Äärioikeisto on huumemyönteinen ja väkivaltainen. Alaikäisiäkin houkutellaan rivijäseniksi huumeilla. He haluavat kansainvälistää huumeidenkäytön ja väkivallan.
Väkivaltaista
13
131
Vastaukset
- Anonyymi
Äärioikeisto on Suomelle vaarallisin uhka. (Supo)
- Anonyymi
Perussuomalaisissa on äärioikeistolaisia toimijoita ja äärioikeistolaisia äänestäjiä.
- Anonyymi
Äärioikeistopersut houkuttelevat natsipuheilla äänestäjiä.
Puhe vetoaa äärioikeistolaisiin.
Muille he väittävät, että natsipuheet on vitsi.
”Äärioikeistolle huumorin käyttö on kaksoispuheen tapa”
Esimerkiksi ent. elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan vanhoista sanomisista ja esiintymisistä nousi keskustelu pian hallituksen muodostamisen jälkeen.
Junnilan puheissa oliviittauksia natsismiin ja Junnila on esiintynyt samoissa tilaisuuksissa äärioikeistolaisten toimijoiden, kuten lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa.
Junnila on kiistänyt olevansa äärioikeistolainen ja sanonut natsiviittauksiaan huumoriksi !!! Hehheh.
Junnilan puheet eivät ole olleet vain vitsailua, vaan kaksoisviestintää.
Tutkijoiden mukaan kaksoisviestintä tarkoittaa sitä, että äärioikeistolaisilla ”vitseillä” vedotaan äärioikeistolaisiin äänestäjiin, mutta muille sitä voidaan perustella huumorilla.
Tarkoituksena on, että äärioikeistolaiset ymmärtävät, mitä viesteillä tarkoitetaan, mutta muille äärioikeistolaisuus voidaan kiistää. - Anonyymi
Perussuomalaisissa on paljon äärioikeistolaisia toimijoita (Suomen Sisu) ja äänestäjät
pääsääntöisesti äärioikeistolaisia äänestäjiä. - Anonyymi
Äärioikeisto houkuttelee jopa 13 vuotiaita riveihinsä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7ff07fb6-234f-45e1-b1e3-5a3a826cda54 - Anonyymi
Silti PS:ää kannattaa vielä 14,9 %. Miksi ?
- Anonyymi
Horoskooppeihin uskoo n.12% ihmisistä.
PS vaalilupaukset ovat yhtä luotettavia kuin horoskoopit.
- Anonyymi
Kulttuutimstls Ranskassa alkaa. On alkanut 2. päivä Tourissa
- Anonyymi
Todella paha juttu Suomelle: Ympäri Suomea toimii uusia äärioikeistolaisia
ryhmiä, jotka vetoavat etenkin nuoriin. Ei saisi tulla lisää äärioikeistolaisia
ja sen vihaa väkivaltaa yhteiskuntaan.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010518288.html - Anonyymi
Som ppurikol liset toivat ko via h uumeita Suomeen
Seitsemän s omppua 10 vuotta kukin ja kaksi 9 v.
Apur it täällä asuvat s omput hommasivat käm pät.
P as ka sak kia. - Anonyymi
PS:n äänestäjät kannattajia sopii ihmetellä. Miksi he haukkuvat vihreitä huumemyönteisyydestä ? Lapsien houkuttelu pahuuden tielle on paljon
pahempaa. - Anonyymi
Äärioikeisto on paha. Se haluaa suomalaisilla pahaa.
- Anonyymi
Jännää että aloittaja välittömästi aloituksensa jälkeen vastailee itselleen itseään myötäilevästi ainakin kolmella kommentilla. Tämä on hyvää keskustelua...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1273187
- 1081292
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671275Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651076Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr131033- 30966
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52957Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42924- 44826