Entinen tiedustelueversti ( ja alokaskansanedustaja) Toveri julisti pyhää sotaa itäänpäin.
Joko lähdetään avaamaan railoa kohti Pattayaa ?
Pekka Tavarits
19
301
Vastaukset
- Anonyymi
Toveri on innoissaan kun sai äänivyöryn europarlamenttiin, että hän uskoo sen johtuvan profeetallisista lausunnoistaan.
Suomi oli sodassa siitä lähtien kun se ensimmäisen kerran puuttui Ukrainan sotaan lähettämällä sinne asekalustoa ja muuta huoltoapua.
Huolto on armeijan tärkein elin ja myös suurin. Sitä ilman ei eturintamalla olisi ketään.
Venäjä on siitä ilkeä vastus, etteivät he piittaa tappioista laisinkaan. Miestä riittää kepillä ja porkkanalla, osa pakotetaan, osa maksetaan.
Huonosti koulutetut on tykinruokaa ja Venäjä ei ole luopunut toisen maailmansodan taktiikasta vyöryä massalla aukeidenkin yli, ja sitä Ukrainassa piisaa.
Nykyisessä sodankäynnissä tiedustelu on niin tehokasta monin keinoin että pienimmätkin sissipartiot havaitaan ajoissa ja niihin voidaan kohdistaa tarkkaa tulta, edellyttäen että ammusta, dronea ja rakettia piisaa.
Suomi osti joskus 2012 vuonna muistaakseni jotakin tuhannen verran täsmäohjuksia joiden kantama on yli 300km ja osumatarkkuus lasketaan metreissä.
Sellaiseen kalustoon pitäisi nykyään panostaa, Suomellahan on Euroopan suurin tykistö jo ennestään. Lasketaan että huoltoineen päivityksineen F35- hävittäjät tulee maksamaan 60 miljardia euroa.
Ukrainassa molemmat osapuolet ovat menettäneet merkittävästi myös lentokalustoa, siitä ei haluta merkittävästi uutisoida, jottei jättimäinen bisnes kärsisi.
Samalla rahalla kun saisi valtavat määrät huomattavasti tehokkaampaa ohjuspatteria. Kuten Israelissa huomattiin, 400 Hamasin raketista vain yksi pääsi perille ja sekin väärään paikkaan tehokkaan ilmapuolustuksen vuoksi, joka Suomeenkin on tilattu suojelemaan Helsinkiä.
Ilman Natoakin Venäjällä ei ole Suomeen mitään saumaa eikä edes mitään syytä. Siispä sodan lietsominen on aivan turhaa. Sillä lietsotaan vaan kansakuntaa sellaiseen mielentilaan että se siunaa jokaisen asekaupan ja inflaation.
Heitetäänpäs nopea hintalappu Ukrainan sodan tähänastisiin vaikutuksiin ihan ulkomuistista.
Ukrainan pakolaiset: 5 miljardia vuodessa.
Ukrainan aseapu tähän mennessä: 2,2 miljardia.
Lisääntyneet energiakustannukset 5 miljardia vuodessa.
Lisäaseistus natokelpoiseksi tähän saakka 5 miljardia.
Uniper- sotku tähän mennessä noin 12 miljardia.
Fortumin menetykset 4 miljardia.
Inflaatio maksanut suomalaisille sellaisen 10 miljardia vuodessa.
Veronkorotukset maksavat suomalaisille noin 2 miljardia vuodessa.
EU:n avustukset Ukrainalle tulee olemaan järkälemäiset...
Siinä joitakin, eikä loppua näy. Asuntomarkkinoiden hintojen romahtamista ei uskalla edes lähteä laskemaan, toivoen että se on vain tilapäistä. Puhutaan ehkä biljoonasta eurosta koko Suomessa.
Ei ole ihan pikku juttu tuo sotaan osallistuminen Suomelle. Noista summista puuttuu vielä noin 10 000 konkurssia ja siirtyminen työttömyyskassan asiakkaiksi, josta on rahat loppu.
Minun neuvoni tilanteeseen olisi ryövätä eläkekassat. Siellä on satoja miljardeja rahaa pelinappuloina. Palautetaan julkinen terveydenhuolto toimivaksi ja lopetetaan yksityisten ruokkiminen valtion rahoilla.
Seuraavaksi aletaan vaatia Suomelle avustuksia koko läntisen maailman puolustamisesta. Miksi me maksetaan itse aseemme, kun ei Ukrainakaan niitä itse maksa?
2010- Anonyymi
Jos puna-armeija tulee rajanyli se on suomen loppu, ei ole ukrainalla mahdollisuuksia sen enempää kuin suomella, ladasta tulee suomen kansan auto...
Eläkevaroihin on vaikea koskea, koska ne on jokaisen eläkkeensaajan omaisuutta, samalla voidaan sosialisoida kaikki pankkitilit, tilanne on ihan sama, kummatkin on suojattu perustuslaissa... omaisuuden suojalla...
siis jos eläkemaksukertymät otetaan yhteiskunnan käyttöön suosittelen ottamaan myös kaikki säästöt kaikista pankeista jotka on yli 20.000 euroa, yhteiseen käyttöön.
By NumBall HHN 63v. - Anonyymi
Sä oot sairas 2010. Ensin aloitus ja sitten puolimetrinen. Menes nyt vaikka potkimaan palloa niiden Korealaistesi kanssa, tai syöttämään oravia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos puna-armeija tulee rajanyli se on suomen loppu, ei ole ukrainalla mahdollisuuksia sen enempää kuin suomella, ladasta tulee suomen kansan auto...
Eläkevaroihin on vaikea koskea, koska ne on jokaisen eläkkeensaajan omaisuutta, samalla voidaan sosialisoida kaikki pankkitilit, tilanne on ihan sama, kummatkin on suojattu perustuslaissa... omaisuuden suojalla...
siis jos eläkemaksukertymät otetaan yhteiskunnan käyttöön suosittelen ottamaan myös kaikki säästöt kaikista pankeista jotka on yli 20.000 euroa, yhteiseen käyttöön.
By NumBall HHN 63v.Eläkeläiset joutaa uhrautumaan, eläkööt säästöillään.
He on jo elämänsä eläneet, lapsille ja nuorille tämä maa jää eikä millekään kehareille sairaseläkeläisille. Sotatilassa millään laeilla ja suojilla ei ole mitään merkitystä, ne laitetaan uusiksi. Suomen sodissa takavarikoitiin hevoset, kärryt, autot ja rakennukset armeijan käyttöön tarpeen mukaan. Määrättiin rajan lähellä olevat talot poltettaviksi ettei ne jää viholliselle.
Laitetaan aseistakieltäytyjät , sairaseläkeläiset, vegaanit ja muut elokapinalliset raivaamaan miinoja viisi numeroa liian isot saappaat jalassa ja toimimaan maaleina ryhmissä aukeilla paikoilla taisteluvöihin naamioituneena harjanvarret käsissä, niin maksavat näin velkansa takaisin Suomelle uhrauksellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos puna-armeija tulee rajanyli se on suomen loppu, ei ole ukrainalla mahdollisuuksia sen enempää kuin suomella, ladasta tulee suomen kansan auto...
Eläkevaroihin on vaikea koskea, koska ne on jokaisen eläkkeensaajan omaisuutta, samalla voidaan sosialisoida kaikki pankkitilit, tilanne on ihan sama, kummatkin on suojattu perustuslaissa... omaisuuden suojalla...
siis jos eläkemaksukertymät otetaan yhteiskunnan käyttöön suosittelen ottamaan myös kaikki säästöt kaikista pankeista jotka on yli 20.000 euroa, yhteiseen käyttöön.
By NumBall HHN 63v.Vain punakommunisti puhuu noin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain punakommunisti puhuu noin.
Pidä stna kommarimikkihiiri turpas kiinni!! Seo kuule silälailla et kaikki tollaset hyödyttömät looserit pannaan miinanpoljentaa jossa niistä on hyötyä 💪👊🇫🇮
- Anonyymi
Vesijohtovettä ei kannata enää juoda, suoraan vaan Coronaa pullon suusta ja illasta kuun koronaa ihailemaan.
- Anonyymi
''Da Finlandisskaja Tavarits Pekka!''
- Anonyymi
''Njet Njet Da Finlanditskaja Tavarits Pekka!''
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Njet Njet Da Finlanditskaja Tavarits Pekka!''
Pekka on aina sen näköinen että on juuri ottanut pari Marskin ryyppyä ja saanut ahaa-elämyksen.
- Anonyymi
Putte laittaa Tavaritsit holotnalle risotolle tahi kuopanreunalle. Eläkerahastot sillä on jo kourissaan.
Tui Tui vaan, seuramatkailijat - Anonyymi
Kenkku Toverin suurin saavutus on olla Kangasniemien, Kaarlo ja Kauko, sisarenpoika. Muu on pelkkää onnetonta MÖLINÄÄ.
- Anonyymi
Niin, tai sitten Kolmannen Maailmansodan Avausjulistuksen lausuminen. Puttepossu hieroo saparoitaan toverien pomiloidessa.
Sotaa ei pidä jättää kenraalien vastuulle. Heille voi vain antaa tehtäviä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, tai sitten Kolmannen Maailmansodan Avausjulistuksen lausuminen. Puttepossu hieroo saparoitaan toverien pomiloidessa.
Sotaa ei pidä jättää kenraalien vastuulle. Heille voi vain antaa tehtäviä.Hitlerillä oli joukko erittäin päteviä kenraaleja, jotka olisivat saaneet aikaiseksi sen tuhatvuotisen Suursaksan ja toteuttaneet johtajansa unelman.
Heidän ammattitaitonsa valui hukkaan, kun se samainen johtaja oli diktaattori ja historian surkeimpia sotapäälliköitä, joka teki monia ratkaisevia virheitä ja virhearvioita huumaantuneena salamasodan alkumenestyksestä.
Ongelma oli siis sama kuin Nokian kännykkätuotannossa. Ollila oli niin kireähermoinen diktaattori ettei kukaan uskaltanut sanoa hänelle vastaan, ei kertoa huonoja uutisia eikä kertoa että Ollila on väärässä.
Aika harvassa on ne hirmuhallitsijat, valloittajat ja sotapäälliköt, jotka ovat eläneet rauhassa perheineen luonnollisen elämänsä loppuun saakka.
Maanpaossa on varastettuine rahoineen eläneet muutamat tunnetut tihulaiset kuten Idi Amin, Pol Pot, Mobutu Sese Seko jne.
Hyvin ei käynyt Saddamille, Aatulle, Ceaușesculle, Gaddafille, Mussolinille.
Parhaiten hirmuhallitsijoista on selvinneet Brittien, Ranskan ja Belgian kuninkaalliset, joiden kontolla on satoja miljoonia ihmishenkiä.
Trump on ensimmäinen presidentti ja poliitikko USA:ssa, joka myönsi että paskat me mitään demokratiaa Lähi-itään on viety, vaan me on viety niiltä öljyt, kulta ja dollarit.
2010
- Anonyymi
Kolmen Kannaksen Rajat, siinä Marskin tavoite. Tavarits asettaisi rajan Rauhan ja Ystävyyden Sillalle.
Tiedätkö kokenut Thaimaan matkaaja, missä tuo silta sijaitsee sekä mikä puisto alueella tarjoaa huikean elämyksen Kolmipäisestä Kotkasta ?- Anonyymi
Eikös tuo silta kulje Nong Khaista Vientianteen Laosiin. Alueella on useita hurjia buddha-puistoja, joissa on kolmipäisiä lohikäärmeitä.
- Anonyymi
Viena, Aunus, Laatokka-Itämeri, kunhan nyt tuo aluksia ylitetään. Laosiin pääsy vaatiikin sitten oikiaa yrkkää.
- Anonyymi
Taisto kutsuu, Taisto vaatii,
Työväenluokka ponnistaapi,
Yhteisvoimin, Yhteistoimin, sortajaansa vastaan- Anonyymi
Tämä on Suomen ainoa ongelma ollut Kekkosen ajoista lähtien.
https://www.youtube.com/watch?v=0j5sMNad0b0&ab_channel=AivoKirurgi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172595
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551138- 861094
- 81044
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791001Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63913- 28881
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41822Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie33782