Aikuiskoulutustuki palautettava. Lisäksi työttömyystuella opiskelevalle myönnettävä opiskelija-alennukset. On täysin kestämätöntä, että toisella paikkakunnalla vaikkapa Suomen toisella puolella opiskeleva ei saa alennusetuja mm. julkisilla matkustaessa. Ei työttömällä opiskelijalla ole suuret tulot matkustaa esim. kotipaikkakunnalleen. Matkat ovat pitkät ja kalliit. Mietipä esimerkiksi VR.n palveluita. Junalippujen hinnat ovat syrjiviä työttömiä kohtaan. Pohjoisesta etelään tai toisinpäin on todella kallista kulkea.
Toki aikuiskoulutustuki poistui nyt, mutta hallitus teki virheen siinä, että missään nimessä mitään koulutuksiin liittyviä tukia ei tule Suomessa leikata. Suomessa on ollut hyvä koulutusjärjestelmä, jonka hallitus haluaa romuttaa jatkossa. Aikuiskoulutustuki on palautettava. Lisäksi aikuistuella opiskeleville on palautettava opiskelijan oikeudet ja alennukset.
Syrjivät VR.n lippujen hinnat on palautettava halvemmiksi. VR.n lippujen hinnat ovat niin korkeat, että työttömillä ei ole varaa matkustaa Suomen toiselle puolen. Mietipä ihmistä, jotka on työtön, joka saa 500 e kuukaudessa ja jolle lipun hinta maksaa 200 euroa meno-paluu. Aika kohtuutonta, että Suomessa palvelut tarjotaan ainoastaan työssäkäyville ja palveluista tehdään niin kalliita, että osalla ihmisistä ei ole varaa käyttää niitä. Tämä vieläpä valtionpalvelun toimesta.
Aikuiskoulutustuki, opiskelija-alennukset aikuiskoulutustuella opiskeleville palautettava
Anonyymi-ap
0
104
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1243027Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161071Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63893Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51856- 52819
- 48699
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍79665- 53647
- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614