Sompasauna on oikea paikka, mutta sen johto on väärä

Sompasaunan johto ehkä oli hyvän idean perässä liikkeellä
- avata alastomuus kulttuuri paremmin -

ja sen he onnistuivat, koska alkurima pelkoineen on voitettu
eikä siihen kumoamiseen ei sovi kuka vain mutta oikea tappelija

ja tappelijoita näköjään johdot ovatkin
että ehkä kaiken saunan takana on perus itsekäs motiivi

Sompasaunassa on edelleen ongelma kuten rasismi

toisaalta on haasteellista sietää sellaista kun etelämaalainen iskee KAIKKIA valkoisia tyttöjä kellon nopeasti, eikä jätä muille ja vielä Suomessa suomalaisten miesten silmien alla

kuka sellaista sietää, ellei ole itsekin vähän sekaisin

joka tapauksessa rasismi elää ja vaikka on saavutettu jopa machojen kesken suvaitsevaisuutta, siis voitettu osa puolelleen,

niin rasismi jatkuu
se avaa suutaan aina kun tulee hiljaista
ja nujertaa oikeastaan saunan kulttuurin
että vaikka saunan johtajisto on taistelija luonteeltaan ja voitti jopa machojen ylivallan omalla hyväksynnällään - ymmärtäkää miten tahdotte, mutta lopussa itse johto lopettaa saman saunan siihen kun vihaa kaikkia ja ajaa kaikkia pois

ehkä kannatti puhua asiat julki jo ennen kun raivosi ja hääti monia ihmisiä pois
paljon maahanmuuttajaa sai kenkää Sompasaunasta vain koska johto on rasisti
ja johto nimenomaan valitsee häädettäväkseen ulkomaalaisen

joten jos nähdään että Sompasaunassa olisi järkeä, hyötyä ja potentiaalia,
silloin sauna johdon pitää vaihtua tai tulla itsekin painostetuksi oikealla tavalla tulemaan suvaitsevaisiksi tai alkamaan purkaa omaa vihaansa

näen että vihan takana on raha, että yksi on liian ahne muille ja naamioi ahneutensa rasistiseen vihaan, koska voi olla että kyseinen ahne itsekin nauttii ulkomaanmatkoista eikä voi olla täysi rasisti

ylipäätään miksi rasistit palvelet maahanmuuttaja pesemällä heitä saunassa

että jos eka askel on tehty ja rikottu alastomuus tabu
niin toinen askel on toimiva jatkuva sauna ilman rasismia kaikille
voi olla että vanha johto ei enää kykenee taipumaan suvaitsevaiseksi
ja sompasaunan kulttuuri ei kehity mutta taantuu ja kadottaa saunojaa ja mainetta

naisten oma ääni jäi kertomatta Sompasaunassa, mitä itse ovat mieltä naisista kiinnostuneista miehistä
52229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sompasaunan kaltaisella paikalla voi kuvitella on vaara kehittyä paikaksi missä tavataan seksin merkeissä, koska kysyntää riittää

Sompan johto pitää seksittömyys linjaa virallisena

mutta ei voi sanoa, että itse ovat puhtaita

ihmiset ovat ihmisiä ja heidän on valittava kumppaninsa ja pariuduttava
tehtävä perustarpeensa ajoissa seksistä, lapsiin ja perheisiin ja ystäviin
siksi oli mikä virallinen kielto tahansa alastomassa saunassa
niin ihmeitä tapahtuu

Äänestä
  • huonompi asia kun rasistinen suomalainen johto tahtoo itse kaikki saunan naiset itselleen

    joko kilpailevat etelämaalaisten machojen kanssa tai vain omaa egoaan

    todellisuudessa kemioilla on vahva pohja, että ihmiset jotka eivät tulee luonnostaan toistensa kanssa toimeen rodusta, iästä, sukupuolesta ja yhteiskunta asemasta huolimatta, niin he eivät vain tulee toimeen keskenään

    ilman kemiaa ei voi olla suhdetta ja siksi kaikki rasismi alastomassa saunassa on turhaa ja ehkäpä jopa ideaalisesti katsottuna jopa toisten holhottaminen, vaikka kyllä suomalaiset naiset enemmistönä taipuvat vetovoimaisiin etelän miehiin ja mikä sen motiivi taustalla
    naiset taipuvat ainakin keskusteluun ulkomaalaisten kanssa koska pohjoismaiden naiset ovat vapaita, sanotaan

    Äänestä

Suosittelen että jätät käymättä. Seksiä saunassa saa Virosta paremmin, eikä tarvitse pilata hyvää saunakokemusta muilta.

Äänestä
  • Suosittelen hoitoon hakeutumista.

    Äänestä

Moro Kirves!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sompasaunan johto ehkä oli hyvän idean perässä liikkeellä
- avata alastomuus kulttuuri paremmin -

ja sen he onnistuivat, koska alkurima pelkoineen on voitettu
eikä siihen kumoamiseen ei sovi kuka vain mutta oikea tappelija

ja tappelijoita näköjään johdot ovatkin
että ehkä kaiken saunan takana on perus itsekäs motiivi

Sompasaunassa on edelleen ongelma kuten rasismi

toisaalta on haasteellista sietää sellaista kun etelämaalainen iskee KAIKKIA valkoisia tyttöjä kellon nopeasti, eikä jätä muille ja vielä Suomessa suomalaisten miesten silmien alla

kuka sellaista sietää, ellei ole itsekin vähän sekaisin

joka tapauksessa rasismi elää ja vaikka on saavutettu jopa machojen kesken suvaitsevaisuutta, siis voitettu osa puolelleen,

niin rasismi jatkuu
se avaa suutaan aina kun tulee hiljaista
ja nujertaa oikeastaan saunan kulttuurin
että vaikka saunan johtajisto on taistelija luonteeltaan ja voitti jopa machojen ylivallan omalla hyväksynnällään - ymmärtäkää miten tahdotte, mutta lopussa itse johto lopettaa saman saunan siihen kun vihaa kaikkia ja ajaa kaikkia pois

ehkä kannatti puhua asiat julki jo ennen kun raivosi ja hääti monia ihmisiä pois
paljon maahanmuuttajaa sai kenkää Sompasaunasta vain koska johto on rasisti
ja johto nimenomaan valitsee häädettäväkseen ulkomaalaisen

joten jos nähdään että Sompasaunassa olisi järkeä, hyötyä ja potentiaalia,
silloin sauna johdon pitää vaihtua tai tulla itsekin painostetuksi oikealla tavalla tulemaan suvaitsevaisiksi tai alkamaan purkaa omaa vihaansa

näen että vihan takana on raha, että yksi on liian ahne muille ja naamioi ahneutensa rasistiseen vihaan, koska voi olla että kyseinen ahne itsekin nauttii ulkomaanmatkoista eikä voi olla täysi rasisti

ylipäätään miksi rasistit palvelet maahanmuuttaja pesemällä heitä saunassa

että jos eka askel on tehty ja rikottu alastomuus tabu
niin toinen askel on toimiva jatkuva sauna ilman rasismia kaikille
voi olla että vanha johto ei enää kykenee taipumaan suvaitsevaiseksi
ja sompasaunan kulttuuri ei kehity mutta taantuu ja kadottaa saunojaa ja mainetta

naisten oma ääni jäi kertomatta Sompasaunassa, mitä itse ovat mieltä naisista kiinnostuneista miehistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu