet ottaneet AINA eniten velkaa, johtuisiko kun vähentävät aina rikkaiden verotusta ja jakavat ulkomaille. Maksattavat veronmaksajilla kaikki yritysten miljarditöppäilyt ja nostavat valtionyritysten johtajien palkkoja, palkkioita ja osinkojen jakoa. Myyvät myös pois kaikki valtionyritykset eikä sitten kerry enää tulojakaan valtiolle. Tereveyden- ja vanhustenhoidonkin haluavat siirtää kokonaan yksityisille ja tuhota kaikki palvelut. Demaritkin menneet pilalle suvakkifemakkojen päästyä valtaan.

        Otanpa asioista selvää. Toistat vain vasemmistolaista jargoniaa, perehtymättä ja ymmärtämättä asiaa. En kuitenkaan lähde tämän enempää opastamaan, koska uskovaiset eivät faktoja kuuntele.

        Mikä on vaihtoehto nykyiselle velanotolle?

        Hyvänä esimerkkinä vasemmistopolitiikasta:
        Tulevan alv-korotuksen tuotoksi valtiolle on laskettu noin 900 000 €. Vihervasemmisto, mukaanluettuna kokoomuksen Pietikäinen puuhasivat meille metsien ennallistamisvelvoitteen, jonka kustannus on vuodessa 700 000 €. Eli alv-korotuksen hyöty syötiin lähes kokonaan saman tien.

        Vasemmisto puuhasi meille lisää leikattavaa, vai miten tuokin kustannus muuten aiotaan kattaa?

        Ottakaa tuosta nollia, että on tarpeeksi , 000 000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa tuosta nollia, että on tarpeeksi , 000 000.

        Ihan totta. Avikorotus tuottaa 900 milj € ja ennallistamiseen kuluu 700 milj.

        Eli vasemmisto haaskasi taas lähes miljardin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otanpa asioista selvää. Toistat vain vasemmistolaista jargoniaa, perehtymättä ja ymmärtämättä asiaa. En kuitenkaan lähde tämän enempää opastamaan, koska uskovaiset eivät faktoja kuuntele.

        Onhan tuosta ollut linkkikin monissa keskusteluissa, paskakokkareet ottaneet ylivoimaisesti eniten velkaa AINA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on vaihtoehto nykyiselle velanotolle?

        Hyvänä esimerkkinä vasemmistopolitiikasta:
        Tulevan alv-korotuksen tuotoksi valtiolle on laskettu noin 900 000 €. Vihervasemmisto, mukaanluettuna kokoomuksen Pietikäinen puuhasivat meille metsien ennallistamisvelvoitteen, jonka kustannus on vuodessa 700 000 €. Eli alv-korotuksen hyöty syötiin lähes kokonaan saman tien.

        Vasemmisto puuhasi meille lisää leikattavaa, vai miten tuokin kustannus muuten aiotaan kattaa?

        Miksi paskakokkareet hyväksyy kaiken mitä EU vaatii?

        Ovat olleet työntämässä miljardeja myös Irlantiin, Kreikkaan, Espanjaan, Italiaan jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4423
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3038
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      36
      2850
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2615
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2248
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      35
      2130
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2024
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2005
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1707
    Aihe