Vinyylilankkulattia joka on asennettu kelluvana tasoitetun ja hiotun betonin päälle napsuu jossain kohti. Toki napsuu joskus myös laminaattilattiakin, kelluvissa lattioissa kun taitaa hiekanmuru, eläminen tai mysteeritekijä tehdä näitä verrattuna liimattuihin lattioihin.
Onko ehdotuksia korjaamiseen, muita kun lattian purku ja tasoitus toisen tai kolmannen kerran?
Asennustehokkuuden nimissä näkyy olevan paljon integroidulla askeläänieristeellä olevia myynnissä, mutta lienevät ominaisuuksiltaan tässä suhteessa vähän heikompia kuin mallit joissa alle laitetaan tukeva alusmatto askeläänieristeeksi.
Vinyylilankku napsuu astuessa parissa kohdassa
4
1730
Vastaukset 4
- Anonyymi
Alkaa jo naksumaan laminaattikauppiaiden päässä. 😁
- Anonyymi
Vinyylilankku on kyllä sen verran pehmeää materiaalia, että se suvaitsee alustan pienet epätasaisuudet, useimpia muita materiaaleja paremmin.
Jos askellus vinyylilankkulattialla tuottaa napse-ääniä, on lattia asennettu väärin. Seinien viereen ei ole jätetty elämisvaraa, yleensä puolisen senttiä. Mikä tahansa kelluva lattia, hangatessaan seinää vasten, tuottaa ääntä. Vinyylilattian ääni on toki hieman pehmeämpi, verrattuna esim. laminaattilattian raakaan paukkeeseen. - Anonyymi
Halpislaminaattti ei enää kelpaa muualle kuin tuhnunpyydyksiin ja nehän ei nyt tee kauppaansa = halpisaroskan myyjä on kusessa.
Ei auta, vaikka vuoden päivät on tämä sama sankari nätä satuja kirjoitellut. Sama ongelma kuin multihildaranella - yrittää kehua muinaisjäänteitä ja haukkua kaikkea uutta, vailla pienintäkään käytännön kokemusta muusta kuin muinaisjäänteistä. Mikä paistaa jutuista läpi. - Anonyymi
Suomen elämä on kovin vain lääkäri osaa keskeistä Tapani Kiminkinen liitettynä minun Nivalan Paritalo tankotanssi naapurin kautta.
En ole kuin kerran livenä nähnyt saan hänen polvi suihkepullo TV version sähkölämmitys huone, , sen joka nurkkaan hoitaja reitti väärin käyttö
Teurastaja TK toisessa päässä WC
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427