2 kanii, ne ovat ulkona vapaana aina, kun näin maalla asutaan... Huvittaa lukea ihmisistä jotka pitävät kania jossain puolen neliön häkissä ja sitte riiputtavat muutaman minuutin ulkona sitä sitten jossain narussa. Minun kanit ainakin juoksentelevat ympäri pihaa(niillä on yllättävänkin iso reviiri) ja niillä on niinpaljon tuoretta ruokaa kun jaksavat syödä(nurmikko ja viljapelto) ja vanhaan navettaan ne pääsevät sadetta pitämään... Tästä ei varmaan kanin elämä paljoa voi parantua :) Muutama kanakin ja kukko pihalla vilistää. Ne ovat kanien kanssa oikeen hyviä kavereita. Kissakin tulee hyvin kanien kanssa toimeen.
Kanien hoito ei helpompaa voi olla , pitää vaan huolen että vettä on tarjolla. Välillä kuitenkin heitän niille porkkanaa tai leipää... Aijjai että puput tykkää elämästään, ne löhöilevät auringossa ja joskus kisailevat keskenään.
Sillon kun hankin kanejani, kävin kysymästä kodittomista kissoista[lehdessä oli ilmoitus kaneista] siellä kanit olivat sellaisessa kissankuljetuslaatikon kokoisessa häkissä... Ja emmehän me tietenkään saaneet kania, kun niiden viherpiipertäjien mielestä kanin kuuluu olla sisällä pienessä häkissään yksin, eikä elää villiä ja onnellista kanin elämää.
Tässä minun tarinani
Kanien hoito ei helpompaa voi olla , pitää vaan huolen että vettä on tarjolla. Välillä kuitenkin heitän niille porkkanaa tai leipää... Aijjai että puput tykkää elämästään, ne löhöilevät auringossa ja joskus kisailevat keskenään.
Sillon kun hankin kanejani, kävin kysymästä kodittomista kissoista[lehdessä oli ilmoitus kaneista] siellä kanit olivat sellaisessa kissankuljetuslaatikon kokoisessa häkissä... Ja emmehän me tietenkään saaneet kania, kun niiden viherpiipertäjien mielestä kanin kuuluu olla sisällä pienessä häkissään yksin, eikä elää villiä ja onnellista kanin elämää.
Tässä minun tarinani
Vastaukset 11
Vanhimmat
Otathan ne talveksi sisälle ?? Vai elävätkö ne talvetkin pihalla vapaana? Olethan ottanut huomioon myös niitä saalistavat eläimet...ketut ja haukat...ja kai ne pomppivat omassa pellossa?..etteivät naapurin viljoja sotke..Ja tarkistathan päivittäin kanien kunnon?..etteivät ole saaneet haavoja tai ruhjeita. Tulevatko ne luoksesi niin että voit tarkistaa kynnet? Ovathan ne leikattuja ja madotettuja...
Hmmm...Onhan tuo tietysti helppoa kanin "hoitoa"...
Talvella ne kyllä pääsevät sisään mutta ovat mielellään silti suurimman osan ajasta ulkona. Olen ottanut huomioon saalistavat eläimet siinä suhteessa että tilalla on ollut esim. kanoja ulkona kymmeniä vuosia ja vain muutama on vain hävinnyt, eli todennäköisyys on erittäin pieni. No pellotkin on omia, mutta eihän pieni kani mahda isolle pellolle yhtikäs mitään :D. Toinen kanista oli meille tullessa aika huonossa kunnossa, koska sitä oli häkissä joku muu kani ahdistellu, eli tullessa se oli pieni, laiha, turkki oli erittäin huono ja sillä oli haavoja. Sitten kun se tuli meille niin se oli aluksi 1vk häkissä että se tottuisi paikkoihin ja toiseen kaniin. viikon kulutua se päästettiin irti. eikä kauaakaan aikaa kulunut kun haavat kaikki paranivat ja nykyisin tyrkki oikeen kiiltää ja kani on tullut 1/3 isommaksi, lihava se ei toki ole vaikka ruokaa on yllinkyllin, koska on paljon virikkeitä ja se liikkuu paljon. kyllä ne ovat kesyj'ä mutta mitään sylipupuja ne eivät ole. :)
Pidät kanejas ulkona VAPAANA 24/7? Onko tämä joku LÄPPÄ? Jos on niin on aika paska sellainen. Mille me nauretaan? o__o
ne pysyy siäl pimättäkii. sisälukutaitoa. No jos sulla on hauskaa nii senkun naurat. mäkii nauran sulle :D
Ovatko kanit ihan paljaan taivaan alla? Ei sitten ole tullut mieleen, että taivaalla on ties mitä peto lintuja ja muutenkin on kettuja sun muita... Että vaikka "todennäköisyys onkin pieni", niin kuitenkin vähän arveluttaa... Mutta kyllähän pupusi ihan onnellisilta vaikuttavat. :) Totta tuo, että on törkeää pitää kania pienessä häkkisä suurimman osan elämästä.
että ne pääsevät suojaan.
Mistä teitä idiootteja sikiää ?
Mihin on kaikki järki hävinnyt ?
Vai eikö sitä ole koskaan ollutkaan ?
Kani EI ole häkkieläin.
Monilla ne VALITETTAVASTI häkissä joutuvat suuren osan elämästään elämään, mutta TURVALLISEMPAA se on kuin taivasalla.
Toivon suuresti kaniesi ja muiden eläintenne puolesta, että pysyvät turvassa (kun VAIN MUUTAMA on "hävinnyt"). Sinä taasen voit hävitä vaikka suohon....
Ja kanin hoito helppoa... Oletko kuullut säännöllisistä ruokinta-ajoista? Tai "fly strike"-nimisestä ongelmasta ? Kannattaisi tutustua. Tosin sinua ei taida vähempää kiinnostaa...
Teidänlaisillenne vastuuttomille paskoille ei pitäisi antaa ainuttakaan elävää olentoa.
ei oo hävinny yhtään joskus kymmenen vuotta sitte joku kana... Pitäs varmaa ampuu ne kanit et sais olla tääl taas rauhas :D
Haiskahtaa niin pahasti itsekehulta että oksettaa! Paljaan taivaan alta mikä tahansa voi napata kanit! Jos haukka yhtäkkiä taivaalta iskee niin ei siihen kukaan ehi väliin. Ja saattaa sen teidän kissankin saalistusvietti herätä vaikka nyt ei siltä vaikuta!
"Välillä heitän porkkanaa ja leipää".. Kannattaisiko tutustua pikkasen enemmän kanien ruokavalioon?!
Ja kanit voivat olla onnellisia vaikkeivat juoksisikaan aina vapaina!
Hieman vastuuntuntoa ei olisi sinullekaan pahitteeksi!!
Eläinsuojeluyhdistykset eivät todellakaan anna eläimiä ulos asumaan ja hyvästä syystä = eläinten turvallisuus.
On muitakin vaihtoehtoja kuin mainitsemasi äärilaidat pieni häkki ja ulkona vapaana.
Omat kanini elävät 24/7 vapaana, yksi häkissään (120 cm) vain yöt. Saavat ulkoilla turvallisesti valjaissa. Saavat ihmisseuraa kun sitä haluavat. Ovat turvassa.
Kani tarvitsee monipuolisen ja säännöllisen ruokinnan. Lisäksi sen terveys tulee tarkastaa päivittäin.
Varsinkin kesällä, vaarana on kärpäset. Jos pylly on yhtään likainen voi kärpänen munia sinne ja yleensä siinä käy huonosti...
mitähän sä tuolla tekstilläsi oikein yrität? jotain päteä vai? kamalaa luettavaa,kani parat.
oman pupuni kanssa asun kerrostalossa ja pupu on aina vapaana. kotini on sisustettu pupuani varten turvallisesti koska pupuni on tärkein minulle. sillä ei ole mitään vaaraa koskaan. hoidan ja ruokin sitä päivittäin ja leikimme yhdessä,ja se pääsee ulos turvallisesti valjaissa.tosin se ei paljoa ulkona viihdy koska raukka on kovin arka.mutta voin olla varma että pupuni on sinun pupujasi onnellisempi. koska jos oikeasti panostaisin kaniesi hoitoon,huomaisit että hoito ei todellakaan ole helppoa. pupun hoito on vaativaa ja aikaakin vievää. esim.kiireisen ihmisen ei kannata pupua ottaa