Missä ovat tekijät tänä päivänä? Ovatko vielä saman nimisiä vai muuttaneet nimensä? Miten heillä menee nykyään?
Suomessa suojellaan aivan liian usein tekijää, mutta uhrit eivät saa oikeutta.
.
Tekijöiden tuomioita tulisi korottaa elinikäiseksi vailla mahdollisuutta sopeutua yhteiskuntaan. Tämän kaltaisia ihmisiä ei kaivata yhteiskuntaan eikä heillä ole mitään tarjottavaa yhteiskunnalle.
Vakavia henkirikoksia tehneiltä sekä huumerikollisilta tulisi ottaa kyseisesten maiden passi pois ja se tulisi sallia myös jälkikäteen. Siten, että heidän oikeuksiaan rajoitetaan myöhemminkin.
Rajoituksia ei tulisi asettaa ei ainoastaan turvapaikanhakijoille raja-asioissa vaan myös rikoksentekijöitä kohtaan yhteiskunnan asenne tulee muuttua. Tavallisten kansalaisten turvallisuutta tulee lisätä ja suojella tällaisilta Heinojen kaltaisilta tekijöiltä. Tiettyjä henkilöitä ei tulisi yritt sopeuttaa enää. Heiltä tulee vähentää oikeuksia Suomen täysivaltaisina kansalaisina.
Me emme tarvitse yhteiskuntaan tämän kaltaisia ihmisiä.
Missä Elise & Martti Heinojen murhaajat tänä päivänä
Anonyymi-ap
1
219
Vastaukset
- Anonyymi
Googlaa. Luultavasti ovat poliiseja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317806
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455360- 594832
- 763527
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162035Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322001- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441717Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1441714- 381672