Rikos syytteellä uhkailu

Anonyymi-ap

Moikka. Mulla ei ole hajuakaan mitä ajatella tästä asiasta. Siis, snapchatissä minulle tuntematon pariskunta, jostain kaukaa, on saanut ahdistelua, ja asiattomia kuvia joltain random käyttäjältä. Nyt he ovat saaneet jostain päähänsä, että se ahdistelia olisin minä, ja he ovat kertoneet siitä jo monelle kaverillensa, ja lisänneet minua moneen eri ryhmään "kuulusteltavaksi" ja uhkailtavaksi. Heillä ei tietääseni ole edes mitään todisteita. Olen yrittänyt laittaa videoita ja kuvia todistaakseni etten se voi olla minä, sekä yrittänyt auttaa muutenkin, esimerkiksi nettipoliisin numeroa jakamalla, mutta ei ne usko. Ne vain jauhaa jostain täysin epäloogisista "todiateista" jotka ei voi olla edes mahdollisia. Esimerkiksi, minä ja se "ahdistelia" laitoimme samaan aikaan kyseiseen ryhmään viestiä, ja minä jopa videoita, etten ole minkäänlaisen muun elektroniikan lähettyvillä, mutta he olivat silti täysin vakuuttuneita että mulla olis jokin toinen puhelin tai tietokone ULKONA mukana. 1 puhelimellakaan ei pysty laittaan viestiä 2 käyttäjällä samaan aikaan.
Olen saanut jopa hakkaus, ja tappouhkauksia, sekä kehotuksia itsemurhaan. He ovat aivan varmoja että se olen minä, ja vakuuttavat sitä kavereilleen ryhmissä uhkaillen useammalla päättömällä rikosilmoituksella. Pitääkö mun antaa asian vain olla ja katsoa mitä he tekevät? Ei luulisi olevan vaikeaa poliiseilla todistaa ettei se käyttäjä ole liitoksissa minuun?!
Sorit vielä mahdollisesta epäselvyydestä. Käyn vähän ylikierroksilla.

11

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmiselvä kiusaamis ajojahti.

      "Mihin ilmoittaa Nettikiusaamisesta?
      On hyvä muistaa, että nettiin laitetut kuvat ja videot voivat levitä tarkoitettua laajemmalle yleisölle. Nettikiusaaminen voi olla rikos ja siitä voi ilmoittaa esimerkiksi nettipoliisille".

      Älä masennu tee ilmoitus poliisille.

      Sinä olet vahva ja oikeamielinen.
      Nämä kiusaajat ovat pupupöksy pellejä.

    • Anonyymi

      Jos sinulla on kerran selviä todisteita eivätkä nuo tyypit niitä usko, niin selvästikään he eivät vain halua uskoa.

      Kuulostaa hyvin oudolta, että jotkut satunnaiset ihmiset yhtäkkiä syyttävät sinua tuollaisesta, mutta tarkemmin asiaa tuntematta vaikea sanoa, onko tämä samantapainrn juttu kuin jotkin muutkin jutut täällä vaiko oikeadti tapahtunutta. Jos on totta, niin turhaan enää noille ihmisille mitään kommunikoit, soita poliisilaitokselle ja kysy neuvoa. Voi myös olla joitain muita paikkoja joista saada apua, mutta valitettavasti itselläni ei ole tietoa sellaisista.

      • Anonyymi

        Motonet säilyttää viileyden ja tuliaisiamökkihöpzzzxxx.
        Elämään ei tarvitse kuulua itsesidottuja käsiä.


    • Anonyymi

      Ei mielisairaiden kanssa kannata keskustella. Miksi jaat niille lisää tietoa itsestäsi?
      Miksi olet jossakin saastaisessa snäptsätissä?

      Luuletko ettei uutiset mielisairaiden touhuista koskaan koske sinua? Kuten kaikki suomalaiset "ei näin voi tapahtua minulle, se tapahtuu aina vain muille". Ja sitten ei välitetä että asutaan saatanan somessa.

      • Anonyymi

        En ole jakanut heille mitään tietoa itsestäni. Ei ne edes tiedä mun nimeä, tai missä asun. Ei ne tiä miltä näytän. Heillä on vain viestejä, ja he luulevat niiden olevan minulta


    • Anonyymi

      Jos tekevät rikosilmoituksen niin sittenpähän poliisi tutkii myös heidän rikokset, kai?

      • Anonyymi

        Kun tekee rikosilmoituksen, niin aina kannattaa miettiä, mitä siitä voi seurata. Moni on jälkeen päin katunut katkerasti, sillä voi joutua vuosia kestävään prosessiin mukaan, mitä ei olisi ikinä halunnut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tekee rikosilmoituksen, niin aina kannattaa miettiä, mitä siitä voi seurata. Moni on jälkeen päin katunut katkerasti, sillä voi joutua vuosia kestävään prosessiin mukaan, mitä ei olisi ikinä halunnut.

        Niinpä, koska suomessa ei ole mitään oikeutta on vain kieroja prosesseja.


    • Anonyymi

      Huijareita ovat

    • Anonyymi

      Kellä olis aihetta tehdä sulle harmia.. Tee lista. joku ihan liki varmaan tai ukko joka katkera.. levittää siis huuhaa tietoa joka loukkaa yksityisyyttä vakavasti. Vastaava oli käräjillä ja tuomittiin korvaamaan 10 000e Oppi kai kun pantakin tuli jalkaan..

    • Anonyymi

      Kerää näyttöä ja sitten vasta. Näistä tuomiot olleet kovia, jos loukkaa pahasti yksityisyyttä ja elämää yleensä. Kytät näitä tutki kunnolla.. Ip:n voi jäljittää niin tee se ja anna se poliisille muun näytön kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe