Miksiköhän?

Näin kausiasukkaana joka viettää täällä aikaansa pääasiassa kesäisin, ihmetyttää baariruokailujen suurkuluttajana, koska lomalla haluan päästä helpolla, kuhmoislainen, luultavasti paikallisten, tapa jutella kovaäänisesti päät yhdessä pahansuovasti ja arvostellen sekä suorastaan vahingoniloa tihkuen, asioista jotka heille todennäköisesti ei edes kuulu, jos kylillä tai lähistöllä on jollekkin sattunut jotain pahaa, kuten onnettomuus. Jotenkin tulee luoltaantyöntävä vaikutelma, kun ajattelee, onko täällä liian pienet piirit että muutakaan puheenaihetta ei yksinkertaisesti ole. Kaupunki jossa ilmeisesti onneksi asun, on sen verran suuri ettei kaikki ole tuttuja tai sukulaisia, vaan ventovieraita joita ei kiinnosta toisten tekemiset tai sanomiset. Mutta paistava asiantuntemus ja vahingonilo vaikuttaa todella paikalliselta urheilulajilta. Onneksi kuitenkin suurin osa ihmisistä vaikuttaa iloisilta, välittömiltä ja omiin asioihinsa keskittyviltä. Ja kohtahan on syksy ja me kummajaiset katoamme omiin lähiöihimme ja voitte jatkaa talven meidän häiritsemättä.
18766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hyvin kiteytetty. Varsinkin että pääsee takaisin talveksi sinne omaan onnelaansa, joka paikkaan jonottamaan ja itsekseen netissä jupisemaan. Tarttisko sieltä mihinkään junttien keskelle koskaan päästäkkään muille loistamaan hienolla sähkö-biilillä ja niin hienolla kaupunkilaisuudella.

Äänestä
  • Eli olet yksi niistä ensinmainituista pahansuovista?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eli olet yksi niistä ensinmainituista pahansuovista?

    Mitä pahan suopaa oli kommentoida tarkoituksellista provokaatiota ? Mitä oikein odotit ? Taitaa olla moiselle möksäytelijälle turvallisin ja loukkaantumattomin tila siellä Hervannan viihtyisässä betoni-lähiössä, missä ei ole sukuasi etkä tunne ketään. Siellä on kiva dallailla yksinään syöden läpi koko vuoden ulkona tuntematta ja häiritsemättä yhtään ketään, edes henkilökuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eli olet yksi niistä ensinmainituista pahansuovista?

    Jälleen yksi paikallisista mökkiläisvihaajista, joita siellä riittää. Jopa yrittäjien puheenjohtaja julkisesti opasti meitä mökkiläisiä käyttäytymään paremmin kaupoissa juhannusruuhkassa - neuvoi jättämään kiristävät vermeet sinne lähtöpaikkaan ja varautumaan ennakolta, jotta kaupoissa jää ostettavaa muillekin.
    Otin ja jatkossa otan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan neuvot kirjaimellisesti - suoritan ostokseni lähtöpaikasta, enkä missään nimessä kanna hiekkaa kotikahvilan lattialle.

    Äänestä

  • Tarkemmin ajatellen, eikö olekin hyvä että kausiasukkaat tulevat kesäisin paikkakunnalle? Käyttävät pääosin paikkakunnan palveluita ja varmistavat meille mm. kaksi ruokakauppaa myös talven ajaksi.

    Äänestä

Olet asian ytimessä.
Pahansuopuus, ilkeys, vahingonilo ja kateus luultavasti arkipäivää kaikissa pienissä kylissä, tosin mielestäni ylikorostunutta Kuhmoisissa.
Tähän samaan törmännyt, tämän vuoksi viitsimme matkustaa ruokailemaan naapurikuntiin, joissa ei toistaiseksi kovaääninen ilkeä ja vahingoniloinen kailotus ole ruokarauhaa häirinnyt.

Äänestä

  • Turhaa, tietoista aloittajan itse luomaa tarkoituksellista rasismia ja vihapuhetta, vihan synnyttämis-tarkoituksena tyhmien maalaisten ja hienojen kaupunkilaisten välille.

    Äänestä

  • Miksi tyytyä vain ruokailemaan naapuri-kunnissa kun voit siirtää nuhjaantuneen loma-habituksesi niihin kokonaan paikallisia häiritsemästä. Padasjoella keskustassa edullisia kerrostalo-yksiöitä, juuri sopivia kaltaisellesi öykkärille.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Turhaa, tietoista aloittajan itse luomaa tarkoituksellista rasismia ja vihapuhetta, vihan synnyttämis-tarkoituksena tyhmien maalaisten ja hienojen kaupunkilaisten välille.

    Oletkohan selvillä mitä tarkoittaa rasismi tai vihapuhe?
    Kiva paikkakunta kuoleva Kuhmoinen - kuntapäättäjien kanssa eri mieltä olevat ovat mustamaalaajia ja paikkakuntalaisia ilkeäksi sanovat rasisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miksi tyytyä vain ruokailemaan naapuri-kunnissa kun voit siirtää nuhjaantuneen loma-habituksesi niihin kokonaan paikallisia häiritsemästä. Padasjoella keskustassa edullisia kerrostalo-yksiöitä, juuri sopivia kaltaisellesi öykkärille.

    Sanotko sinä tässä nyt, että kausiasukkaat häiritsevät teitä paikallisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sanotko sinä tässä nyt, että kausiasukkaat häiritsevät teitä paikallisia?

    Ehkä juuri tuollaiset, muiden pöytien keskusteluja syynäävät uteliaat isokorvat joilla ei taida olla omassa laiffissa tapahtua yhtään mitään, saattavat häiritäkkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ehkä juuri tuollaiset, muiden pöytien keskusteluja syynäävät uteliaat isokorvat joilla ei taida olla omassa laiffissa tapahtua yhtään mitään, saattavat häiritäkkin.

    Eipä tainnut aloittaja syynäillä muiden pöytien keskusteluja, kuulosti enempikin siltä, että ei voinut välttyä kuulemasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eipä tainnut aloittaja syynäillä muiden pöytien keskusteluja, kuulosti enempikin siltä, että ei voinut välttyä kuulemasta.

    Ei pidä olla niin utelias !

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei pidä olla niin utelias !

    Erikoinen näkökulma.
    Jos kuulet kirkonkellojen soivan, olet utelias ?
    Samalla logiikalla mopon äänistä valittaville voisit sanoa, liian utelias!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Erikoinen näkökulma.
    Jos kuulet kirkonkellojen soivan, olet utelias ?
    Samalla logiikalla mopon äänistä valittaville voisit sanoa, liian utelias!

    "Erikoinen näkökulma"

    Erikoisia näkökulmia riittää myös kunnan hallinnossa, aina olemalla oikeassa, joka asiassa.

    Äänestä

Näin alkuperäisenä kaupunkilaisena voi sanoa että on sielä kaupungissa myös ihan omat ongelmansa ja ihmiset usein ikävämpiä.

Äänestä
  • Koitetaan elää yhdessä.Pikkukunnat ja kaupunkilähiöt samantyylisiä.Tosin huomaan että Kuhmoisten baareissa suputtajat ovat miehiä.Noh,naiset vähissä.Neste paras miesten juorumesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin kausiasukkaana joka viettää täällä aikaansa pääasiassa kesäisin, ihmetyttää baariruokailujen suurkuluttajana, koska lomalla haluan päästä helpolla, kuhmoislainen, luultavasti paikallisten, tapa jutella kovaäänisesti päät yhdessä pahansuovasti ja arvostellen sekä suorastaan vahingoniloa tihkuen, asioista jotka heille todennäköisesti ei edes kuulu, jos kylillä tai lähistöllä on jollekkin sattunut jotain pahaa, kuten onnettomuus. Jotenkin tulee luoltaantyöntävä vaikutelma, kun ajattelee, onko täällä liian pienet piirit että muutakaan puheenaihetta ei yksinkertaisesti ole. Kaupunki jossa ilmeisesti onneksi asun, on sen verran suuri ettei kaikki ole tuttuja tai sukulaisia, vaan ventovieraita joita ei kiinnosta toisten tekemiset tai sanomiset. Mutta paistava asiantuntemus ja vahingonilo vaikuttaa todella paikalliselta urheilulajilta. Onneksi kuitenkin suurin osa ihmisistä vaikuttaa iloisilta, välittömiltä ja omiin asioihinsa keskittyviltä. Ja kohtahan on syksy ja me kummajaiset katoamme omiin lähiöihimme ja voitte jatkaa talven meidän häiritsemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu