Tavatomasti

Koulussa portaat porstataan ja kun siivoojalla ei ole koulutettu lastenkasvatusta , niin me ei saada kieltää lasta. Lapsella on lupa taiteilla. Onhan ne kengät hyvä ottaa pois kengättömässä koulussa ettei sukat hierry niin äkkiä puhki. Monikulttuurisessa koulussa tavat jotenkin yhdistyy kun on ruokailun aika. Tahmatassut jättävät jälkiä ruokalan ikkunoihin ja kädetkin jäävät pesemättä. Se on kasvua aikuisuuteen. Minä ja siivooja-gollekat olemme yhdessä keittäijien, talomiehen, opettajain, rehtorin, kotiväen kanssa kasvattamassa lapsia aikuisuuteen
3155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse jo töissäolevana olen sanonut että se päivä jolloin tulee minulle mieleen että osaan kaiken niin on asiat huonosti.

Äänestä

Kyllä tämä elämä on ainaista vankila-Jumalanpalvelusta ja revittyjä virsikirjoja hamasta nuoruudesta vanhuuteen. Kyllä!

Äänestä

Virtenä tulis tuo pienenpieni leppäkerttu. Koulusiivoojana istuin kyllä aika tiuhaan semmoisten siirtokivilohkareitten vieressä istumisern sopivalla kivellä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koulussa portaat porstataan ja kun siivoojalla ei ole koulutettu lastenkasvatusta , niin me ei saada kieltää lasta. Lapsella on lupa taiteilla. Onhan ne kengät hyvä ottaa pois kengättömässä koulussa ettei sukat hierry niin äkkiä puhki. Monikulttuurisessa koulussa tavat jotenkin yhdistyy kun on ruokailun aika. Tahmatassut jättävät jälkiä ruokalan ikkunoihin ja kädetkin jäävät pesemättä. Se on kasvua aikuisuuteen. Minä ja siivooja-gollekat olemme yhdessä keittäijien, talomiehen, opettajain, rehtorin, kotiväen kanssa kasvattamassa lapsia aikuisuuteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu