Olen jo pitkään ollut kiinnostunut eräästä pojasta. Olimme samassa koulussa, kunnes kesäloma alkoi ja hänen peruskoulunsa päättyi. Emme tunne ollenkaan toisiamme, hän ei edes tiedä minua. Kyllä hän tunnistaisi jos kuvan näkisi, mutta ei muuten. Olen hankkinut hänestä paljon tietoa ja tiedän jo paaaljon mm. hänen numeronsa, osoitteensa jne...
Mietin pitkään, että uskaltaisinko tekstata hänelle. Kamppailin vähintään kolme viikkoa ja eilen minä sen tein! Kysyin, "onko sulla mesee?" Ja vastaukseksi sain "kukas oot?". Sitten kerroin nimeni "Juulia." hän vastasi "Juulia? ei sano mitää. Ei oo mesee." No vastasin hänelle jotain "Ei me tunneta ees. Mut aattelinpa vaan." sitten hän kysyi "mistäs sait mun numeron?" en voinut tietenkään sanoa, että findistä hain vaan sanoin että "En muista enää. Joskus sain joltain kaverilta kai." en ole edes varma lähetinkö sitä viestiä. Ei hän ainakaan vastannut enää. Mutta nyt minua ärsyttää kun en sanonut, että olimme samassa koulussa jne... Siinä mielentilassa en pystynyt ajattelemaan mitään viisaasti, olin niin jännittyny, että käteni tärisivät ja sydän hakkasi.
Haluaisin ottaa häneen vielä yhteyttä, mutta en halua häiritä häntä. Ja tuntuu, että olisi noloa jos kokoajan kyselisin häneltä jotain, eihän hän edes tiennyt mua...
Mitä kannattaisi tehdä? Nään häntä vielä useasti kesän aikana, sillä asumme aika lähekkäin. Ja saatan ehkä päästä samoihin bileisiin kun hän. Mutta... Kannattaako enää yrittää? En haluaisi luovuttaa, kun uskalsin jo ottaa askeleen eteenpäin ja lähettää sen viestin.
Kiitos, jos autatte.:)

Vastaukset 3
Vanhimmat
no älä ainakaan vielä luovuta! Tekstaa sille myöhemmin jotai ja sano samalla että olitte samassa koulussa, niin se ainakin tietäisi että olitte olleet samassa koulussa :)
musta sä oot lähetelly (tavallaan) töykeitä viestiä...jos ite saisit viestin "onko sulla mesee" ja sen jälkeen vaan nimen, ku kysyy, kuka oot...!
ois ehkäpä kannattanu kertoo siinä viestissä, missä lähetit nimes, sen jutun, et olitte samassa koulussa ja ehkä vähän ulkonäköö jotta tämä poika ois tunnistanut sut.
ja kun lähetit "ei me tunneta ees. mut aattelinpa vaan", ni ois kannattanu laittaa jotain tyyliin "ois vain ollut kiva tutustuu suhun..."
mut kannattaa vielä mennä juttelee tälle pojalle, jos kerran vielä näätte monesti! siitä se lähtee :P
Hmm.
Älä vielä luovuta!
Jos kerran näät poikaa useasti kesän aikana niin sinullahan riittää mahdollisuuksia!
Jos näet hänet vaikka yksin kävelemässä,mene rohkeesti sanoon jotain tyyliin "Hei,mä oon se Juulia.Sait varmaan musta hieman oudon kuvan niiden viestien perusteella, mutta musta ois kiva tutustuu suhun.."
Ja katot mitä poika vastaa.
Sitten jos poika on hiljaa, niin voit jatkaa ja kysyä vaikka "Haluisiks vaikka lähteä kahville tai leffaan joku päivä?"
Ja mitä pikemmin menet pojalle jutteleen sen parempi!
Jos vaikka menet joskus kuukauden päästä sanoon noin, niin, no niin.Ei se enää oo niin hyvä.
(Hieman sekoa tää teksti,mutta hope you understand)
Ja vaikka kasvotusten pyytäminen saattaa susta tuntuu siltä,että en kyllä ikinä kehtaa,niin se on kaikista paras vaihtoehto.
Jos jonkun tekstarin lähetät niin saattaa vaa sekottaa poikaa enemmän.
Niinku jos vaikka lähettäisit tyyliin jotain "Niin oltiin samassa koulussa ja mulla on vihreet silmät ja punaset hiukset, oon aika pitkä jne."
Kun menet kasvotusten puhumaan pojalle niin hän tietää kuka olet(tai niinku niin :P).