Yllättyneet nostavat käden ylös :D
Yle
"Asumistuen saajien määrä pienentynyt, toimeentulotukea saa yhä useampi.
Kelan mukaan tilanteeseen vaikuttavat yleisen asumistuen leikkaukset."
Yle
"Asumistuen saajien määrä pienentynyt, toimeentulotukea saa yhä useampi.
Kelan mukaan tilanteeseen vaikuttavat yleisen asumistuen leikkaukset."
Vastaukset 36
Vanhimmat
Tarvitaan siis leikkauksia myös toimeentulotukeen. Vastuuta ihmiset, vastuuta!
Sitä leikattiin samalla jo..perusosa pieneni
Siis onko mielestäsi oikein aloitta kansankuppaus heikoimpien etuuksia karsimalla , niin ajattelevat vain raukat . Eikö väärinkäyttäjiä muka muuten saada kuriin kuin rankaisemalla kaikkia , aika heikot eväät .
Kyllä kansa tietää!
Kansan edustajissa ja ministereissäkin on väärinkäyttäjiä eräskin ministeri nostaa verotonta asumusetuutta 1800 kuukaudessa, vaikka hänen kakkosasuntonsa vuokra on vaan 680 euroa kuukaudessa.
Heikoimpien onkin syytä vahvistua. Ei köyhänä ja yksinäisenä olemista pidä tukea.
Perusosa ei pienentynyt vaan nousi noin 30 euroa vuoden alussa. Ja minä kirjoitin hallitusta kritisoiden, että on todella hölmöä ja työnteon kannustimia heikentävää politiikkaa jäädyttää indeksejä, leikata asumistukea ja poistaa suojaosuus samalla, kun perusosan annetaan Kasvaa!
Luukulta luukulle pelleily jatkuu.
Sama luukku se on Kelan-luukku.
Luukulle ja silmukka kaulaan.
Ei näy käsiä ylhäällä.
Maan ruma oikeistohallitus köyhdyttää kansaa täysin tietoisesti, suunnitelmallisesti ja tahallisesti, kaikki vain siksi että Petterille ja hänen rikkaille kavereilleen pitää saada entistäkin enemmän.
Oikeisto ei ole koskaan ollut oikeassa, se on aina väärässä, ydinsyy sille on se, että he ajattelevat asioita rahan kautta, eli rahan takia menee vaikka lakiin perustuvat oikeudet roskakoriin, nimenomaan näin ei saa tehdä se on lainvastaista toimintaa.
Valtio ei ole mikään yritys, joka yt-neuvottelisi omat kansalaisensa ulos maasta, vaan valtion tehtävä on varmistaa se että myös yritystoiminnan aikaansaamaa tuloa jaetaan ja laitetaan riittävästi kiertoon Suomessa siten että lopputuloksena syntyy mm. palkkatyöpaikkoja ja investointeja. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, mitään työvalintoja ei saa pakottaa millään tavalla.
Verotukseen hallituksella on kuitenkin yksinoikeus josta ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa.
Sadistinen oikeistolainen hallitus täytyy kaataa vaikka väkisin!
Mitäs niitä mennään sinne äänestämään.
Näin pyrkivät viemään hilutkin taskusta varattomilta että isommat rosvot saavat isompia etuuksia .
Kansaa köyhdytetään täysin tarkoituksellisesti, tuottamuksellisesti ja tahallisesti, syynä vain ja ainoastaan se että rikkaille pitää saada lisää.
Tämä on valtion johdossa olevilta melkoisen iso virhe, kun viime kädessä se on aina lopulta suomalainen työ, jolla voidaan valtion talousasiat pitää kunnossa, ja se edellyttää AINA sitä, että työn kysyntä ja rahoitus pitää olla AINA kunnossa.
Työn kysynnällä viitataan suoraan mm. vientivetoiseen talouteen, eli suomalaista työtä on saatava kaupaksi muutenkin kuin valtion lakiin perustuvien toimien parissa (mm. terveydenhuolto, poliisi, armeija yms).
Tämä on poliitikoilta suorastaan järkyttävän massiivinen virhe - toki tahallinen sellainen - kun eivät suostu hoitamaan taloudenpitoansa sellaiseksi, että voitaisiin varmistaa kysyntä suomalaiselle työlle.
Ihmiset tekee kyllä työnsä hyvällä motivaatiolla kun työn kannattavuus pidetään hyvänä. Kannattamatonta työtä ei tee kukaan.
Näin se on. Verotus on kovaa osin ansaitsemattomien etuuksien vuoksi.
Etuuksia maksetaan siksi, että ei ole syntynyt sopua työpaikoista.
Mitä enemmän väännetään ihmisiä väkisin työttömiksi, sitä vähemmän on mitään moraalisia oikeuksia valittaa siitä että joutuu maksamaan niitä etuuksia.
Lakiin perustuvia oikeuksia EI TARVITSE MITENKÄÄN _ANSAITA_.
Ihmisarvo on jakamaton, eikä siitä tarvitse mitään vastiketta kenellekään maksaa. Se on OIKEUS, ja siihen on jokaikisen hallituksen sopeuduttava kun kyse on kansalaisista joita hallituksen on kaikin keinoin suojeltava.
Kai ne pienenee jollei niitä myönnetä. Tuossa suhteessa on kustannustaso ja halvempaan muutto vaateita joiden kohtuullisuus on sitten oma asiansa ja jatkossa myös hallituksen linjaukset omistusasunnoita tukien eväämiseksi ja päälle yleisen asumistuen tiukennukset jotka koskettaa mm. opiskelijoita
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/perustuslakivaliokunta-toimeentulotuen-saajaa-voi-vaatia-muuttamaan-halvempaan-asuntoon/
https://www.vauva.fi/comment/66868547
https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/5889330/yleinen-asumistuki-pienenee-vuonna-2024-ja-sen-maksaminen-omistusasuntoihin-paattyy-vuonna-2025
https://yle.fi/a/74-20039042
Pienenee joo ... ja toimeentulo tuki-asiakas määrät kasvavat enempi , eikös oo kumma juttu, samaa luokkaa kun uutiset että asuntomarkkinat taas piristyneet , kauppa käy , no köyhät myyvät kotinsa ja sijoittajat ostavat . Tälleen meillä manipuloidaan ihmisiä , jätetään aina se toinen puoli kertomatta , se ikävämpi .
Niinhän se on ja vuokrien hinnat on nousuun . Ei noita toimita säätöjä tule ,sosiaaliset kulut kyllä nousee .Vaatia voi muuttamaan vuokra asunnoissa halvempaan ,mutt a vuokrat saivat nousuun ,kuten asumiskulutkin omistus asunnoita vuokralle muuttavien suhteen, joten tuossakaan suhteessa ei toimet kohtaa realiteettejen suhteen. Ei tul säästöjä ei.
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000009897505.html
https://yle.fi/a/74-20103514
Vuokrat nousevat koska omistajat tietävät että rahaa tulee valtiolta asumistukena.
Vuokrasta tuottoja tekevälle väelle pitää esim. verotuksen kautta tehdä tilanne sellaiseksi, että tuottavampaa bisnestä on esim. suomalaisten rekrytointi hyvillä palkoilla töihin.
Yleensäkin ottaen, kaikenlainen "rent seeking" -tyyppinen toiminta pitää kyetä valtion johdon päätöksillä tekemään tuotoiltaan hyvin maltilliseksi, ja varmistaa se että työpaikat tulee aina ensin.
Ihmisten pitää oppia tulemaan toimeen omillaan.
Ei vaan etkö tajua, että hallitus nimenomaan ajaa ihmisiä tilanteeseen, jossa ei tulla toimeen omillaan. Satoja tuhansia ihmisiä toimeentulotuella.
Ja asumisensa maksaminen asumistuellako on omillaan toimeen tulemista?
Monacossa miljardöörit porskuttavat jahdeissaan, kun ei ole tarpeeksi asuntoja.😭
Hyvä että leikataan. Asumistuki on yksi iljettävimmistä sosialismin jäänteistä. Valtio ei voi kustantaa kaikkien elämää. Jos ei rahat riitä nykyiseen asuntoon niin kannattaa muuttaa sinne missä riittää. Oikotiessä on nytkin parilla sadalla asuntoja vuokrattavana. Ei työttömien ja eläkeläisten perusoikeuksiin kuulu että saa asua muiden kustannuksella kaupunkien keskustoissa. Toimeentulotuen saisi myös lopettaa. Asuntolapaikka ja ruokaa niille jotka eivät osaa pitää itsestään huolta.
Valtio ei voi kustantaa myöskään sinun elämää.
Ei kun saattohoitoon.
Työpaikka kiertoon, rahat kiertoon.
Ei ollut ennen moisia ongelmia kun ei ollut elintaso mamuja juurikaan , kaikkihan tän tietää , miksi ei uskalleta sanoa ääneen päättäjien suusta , ai niin rasistileiman pelko tulee kalliiksi .
Eli väität, että asiat olivat paremmin esim. sata vuotta sitten?
Ne parin sadan vuokrat ovat yhdestä huoneesta jota matu vuokraa kun on ensin saanut kaupungilta 4h "perheelleen".
Näin toimii briteissäkin keinottelijat.
Asiat olivat paremmin sata vuotta sitten. Kuunnelkaa vaikka Jösse Järvenpään kappaletta. Siinä on asiaa.
https://www.youtube.com/watch?v=0qYnS3tMTaU
Venäläisperheet nostavat asumistukia. Meidän taloyhtiössä mm. Mies käy jossakin pimeissä putkitöissä. Akka kertoi, ajaa bmw llä ruokakaupoissa.
Virolaiset kaikilla rakennusfirmoilla ajaa pakettiautoja koska suomi palkkaa vain ulkomaalaisia.
Kun sota tulee niin suomalaisilla ei häväistyinä ole mitään syytä puolustaa eliitin paratiisia.
Kaupungin kaukolämpötyömaalla puhutaan vaan eestin kieltä.
Samoin kun taloyhtiössä, kun vaihdettiin ikkunat.
Mutta missä suomalainen ammattimies ? Juopotteleeko vaan ?
Liian korkeat tuet edelleenkin. Suomalaisia ei työ kiinnosta.