ihmettelen miten välinpitämättömiä ja vaikka otan yhteyttä eivät vastaa. Onko ikä tehnyt tehtävänsä ja taidan lopettaa yhteydenpidon, antaa olla. Olisko dementia tai muuta, mutta jos ei reagoi mitenkään niin mielestäni on huonoa käytöstä. Vai olisko joku lapsuuden aikainen juttu alkanut vaivaamaan sillä olin lellikki isälleni. Ei liene harvinaista tämä käytös vanhana, kun ollaan taas lapseksi tulossa :)
Sisarukset tässä iässä,
Anonyymi-ap
12262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mun kaikki jälkeläiset ovat tasa-arvoisia rakkaita,
rakastan jokaista mun sydän käpystäni
kaikki ovat mun sydän käpysiä
vaikka yksi rakkaani sydänkäpyseni ei vastaa,
joka päivä silti muistan häntäki rukouksin
heille kaikille
rukoilen laujalta suojelusta
oieamielisyyttä
varjelusta johtaa aina okieaan
varjelusta kaikelta pahalta,
aamen !
Kaksi sisarusta alkoi juuri noin erkaantua. Sen huomaa kun juttelee puhelimessa, ettei heitä kiinnosta. Toinen onkin jo pari vuotta sitten kuollut ja toinen on dementikko. Ratkaisin asian niin, että otin vain harvoin yhteyttä, oikeastaan vain jos oli uutisia sukulaisistamme ja muuta asiaa. Kortin laitoin jouluna kun en ole niitä ihmisiä jotka lyö hanskat tiskiin. Jos ei ollut asiaa ja aikaa kului useampi kuukausi, soitin ja kysyin miten voi. Nyt laitan tälle dementikolle kortin ja kirjoitan kirjeen, ei enää ole puhelinta. Minusta on parempi pitää etäisiä ja viileähköjä välejä kuin ei mitään. Koen että teen oikein.
Kaksi sisarusta on vielä ja pidämme yhteyttä. Se on mukavaa. Saa nähdä tuleeko sama ennenpitkää heidäkin kohdallaan eteeni. Olen itse kuopus.
Ei iällä ja erkaantumisella ole mitään yhteyttä. Minun sisareni häipyi tietymättömiin kun kohtasi uuden miehen ja jätti perheensä, oltiin silloin alle 4-kymppisiä. Sen koommin ei ole sisko ottanut yhteyttä, lähinnä häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa olemme tavanneet, eikä meillä ole mitään puhuttavaa. Olin aikanani todella loukkaantunut, luulin että hän oli paras kaverini, mutta yhtenä päivänä vain en enää saanutkaan puhelimella töistä kiinni, oli lähtenyt eikä uutta työpaikkaansa ilmoittanut. Isämme etsi tyttärensä, mutta me tapasimme vasta kun isä neljän vuoden päästä sairastui ja kuoli. Jos hän ennen minua kuolee en tiedä menenkö hautajaisiin, enhän häntä enää kaipaa, hän itse "tappoi" itsensä meille sisaruksille. Jos menen niin ainoastaa hänen lapsiensa vuoksi, joihin minulla on hyvät välit.
Ovatko sukuriidat Suomessa yleisempiä kuin muualla ?
Todennäköisesti ei.
Ei tarvitse olla riidasta kyse vaikka ei pidetä yhteyttä, kuten ylläolevista kirjoituksista ilmenee.
Se on totta, ei sitä jatkuvasti jaksa jotain small-talkkia tai höpinöitä.
Tiedän veljeksiä, jotka ovat tapelleet verissäpäin.
Kaikilla suomalaisilla ei ole malttia. Heti "uhriudutaan" ja suututaan, jos jotain
tulee ja ainahan ihmisten välille voi tulla erimielisyyksiä,
mutta ne pitää selvittää puhumalla. Jotkut ovat niin äkkivääriä
ja lapsellisia, että näkevät jossain jonninjoutavassa suuren draaman ainekset ja
pamauttavat: "Sinä et sitten minun haudalleni tule !"
ja lähtevät ovet paukkuen suutuspäissään ja siihen katkeaa yhteydenpito.
Meillä pidetään yhteyttä vain silloin kun on oikeeta asiaa eikä jaaritella turhia. Näin on ollut jo vuosikymmenet sanattomasta yhteisestä sopimuksesta.
Sosiaalinen kanssakäyminen ei ole suosiossa kaikkien suomalaisten
keskuudessa. Kaikki muu kuin asia on turhaa lörpöttelyä ja niinpä
suomalaiset tapaavatkin yleensä vain hautajaisissa.
Olen lopen kyllästynyt sisaruuksiini ja taidan lopettaa osallisumiseni sukujuhliin. Saan hoitaa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen äitimme haudan eikä kukaan sitä mitenkään sitä huomioi. Muutenkin ovat tyhjästä kateellisia ja ahneita sosialisteja.