Työvoimaviranomaiset lyttää ihmisen omat valinnat

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fd7610f5-9d61-4081-a860-f6b46471bfc9
"Hänen mielestään ei puhuta tarpeeksi siitä, miten suuri merkitys asepalveluksella on monille nuorille ja heidän loppuelämälleen. Hän uskoo, että monet väliinputoajat saadaan siinä kohtaa niin sanotusti kiinni ja moni heistä saa uutta intoa pyrkiä elämässä eteenpäin.
– Sillä on mielestäni valtava merkitys myös yhteiskunnan tasolla.
– Minulle on tärkeää, jos pystyn osoittamaan nuorille, jotka ajattelee, että mahdollisuudet on lähtökohtien vuoksi rajatut, ettei ne loppupelissä ole.
– Että voisi tarjota nuorille ja etenkin nuorille naisille avarakatseisuutta, ettei pidä rajoittaa omaa ajattelua sen suhteen, mikä on mahdollista ja mikä ei, vaan lähteä tekemään asioita, jotka itseä kiinnostavat. Välittämättä siitä, mitä joku toinen sanoo tai ajattelee.
Kun motivaatio on kohdillaan, kannattaa Kiiskisen mukaan lähteä tavoittelemaan unelmiaan."

Työvoimaviranomaiset lyttää ihmisten omat valinnat ja sunnitelmat.
Eräällä kurssilla oltin tutustumassa media alaan ja kaksi nuorta totesivat, että heidän
haaveena on muusikon ura.
Heti työvoimaviranomainen eli kurssin vetäjä totesi, että ei musikoksi noin vain voi
lähteä, pitää olla koulutus ja olla työharjoittelussa ennenkuin voi muusikoksi ryhtyä.
Vielä lisäsi, että täytyy olla myös joku muu koulutus ja ammatti lisäksi, ei vain yhteen voi jäädä.
Tässä heti työvoimaviranomainen eli kurssin vetäjä tyrmäsi nuorten haaveet.
Ei muusikoksi voi koulussa opiskella, siihe vaaditaan luontainen lahjakkuus, eivät
uudet biisit koulutuksella synny, se vaatii oman lahjakkuuden synyttää uusia biisejä.

10

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      "Työvoimaviranomaiset lyttää ihmisten omat valinnat ja sunnitelmat."

      Tämä on YKSISELITTEISESTI LAINVASTAISTA toimintaa.

      Lait:

      Perustuslain pykälä 18

      TSS-sopimus (ratifioitu 1976) artikla 6, kohdat 1 ja 2.

      Mikäli kukaan työviranomaisista alkaa väittämään, että teillä EI olisi oikeutta vapaasti valita työtänne, tehkää asiasta AINA hallintokantelu.

      Kelaan ei valiteta eikä sosiaalilautakuntiin vaan sen sijasta valitetaan ylimmälle lainvalvojalle esim. oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, joiden lakiin perustuva tehtävä on valvoa viranomaistoiminnan lainmukaisuutta. Lainvalvojalla on myös lakiin perustuva velvollisuus tehdä tarvittaessa rikosilmoitukset viranomaisesta jos toiminta alkaa menemään rikolliseksi.

      Pitäkää tarkalleen huolta siitä, että omat lakiin perustuvat oikeutenne toteutuu juuri tarkalleen kuten laissa edellytetään. Työn vapaa valinta on oikeus, joka pitää toteutua ehdottoman täydellisesti, eikä yksikän viranomainen voi tuota oikeutta vapaaseen valintaan millään tavoin teiltä alkaa poistamaan eikä voi pakottaa vapaan valinnan sijaan jotain ei-vapaata valintaa.

      • Anonyymi
        UUSI

    • Anonyymi
      UUSI

      No muusikoksi nimenomaan voi ryhtyä kuka tahansa joka osaa soittaa jotain instrumenttia. Kokonaan toinen asia on kuinka muusikko saa uransa tuottamaan rahaa. Suosiota ja markkinointitaitoja se vaatii. Ilmankos niin monet turhat julkkikset ryhtyy esim laulajiksi. Toisaalta nykyään keinoäly tuottaa musiikkia koko lailla ilmaiseksi, joten musiikilla rahastaminen vaikeutuu. Jos vaikka Matti Meikäläisen pitää valita maksaako hän bändi X:n biisistä ”Rajut bileet” jotain rahaa vai kuunteleeko mieluummin AI:n duunaaman biisin ”Matti Meikäläinen on kovin kingi” ilmaiseksi, niin kilpailu on kovaa. Jos on hyvä markkinoimaan itseään, on taloudellisessa mielessä kannattavampaa lähteä politiikkaan. Ei tarvitse tehdä mitään todellista työtä ja sontaa puhumalla pääsee veronmaksajan elätiksi. Bändikaverit voi palkata avustajiksi.

      • Anonyymi
        UUSI

        On hienoa että ajattelet asiaa juuri muusikon kannalta, mutta kyse on todellakin vähän laajemminkin merkittävästä asiasta, kun kyse on oikeudesta vapaaseen valintaan.

        Jos vapaa valinta ei toteudu, silloin valtion johto ja jokaikinen jolla vähänkin valtaa, alkavat toimimaan siten, että kaikissa ratkaisuissa, päätöksissä, toimenpiteissä ja muissakin asioissa tehdään aina niin että se toiminta perustuu siihen että joku toinen pakotetaan tekemään vastoin omaa vapaata valintaansa.

        Kyse on siis lopulta siitä, että estetään kansanvallan vastainen toiminta, ja estetään esim. yhteiskunnan muuttuminen orjatyöhön perustuvaksi hyväksikäyttöjärjestelmäksi.

        Niin kauan, kun jokaikisellä on oikeus omaan vapaaseen valintaansa ja hallinnon toimet pidetään tarkalleen sellaisena että mitään vapaan valinnan vastaisia toimia ei sallita, niin kauan myös on parempi mahdollisuus saada esim. markkinat toimimaan paremmin, kun itselleen aivan liian isoja etuja jakava valtaporukka joutuu lopulta toteamaan että valtion huono talouden ainoa syy on se että he itse ovat kahmineet itselleen aivan liian paljon kaikkea - ja se on aina lopulta pois esim. työpaikkojen rahoituksesta ja investointimääristä, joita on oltava aina riittävän paljon jotta saadaan aikaan täystyöllisyys.

        Kun lailla taataan oikeus vapaaseen valintaan, se on tässä järjestämässä eräänlainen vastavoima, jonka tehtävä on varmistaa se että yhdelläkään valtaryhmällä ei ole oikeutta kahmia kaikkea mahdollista omaisuutta vain heidän omiin taskuihinsa, vaan sitä omaisuutta on riitettävä myös muiden työpaikkojen rahoittamiseen (em. vapaan valinnan mukaisessa tahdissa)

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Perutussitäurpotustätä

        "Kyse on siis lopulta siitä, että estetään kansanvallan vastainen toiminta, ja estetään esim. yhteiskunnan muuttuminen orjatyöhön perustuvaksi hyväksikäyttöjärjestelmäksi."

        mitä disinformaatiota sinä kylvät palstalla. Yhteiskunta on ollut ihmisoikeuksien vastainen riistojärjestelmä jo pitkään, useita vuosikymmeniä. Ei ole ihmisoikeuksien mukaista ollenkaan asetelma, että työtöntä pakotetaan asiakkaaksi systeemiin, joka alkaisi valita työpaikkoja hänen puolestaan, tai syyttelee kieltäytymisestä. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa. Systeemi on kerjännyt turpaansa todella raskaasti pitkän aikaa.

        En ole mitään disinformaatiota jakanut, tekstissä nimenomaan huomioidaan se että yhteiskunta eli valtio on alkanut toteuttamaan omia tehtäviään joiltakin osin lainvastaisesti.

        Se miten asiaan pitää kyetä reagoimaan, on erityisesti hallintokantelut, joita toivotaan varsinkin systeemin uhriksi joutuneiden työttömien tekevän, heiltä löytyy parhaat tiedot miten heitä on kohdeltu, mutta se todennäköisesti vaatii myös sen, että esim. asiointi viranomaisten kanssa pitää aina tallentaa, jotta viranomaiset ei ala väittämään jotakin ihan muuta kun kantelua aletaan käsittelemään.

        En näe tässä "vastikkeellisuus"ajattelussa sinällään isoa ongelmaa, mutta vaikutukset kohdistetaan täysin vääriin ihmisryhmiin, ei työttömillä ole mitään päätösvaltaa siitä, miten heidän tarvitsemiaan työpaikkoja pätetään rahoittaa. Ne päätökset on aina poikkeuksetta etenkin maan hallituksen eli eduskunnan ja elinkeinoelämän kesken tapahtuvaa päätöksentekoa, toki ay-liike sinällään tuo myös oman vaikutuksensa. Mitään vastuuta noiden ryhmien päätöksistä ei voida siirtää työttömien syyksi.

        Siksi onkin olemassa nämä lait, eli hyödyntäkää olemassaolevia lakeja, ja tehkää hallintokantelu AINA kun teitä kohdellaan lainvastaisesti ilman minkäänlaisia perusteita.

        Työttömyys ei ole peruste yhtään mihinkään, työttömyyshän on ainoastaan seuraus siitä että sopivaa työpaikkaa ei löytynyt, eikä siitä voi syytellä ketään koska kaikki saavat vapaasti valita työnsä.

        On vaikea syyttää ketään siitä että käyttää lakiin perustuvaa oikeuttansa vapaaseen valintaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      "Ei muusikoksi voi koulussa opiskella, siihe vaaditaan luontainen lahjakkuus, eivät
      uudet biisit koulutuksella synny, se vaatii oman lahjakkuuden synyttää uusia biisejä."

      Sotket muusikot ja säveltäjät/sanoittajat keskenään.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei ole mitään sotkemista, että eri asioista puhutaan samassa virkkeessä, yksi asia yhdessä lauseessa, ja toinen lueteltu toisessa lauseessa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään sotkemista, että eri asioista puhutaan samassa virkkeessä, yksi asia yhdessä lauseessa, ja toinen lueteltu toisessa lauseessa.

        Molemmille, muusikkojen säveltäjien ja sanoittajien tehtävien yksityiskohtaisuuksista puhuminen on lillukanvarsiin puuttumista, joka ei ole asian varsinaisessa ydinkysymyksessä erityisen oleellista.

        Kyse oli siitä, miten tuo vapaa valinta vaikuttaa työvoimaviranomaisten työssä, tai miten sen kuuluisi vaikuttaa.

        Yleensä sanalla "muusikko" voidaan viitata varsin moneenkin eri tehtävään, eli yksi muusikko voi tehdä musiikkialan työssänsä kaiken, säveltämiset ja sanoittamiset, esiintymiset ja tavaroiden roudaamiset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikkunoitten takana tirkistelijä

      Kyllä! Itseänsä vielä alapäästä esittelee..Hiljattain tuli ilmi että syksyllä ahistellu ikkunoitten takana taskulampun
      Suomussalmi
      31
      4174
    2. En ollut varma

      Tunnistiko/hoksasiko kuka olen niin siksi en viitsinyt sanoa mitään 😔🫣😂 yleensä kyllä tervehdin tuttuja, paitsi sillo
      Ikävä
      16
      3468
    3. Mitä sanoisit kaivatullesi juuri nyt?

      Mitä sanoisit hänelle?
      Ikävä
      238
      2934
    4. Ymmärrät sanomattakin

      Että ollaan kielletyllä alueella. Silti nainen sinun vaikutus on suurempi kuin kenekään toisen koskaan. En voi tälle as
      Ikävä
      90
      2016
    5. Mä haluun et et....

      Sä näyttäydyt mulle... Nyt on sen hetken aika:)
      Ikävä
      83
      2013
    6. Kuvaile nainen itseäsi

      Niin katsotaan, oletko kaivattuni. Kiitos. 💛
      Ikävä
      96
      1893
    7. Mitä saavutat dissaamalla naista?

      Ihan mielenkiinnosta vain kysyn.
      Ikävä
      16
      1346
    8. Kirjota tähän että oot kunnossa

      Vaikkei meistä mitään tullutkaan.
      Ikävä
      101
      1253
    9. Sä olet nainen niin

      Loistava ihminen että en muista ketään kuka pääsisi samalle tasolle kanssasi. Piristystä päivääsi. T:J
      Ikävä
      39
      1236
    10. Työn takiako et uskalla

      Sekö se syy on että kaikki junnaa paikallaan?
      Ikävä
      94
      1208
    Aihe