mä oon miettiny kuolemaa koko päivän.kaikki alko
siitä kun meijän koulussa kuulutettiin tänään
aamulla että yksi meijän koulun seiskaluokkalainen
oli kuollu eilen.sille tuli sisäinen verenvuoto ja
mitään ei ollu tehtävissä.mä tunsin sen vaan puoliksi.
mutta silti se raapas syvältä.niinku kuolema aina.
oon siis miettiny koko päivän miksi noin tapahtu.
miksi se kuoli?mä oon itkeny tänään pitkään.mä
en vieläkään voi ymmärtää.tollasta ei vaan voi
tapahtua.mutta silti tapahtu.jos joku läheinen kuolee
jokainen meistä varmaan ajattelee että miksi just
sen ihmisen piti kuolla.niin miksi?ja sitä surua jonka
ihminen kokee kun joku läheinen kuolee, sitä ei
aina pysty muut ymmärtämään.ja kaikki sanoo että
aika parantaa haavat,mutta parantaako todella?
itku helpottaa, mutta ei tuo häntä takaisin.
siitä kun meijän koulussa kuulutettiin tänään
aamulla että yksi meijän koulun seiskaluokkalainen
oli kuollu eilen.sille tuli sisäinen verenvuoto ja
mitään ei ollu tehtävissä.mä tunsin sen vaan puoliksi.
mutta silti se raapas syvältä.niinku kuolema aina.
oon siis miettiny koko päivän miksi noin tapahtu.
miksi se kuoli?mä oon itkeny tänään pitkään.mä
en vieläkään voi ymmärtää.tollasta ei vaan voi
tapahtua.mutta silti tapahtu.jos joku läheinen kuolee
jokainen meistä varmaan ajattelee että miksi just
sen ihmisen piti kuolla.niin miksi?ja sitä surua jonka
ihminen kokee kun joku läheinen kuolee, sitä ei
aina pysty muut ymmärtämään.ja kaikki sanoo että
aika parantaa haavat,mutta parantaako todella?
itku helpottaa, mutta ei tuo häntä takaisin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
HEI
Minun isäni kuoi edellisvuonna kolme päivää ennen joulua yhtäkkiä käsilleni. Hyvästejä en ehtinyt jättää.Olin täysin murtunut ja peloissani, pelkäsin jokaista ääntä. Olen nyt hyväksynyt rakkaan isäni kuoleman, mutta en koskaan unohda sitä päivää.
kirjoitellaan:
ALINA
Olen kokenut saman tässä olisi tarina. Olin 5 luokalla (nykyään oon 8 luokalla), oli yksi kaunis päivä, tunti alkoi oltiin kavereitten kanssa myöhässä kun pelattiin futista. Astuttiin sisään koulun käytävään, kuului kuulutus jota me ei kuultu. Mentin luokkaan meiän loukan tytöt istui järkyttyneenää ja meiän ope ja toisen luokan ope itkivät kauheesti. Oltiin kavereitten kanssa ihan ihmeissään " mitä ny oli tapahtunu" kysyttiin opettajilta, opettajamme kyynelet silmissä sanoi #kasiluokkalainen likka oli kuollut anginaan" (hän oli sairastanu sitä). Se hetki pisti hiljaiseksi, ja koko koulupäivä oli murheenmurtama.
otsikko on vähän outo mut tuntuu niinkummalta et ku joku ihminen kuolee, joku jota ei tunne, ei oo koskaan edes nähny, niin häntä suree? sureeko siinä toisten puolesta vai voiko se todella koskettaa? onko se vain sitä et muistot omien läheisten kuolemasta tulevat esiin ja suree tavallaan toisen puolesta?
toinen kysymys on et miten kohdata juuri enemmän tai vähemman läheisen ihmisen menettänyt henkilö? aikuiselle on paljon helpompi esittää osanotto mut entäs nuorelle? itsestä se tuntui niin tyhjältä ja tunteettomalta silloin. kaikki vaan sanovat ne sanot kuin robotit eivätlä silti ajattele miltä toisesta tuntuu.sanotaan koska niin on tapana tehdä. onko siis väärin olla vain hiljaa jos se on omasta mielestä paras tapa? miksi sanoa turhia sanoja? entäs miten lähestyä ihmistä? kuinka kauan hänen täytyy antaa olla "rauhassa"? kun elämä kuitenkin jatkuu...
jos joku jaksaa lukea loppuun asti niin kiitos siitä... vielä parempi jos vielä vastaa jotenkin...
joo mullaki kuoli vuojen alussa luokka kaveri.. se oli raskas paikka.. en voinut uskoa että 16 vuotias kuolee.. Hän oli juuri semmonen ihminen joka oli kaikkien kaveri.. hän ei haukkunut ketään ja oli kaikille ystävällinen.. mutta välissä se on niin et parhaat viedään ensin.. valitettavasti..
oon kuudennella. olin tulossa kouluun kun näin yhden viitosluokkalaisen ylittävän tietä...vihreillä valoilla...käänsin pääni pois ja yhtäkkiä kuului hirveä tömähdys. käänsin päätä ja näin ku se viikki oli jääny rekan alle...sit se rekan kuski soitti ambulanssin ja opettajat tuli paikalle. tyttö oli iha veressä ja jalka oli jumittunu rekan alle. tyttö menetti tajunsa ja ambulanssi tuli. häntä yritettiin elvyttää ja tytön äiti tuli paikalle. äiti rupes sit tietysti kiljuu ja ope johti meit sisälle. kaikki oli iha järkyttyneitä...oppilaat ja opet. vähä ajan kuluttua saatii tieto et se tyttö oli kuollu ja koko luokka hiljeni...jotku itki(niiku mä) vaik ei ne ees tuntenu sitä tyttöö hyvi.opettajat soitti vanhempia hakemaa lapsii ja viitosluokkalaiset oli iha hysteerisiä...koulu loppu siihe ja mä menin kotiin. rupesin itkee ja kerroin äitille....no, koulussa oli seuraavana päivänä hiljane hetki ja kaikki meni liikkasalii...siel oli joku muistotilaisuus. sit me käytii luokittain viemäs sen tytön kuolinpaikalle kukkia ja kynttilöitä joita oli jo ilmestyny siihe. sitä ei niiku osaa aavistaa millo kuolema tulee...se tulee yhtäkkiä. kyllä se oli hirveä kokemus:(