Ullanlinnan uhri saattaisi olla elossa

Anonyymi-ap

Jos Ullanlinnan naisuhri ei olisi puolustanut Roope Bob Tikkasta mereenajosta, saattaisi hän olla hengissä tänä päivänäkin.

Lapsilla on hyvä kyky huomioida asioita etenkin siinä tapauksessa, kun kyseessä on perheenjäsen.

Toivottavasti Roope Bob Tikkanen ei selviä tästä vähällä varakkuutensa ja koulutuksensa vuoksi.

Tikkanen ei näytä tiettävästi ottavan vastuuta, koska ei suostu kommentoimaan mereenajoa.

Tikkasesta tulee mieleen väkivaltafantasioista haaveileva henkilö pitkälti. Hän voi jopa osata ammattinsa puolesta vastata oikein esitettyihin kysymyksiin.

Kyseessä taas kerran naisuhri. Rikoksesta välittyy, että uhri suojeli tekijää, joka ei ansainnut suojelua. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututtava Suomessa. Toivottavasti uhri saa oikeutta ja tämänkin tapahtuneen myötä aletaan vaatia naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumista.

12

663

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suvi Skarp kirjoitti painavaa asiaa syyskuussa 2023: Hiljainen kiusaaminen jää usein huomaamatta.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus ja ajatusmaailma. Juuri näin pitääkin toimia, kuten hän kommentoi


      • Anonyymi

        Tekeekö suhde osapuolet sokeammaksi, jos toinen on merkittävässä asemassa oleva ihminen? Silloin syntyy kulissi perheen ympärille, josta pidetään kiinni normaalia vahvemmin? Koska pelko menettää asemansa ja maineensa painaa vaaka kupissa paljon enemmän kuin jos olisit vain tavallinen kadun tallaaja?

        RBT on patologinen valehtelija, nyttenkin on yrittänyt saada vapautus tuomiolle, päivä ennen kuin tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Todellisuus on hänelle yhtä kuin harhaa näköjään? Kokee ilmeisesti kaiken aina muiden syyksi ja itse on aina syytön tapahtumille? Vastuuttomuutta.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010679654.html


    • Anonyymi

      Psykopaatteja Suomi on täynnä. Persoonallisuushäiriöisiä

      • Anonyymi

        Psykiatrit joutuivat jo viime vuoden lokakuussa myös emerituspsykiatri Jouko Lönnkvistin huolen kohteeksi.
        Entiset neuvot ja ohjeet eivät enää kelpaa.
        Psykiatrien on tarkemmin syynättävä omaa asennettaan. Kuuluvatko he yhteiskuntaa tukeviin vai hajoittaviin voimalähteisiin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrit joutuivat jo viime vuoden lokakuussa myös emerituspsykiatri Jouko Lönnkvistin huolen kohteeksi.
        Entiset neuvot ja ohjeet eivät enää kelpaa.
        Psykiatrien on tarkemmin syynättävä omaa asennettaan. Kuuluvatko he yhteiskuntaa tukeviin vai hajoittaviin voimalähteisiin?

        Kuunteleeko psykiatri asiakastaan , potilastaan.Vai syöttääkö hänelle oppikirjaneuvojaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuunteleeko psykiatri asiakastaan , potilastaan.Vai syöttääkö hänelle oppikirjaneuvojaan?

        Leipiintynyt psykiatri saattaa olla melkoinen ajatushautaamo.


    • Anonyymi

      Noora Kotilainen huomautti Pekka Toverille, että Suomi ei ole Sodassa Venäjän suhteen. Arvopohjaisen realismin toteuttaminen asenteissa ja omissa sanoissa on pitkä projekti.

      • Anonyymi

        Pekka Toverin lenokkaat aatokset kohtaavat varmaan paremmin vastakaikua Brysselissä .


    • Anonyymi

      Jossittelu jälkeenpäin on ihan turhaan, asiassa kuin asiassa.

    • Anonyymi

      Kaheli täytyy olla, että yrittää surmata oman perheensä. Mites on voinut työskennellä tämmöisessä ammatissa?

      Psykopaatis henkilö

      • Anonyymi

        Hulluttelee tilanteessa jossa tavis tiedostaa automaattisesti kuinka arvokasta lastia kuljettaa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe