Olavin kauppa soppa

Jossain vaiheessa uskoin jopa että, nyt asiat kyllä muuttuu Sysmän politiikassa. Herätäkseni todellisuuteen, että mikään ei sittenkään ole muuttunut. Ihan samat kuviot toistuu uudestaan ja uudestaan. Mikäli vt. Kj ei keksi mitään oikeaa syytä tyrimiselleen kuin lukion hakijamäärä, niin pakatkoon laukkunsa. Ei ne nuoret lukioon pyrkivät välitä siitä että onko kauppakirja allekirjoitettu vai ei. Mutta se että jopa valtuuston puheenjohtajakin puolustaa tätä, kertoo mielestäni taas että tässä on käynnissä joku suhmurointi jonkun hyväksi, ja Kj onkin vaan syntipukki kun joku huomasi virheen. En vaan voi ymmärtää tällaista kakkaa. Kertokaa joku viisas totuus meille veronmaksajille miksi kirstunvartioihin ei voi luottaa yhtään.
1425150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 142

Vanhimmat

Eikx tää ollut vexin miehiä.

Äänestä
  • Vexi sitä kuulema taluttelee hihnassa. Osaa istua ja antaa jo tassuakin, mut vaati viellä sokeripalan palkkioksi.

    Äänestä

Voi teitä salaliittoteoripiden pyörittelijöitä ja se, että kaikessa on suhmurointia. Fiba kävi, ei sen kummempaa. Asiat järjestynee aikanaan taas oikeaan muotoon.. Malttakaa jo mielenne. Kunnassa näyttää olevan pieni rähisevä oppositio.

Äänestä
  • Fiba kävi, muttei suhmurointia :DDD eikös ne oo sama asia.

    Ikävä virhe kyl kävi .
    Itse koen että kj halusi saada asiat rullaamaan ja oletti ostotarjouksen olevan täysi tuki kauppojen solmimiselle. Ei tälläsiä virheitä kiitos kun tiedetään että muutamat tarttuvat kaikkeen ja ammentavat siitä energiaa itseensä.
    Ei sillä.. väärin tehty..

    Äänestä

  • Meinaatko että kun usein sattuu niin siihen tottuu?

    Äänestä

  • Mitenkäs jos yrityksessä palkkalistoilla oleva toim.joht ylittää valtuudet tai tekee virheen, niin kyllä se siitä sanktiota saa. Sama juttu kj kanssa, miksi annetaan suhmuroida rauhassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitenkäs jos yrityksessä palkkalistoilla oleva toim.joht ylittää valtuudet tai tekee virheen, niin kyllä se siitä sanktiota saa. Sama juttu kj kanssa, miksi annetaan suhmuroida rauhassa?

    Eiköhän tuo pääse selittelemään mustaa valkoiseksi itä-hämeen lisäksi oikeudessakin.

    Äänestä

Hieno juttu että kauppa tehtiin, kerrankin ostettiin jotain tarpeeseen, ja kun tarve on akuutti, niin ei kannata viivytellä (niin kun tehtiin aikanaan koulupäätöksen kanssa).

Äänestä

Ei mennyt putkeen toi homma.

Äänestä

Ei mennyt putkeen tuo koulun rakentaminen aikanaan. Jarrumies ja kumppanit silloin suhmuroi koulun jo lähtökohtaisesti pieneksi. Nyt sitten rähistään ja järjestellään ajojahti. Katsoisitte rähisijät vaan peiliin, sieltä vika löytyy!

Äänestä
  • Kertoisitko miten tuo suhmurointi tapahtui?
    Tapahtuiko se rakentamistyöryhmän sisällä vai ulkopuolella ja kenen toimesta?
    Suhmuroinnilla käsitän esim tavan tehdä päätökset pienen piirin toimesta väittäen sitä enemmistön toimeksi. Sysmän malliin.
    Mihin se suhmurointi tarkkaanottaen kohdistui?
    Kuinka monesta asiasta tuossa työryhmässä äänestettiin?
    Kuka oli tuo "jarrumies"? Kun asioista ei edes äänestetty niin hänellähän on täytynyt olla 100% kannatus takana.
    Voisiko kouluhanketyöryhmän puheenjohtaja Juho Hopeasaari kesk. vastata näihin heittoihin ja kysymyksiin, epäilen että anonyymi heittelijä ei näe tarpeelliseksi asiallista keskustelua.
    Olen antanut itselleni kertoa että sivistynyt ihminen kykenee keskustelemaan nimellään.
    Seisomaan mielipiteidensä takana.

    Nuorempi hang around Deputy
    Hannu Miinalainen.

    Äänestä

Aluksi, en löydä tästä keskustekusta yhtään rähisijää. Päinvastoin pääasiassa ihan vaan ihmisten omia ajatuksia.
Ei kai se ole mitään rähisemistä jos toteaa että nyt kyllä mokattiin pahasti. Koska jos ostetaan jotain ilman asianmukaista päätöstä, ja vielä siten että kauppaan tarvittavista määrärahoista puuttuu vielä puolet. Eli 200.000 euroa! Käsittääkseni tämä homma vaatii käsittelyn kunnanhallituksessa sekä -valtuustossa.
Mitä jos, niistä jompikumpi ei olekaan enää samaa mieltä. Siinä tulee sitten Kelluvat ver. 2.0.
Olen samaa mieltä että selitys lukion oppilaista on omituinen. Olisiko lupaus lisätiloista ollut heille ihan riittävä jotta kuitenkin olisivat tulleet tänne. Tällai kun sählätään niin ei kohta taida tulla yhtään opiskelijaa. Mutta tämä on sitten minun näkemykseni ja muut saa ajatella sitten ihan mitä itse haluaa. Ps. en kuulu mihinkään puolueeseen joten turha nimitellä sen mukaan. Ihan tavallinen Pissi-pää

Äänestä

Nyt Järviset, elomaat ym lopettakaa jahtaaminen !
Ette itse ymmärrä, osaa tai ole mandaattia yhtään mihinkään !
Vihtu mitä ukkoja !!
Oikeasti säälittävää

Äänestä
  • Moro Vexi!

    Äänestä

Siihen ei tarvita erityisen suurta viisautta, se totuus on helppo kertoa. Tämä tunnettu noukkamieshän lausui heti kuntavaalin jälkeen että "...nyt meillä on enemmistö, voimme tehdä mitä haluamme", ymmärtämättä tietenkään että julkisyhteisön toiminta on lainalaista toimintaa.
Huvittavinta asiassa, suorastaan sikamaisen omavaltaisuuden lisäksi, on niin kunnanjohtajan kuin tämän pyhän yksinkertaisuuden selittelyt hölmöilystään. Ei taida kj:lla olla käsitystä mitä tarkoittaa ehdollinen tarjous, tai mitä tarkoittaa valtuutus tehdä tarjous, puhumattakaan siitä että ymmärtäisi ettei hänellä ole valtuutta tehdä ostopäätöstä, se valta on hallintosäännön mukaisesti kunnanhallituksella.
Tajunnan pullonkaula ahdistaa myös valtuuston sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan ymmärrystä, ei ole vähäisintäkään käsitystä omasta lakien sekä hallintosäännön määrittelemästä toimivallastaan.
Kekkosta lainaten "S..tanan tunarit!
ps jatkakaa vaan samaan malliin, kymmenessä kuukaudessa ehditte tyriä vielä monta asiaa perinpohjaisesti. Nimenne tulee jäämään lähtemättömästi kuntalaisten mieliin heidän muistellessaan Sysmän loistavaa menneisyyttä ja puuhastelustanne koituvaa sangen ankeaa tulevaisuutta.

Äänestä
  • Hyvä että joku muu on samaa mieltä asiassa. Ilman mitään salaliitto-teorioita herää vaan suuri kysymys että mikä saa ns. kokeella olevan mielestäni järkevän KJ:n lähteä tekemään näin "älytöntä" tekoa tietäen että se ei ole minkään säännön mukaista hommaa. Onko häntäkin (ex. talouspäällikkö juttu) kehotettu nyt vaan toimimaan näin, niin sitten tapahtuu jotain hänen jatkolleen Sysmässä.
    Tässä tiivistyy tällaisen pienen "Tuppukylän" asioiden hoitaminen. Muutama ihminen päättää ja sitten asiat runtataan myöhemmin väkisin hallituksen ja valtuuston läpi.
    Mielestäni tämä oli syy edellisen hallinon erottamiselle, ja nyt sama jatkuu mutta vaan eri henkilöiden masinoimana. Hävetkää.

    Äänestä

Soppa ei selittelyllä parane. Jestas että on hommat osaamattomien käsissä.

Äänestä
  • Näinhän ne ennen olikin ja kaikki meni päin prinkkalaa. Kiristystä ja uhkailua, jos ei tullut uutta paloasemaa joka tuli kalliiksi Sysmälle. Koulun jarrutteluista pitkä lasku Kuntalaisille.

    Äänestä

  • Notta ristus että on yksinkertaiset päättäjät meillä.

    Äänestä

PS kommqari

Äänestä

Pulinat nyt pois, lukiolle täytyi saada omaa tilaa ja nyt on. Lukiolle tarvitaan oma kiva nimi nyt ja ne tilat mitkä siellä O-torin kiinteistöstä on nyt saatu niin kaikki yhteisvoimin tehdään niistä erityisen extra hyvät, mielenkiintoiset, jotain uutuutta kehiin, erilaiset,viihtyisät, niin että opettajat ja meidän lukiolaiset kukoistavat siellä oppiessaan ja ollessaan ja mieli on iloinen ja riemullinen. Tässä lukioasiassa on mentävä eteenpäin elämässä ,meidän aikuisten.

Äänestä
  • Keskustelepa lukionsa päättäneiden kanssa niin sinullekin valkenee mikä on ongelma ja kenen osaamattomuudesta ongelmat syntyvät!

    Äänestä

Perustelkaa nyt sitten että, miksi juuri lukio on niin tärkeä? Kukaan ei puhu muista koululaisista. Nyt pitää vaan väkisin saada lukioon oppilaita, käsittääkseni ulkopaikkakuntalaisia. Sen että Linnan veljesten maat ostetaan verorahoilla ymmärrän kyllä, nyt pitää vielä ylläpitää seurakuntaakin verorahoilla. Eikö kirkko saa ihan omia verotuloja?

Äänestä

Se on tuo koulun tila ja sen ahtaus ydin asia. Nyt peruskoululaisillekin tulee tilaa, ei tartte istua ja olla tungettuna , helpotus, ja lukio saa omansa, helpotus.

Äänestä
  • Kyllähän se koulun olisi pitänyt olla heti oikean kokoinen sillä vatvomisella ja jarruttamisella. Sysmässä isot ihmiset riitelee kuin pienet lapset leluistaan hiekkalaatikolla. Joillain valittaminen on elämän työ ja saa siitä kiksejä. Sysmä tekee kuntana valitusten maailman ennätystä, ja onnistuu siinä ihan varmasti. Lasten etu on kaikkien etu, vaikka lapsia ei omistaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kyllähän se koulun olisi pitänyt olla heti oikean kokoinen sillä vatvomisella ja jarruttamisella. Sysmässä isot ihmiset riitelee kuin pienet lapset leluistaan hiekkalaatikolla. Joillain valittaminen on elämän työ ja saa siitä kiksejä. Sysmä tekee kuntana valitusten maailman ennätystä, ja onnistuu siinä ihan varmasti. Lasten etu on kaikkien etu, vaikka lapsia ei omistaisi.

    Eikö kaikkein paras vaihtoehto olisi se että tuolla päätöksenteossa ei sössittäisi?
    Kun hoidetaan asiat lakien ja säännösten mukaan niin valituksiakaan ei tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eikö kaikkein paras vaihtoehto olisi se että tuolla päätöksenteossa ei sössittäisi?
    Kun hoidetaan asiat lakien ja säännösten mukaan niin valituksiakaan ei tule.

    Pilkun nussioita riittää Sysmässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eikö kaikkein paras vaihtoehto olisi se että tuolla päätöksenteossa ei sössittäisi?
    Kun hoidetaan asiat lakien ja säännösten mukaan niin valituksiakaan ei tule.

    Paras vaihtoehto on, että valituksia ei tule, jos kukaan ei valita. Yksinkertaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Paras vaihtoehto on, että valituksia ei tule, jos kukaan ei valita. Yksinkertaista.

    Ai niinkuin silleen kepulaisen jouhevasti sallitaan laittomuudet meidän yhteisten asioiden hoidossa ja veroeurojen käytössä?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ai niinkuin silleen kepulaisen jouhevasti sallitaan laittomuudet meidän yhteisten asioiden hoidossa ja veroeurojen käytössä?

    Ai nämä valitukset ovat kunta-ja puoluepolitiikan. Populismia parhaimmillaan ja äänten kalastelua Kokoomuksen laitaoikeisto toimesta .Kepun ja kepulaisten haukkumista. Keksikää jotain rakentavampaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ai nämä valitukset ovat kunta-ja puoluepolitiikan. Populismia parhaimmillaan ja äänten kalastelua Kokoomuksen laitaoikeisto toimesta .Kepun ja kepulaisten haukkumista. Keksikää jotain rakentavampaa.

    Mitä vikaa on laillisuuden vaatimisessa?

    Kävisikö tämä: Ai että tuo avoinkepu osaa sitten jouhevasti kierrellä lakien määräyksiä. Kylläpä ovat taitavia mutta vielä on opittavaa ettei aina huomattaisi hölmöyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mitä vikaa on laillisuuden vaatimisessa?

    Ei mitään. Valitukset on, jos niitä ei voi sopia positiivisesti ja rakentavasti. Pilkkujen ja virheiden etsiminen taas ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei mitään. Valitukset on, jos niitä ei voi sopia positiivisesti ja rakentavasti. Pilkkujen ja virheiden etsiminen taas ei ole.

    Etsiminen? Eipä noita virheitä tarvitse suuremmin etsiskellä, eihän siellä juuri muuta tehdäkään kuin virheitä, vieläpä laillisuusvirheitä.
    Ei muuta kuin sössikää lisää, vielähän te ehditte!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Etsiminen? Eipä noita virheitä tarvitse suuremmin etsiskellä, eihän siellä juuri muuta tehdäkään kuin virheitä, vieläpä laillisuusvirheitä.
    Ei muuta kuin sössikää lisää, vielähän te ehditte!

    Kyllä te etsittekin. Ei ne pulpahda itsestään silmieenne eteen, vaan etsimällä virheitä lukemalla pöytäkirjoja. Varsinkin kun se on yksipuolista populistista ja kahtia repuvää puoluepolitiikaa. Valitukset loppuu, kun taas pääsette valtaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ei pääse, näyttö annettu jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ai nämä valitukset ovat kunta-ja puoluepolitiikan. Populismia parhaimmillaan ja äänten kalastelua Kokoomuksen laitaoikeisto toimesta .Kepun ja kepulaisten haukkumista. Keksikää jotain rakentavampaa.

    Ei vaan tuotaan asiat esille niinkuin ne on.Että kuntalaisetkin ymmärtävät.Mitä maksaa kunnalla kahten lukiolaisen opiskelu paikka .Sysmässä siis.400000.€.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä te etsittekin. Ei ne pulpahda itsestään silmieenne eteen, vaan etsimällä virheitä lukemalla pöytäkirjoja. Varsinkin kun se on yksipuolista populistista ja kahtia repuvää puoluepolitiikaa. Valitukset loppuu, kun taas pääsette valtaan?

    Se on tuo lukutaito hieno juttu. Pystyy lukemaan pöytäkirjoja. Ja kun on vielä ymmärrystäkin niin ne virheet vaan pomppaa silmille.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ei vaan tuotaan asiat esille niinkuin ne on.Että kuntalaisetkin ymmärtävät.Mitä maksaa kunnalla kahten lukiolaisen opiskelu paikka .Sysmässä siis.400000.€.

    Kuntalaiset ymmärtää oikein hyvin, että koulusta tuli minikokoko, kun ”säästettiin”. Kohta on säästetty Sysmä niin, ettei sinne saa tulemaan uusia asukkaita kun kaiken on annettu rapistua. Mitään ei korjata ajoissa, vaan annetaan lahota rauhassa. No, se on sitä paljon mainostettua ”säästöä”, jota on harjoitettu reilu 10 vuotta. Että tellaitta täättämittä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kyllähän se koulun olisi pitänyt olla heti oikean kokoinen sillä vatvomisella ja jarruttamisella. Sysmässä isot ihmiset riitelee kuin pienet lapset leluistaan hiekkalaatikolla. Joillain valittaminen on elämän työ ja saa siitä kiksejä. Sysmä tekee kuntana valitusten maailman ennätystä, ja onnistuu siinä ihan varmasti. Lasten etu on kaikkien etu, vaikka lapsia ei omistaisi.

    Koulu on suunniteltu opetushallituksen tilamitoitusvaatimusten mukaisesti.
    Väitätkö sinä että opetushallituksen vaatimuksesta poikettiin ja missä kohtaa?
    Ja kun ei poikettu niin onko tuo opetushallituksen vaade virheellinen.
    Nyt faktaa pöytään puskahuudon sijaan.

    Ei muuta kuin lukujärjestysluonnos ja tilankäyttösuunnitelma rinnakkain pöydälle ja lukujärjestyksen tekoon.

    Deputy Miinalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Alkuperäinen arkkitehdin suunnitelman kustannusarvio oli 11 milj, Järvinen toi kehiin "heiton" 6 milj. Asia spekuloitiin valtuustossa ja kilpailutuksen jälkeen amatööri valtuutetut valitsivat heille esitetyn supistetun vaihtoehdon väännön jälkeen 7 milj. Koulu maksoi lopullisesti 8,3 milj

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Kun alkuperäinen koulu n 11 milj ,tilava, olisi teetetty niin paraakkikoulujen vaihe ja kustannukset , kuinka monta miljoonaa se oli näihin vuokratiloihin ? Niin ne miljoonat olisivat nyt tuossa 11 milj koulussa ja kaikki olis hyvin. Asia on niin että se alkuperäinen koulukokonaisuus oli hyvä hintoineen. Piste. 11 milj -8,3 milj=2,7 milj, ,paljonko kaikkiaan meni vuokrakoulun tiloihin ? Enemmän kuin 2,7 milj ?

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Eli tarkoitat, että parakkikoulun vuokriin mennyttä koko raha summaa 4 milj ? yritettiin keriä takaisin ja korjata kunnan taloutta , supistamalla koulun neliömääriä ja saada sen kokonaishinta laskemaan 11 miljoonasta 7 miljoonaan, eli 4 miljoonaa .

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Eli tarkoitat, että parakkikoulun vuokriin mennyttä koko raha summaa 4 milj ? yritettiin keriä takaisin ja korjata kunnan taloutta , supistamalla koulun neliömääriä ja saada sen kokonaishinta laskemaan 11 miljoonasta 7 miljoonaan, eli 4 miljoonaa .

    Vuokrakouluun kai haihtui ilmaan yhteensä 7 milj. Koulu maksoi 8.3 milj + 7 milj vuokriin = 15.3 milj. Talous nerokkuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Vuokrakouluun kai haihtui ilmaan yhteensä 7 milj. Koulu maksoi 8.3 milj + 7 milj vuokriin = 15.3 milj. Talous nerokkuutta.

    Kalliiseen tilapäisen vuokrakoulu hankkimiseen päätymistä, mikä olikaan syy perimmältään ? Vanha koulu kelvoton äkkiseltään ? Jos, miksi ei oltu ajoissa ennakoitu että olisi voitu vanhasta koulusta siirtyä suoraan uuteen n 11 milj tähän tilavaksi suunniteltuun uuteen koulurakennukseen ? Hirsikoulukin oli vaihtoehto. Tuo vuokratilojen vuokran määrä on hirvittävä täällä meille. Se vaihe olisi pitänyt olla pois, tehottomus ja ennakoinnin osaamattomuus on kuollutta, näkemyksellisyys ja visiointi kunnan tilatarpeista on nolla, oli koulusta kysymys. Siis 7 milj tilapäistilojen vuokriin ? Aikaa hukattiin, keskinäisiin kiistoihinko ?

    Äänestä

Miten on Sysmän päättäjät noin tolloja edelleen. On vaihdettu "kyläpäällikkö" ja ei kun homma jatkuu. Hame päälle ukot.

Äänestä
  • Tolloja on urheilukenttä liian lyhyt,ei onnistunut.!Punaposki selittelee.Ohrasaarensillassa pinnat ja reunukset päin sitä,takuu ja korjaus ennen vastaanottoa.Liikuntarajoitteiselle ei toimiva.

    Äänestä

Onko olemassa päätöstä, että lukio siirtyy Olaviin?

Äänestä
  • Ei ole päätöstä.

    Äänestä

Sinun ei tarvitse olla paholaisen orja. Ohjeet täällä:

www.Jeesus-on-Herra.com

Äänestä

Kunnanhallitus on yksimielisesti siunannut kaupat. Muutama piipittäjä vaan jaksaa vieläkin ulista.

Äänestä
  • Kerropas kokouspäivä ja päätöspykälän numero!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kerropas kokouspäivä ja päätöspykälän numero!

    Laki ja järjestys on pulassa. Pää halkeaa. Ei ole pilkkuja. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kerropas kokouspäivä ja päätöspykälän numero!

    15.7. 159
    Paukuteltu läpi ilman merkintöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    15.7. 159
    Paukuteltu läpi ilman merkintöjä.

    Ja missähän kohtaa siinä on päätetty lukion siirtymisestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    15.7. 159
    Paukuteltu läpi ilman merkintöjä.

    Vaatii kyllä avoimen keskustalaista vähälahjaisuutta tulkita että ilmoitusasioiden tiedoksisaanti olisi joku päätös. Mistä näitä yksinkertaisia oikein siunaantuukin?

    Äänestä

  • Ei kunnan hallituksella ole valtaa päättää.Vaan sen tekee valtuusto.

    Äänestä

Ja ilman rahaa budjetissa!

Äänestä

Onko siellä osteltu jotain isolla rahalla ilman kunnanhallituksen/kunnanvaltuuston päätöstä?
Jos ei valtuudet riitä, niin ongelmiahan tuosta tulee. Mitä te oikein touhuatte siellä? Joskus voi käydä joku moka, mutta Sysmän päätöksenteko on jatkuvasti esillä osaamattomuuden vuoksi.

Äänestä
  • Mitä ongelmia siitä tulee? Asiat etenee hyvin kunnassa. Riidan haastajat vain haluaa sekasortoa kuntaa. Populisti anarkisti agitaattorit ovat aina oikeassa (mielestään), mutta vallassa huono vaihtoehto demokratialle.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Mitä ongelmia siitä tulee? Asiat etenee hyvin kunnassa. Riidan haastajat vain haluaa sekasortoa kuntaa. Populisti anarkisti agitaattorit ovat aina oikeassa (mielestään), mutta vallassa huono vaihtoehto demokratialle.

    Mitähän ongelmia lain rikkomisesta yleensä mahtaa tulla, mietipä sitä. Toisena kannattaisi miettiä mitä tarkoittaa päätöspöytäkirja, onko siellä mainintoja "...päätettiin yksimielisesti" tai "...äänin 8 jaa ja 1 ei päätettiin pohjaesityksen mukaisesti." Kannattaa muistaa että päätöstä, jota ei ole pöytäkirjassa, ei ole olemassakaan! Ja vielä erikseen, ilmoitusasiat merkitään ainoastaan tiedoksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Mitä ongelmia siitä tulee? Asiat etenee hyvin kunnassa. Riidan haastajat vain haluaa sekasortoa kuntaa. Populisti anarkisti agitaattorit ovat aina oikeassa (mielestään), mutta vallassa huono vaihtoehto demokratialle.

    Kaikki päätökset ja teot eivät todellakaan ole aina kaikkien mieleen, mutta tekemällä edes ne perusasiat pykälien mukaan niin asiat etenisi hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kaikki päätökset ja teot eivät todellakaan ole aina kaikkien mieleen, mutta tekemällä edes ne perusasiat pykälien mukaan niin asiat etenisi hyvin.

    Lähes mikään valituksen kohteista ei vaikuta mopon ohjaukseen. Yleensä pilkkuvirhe korjataan tai annetaan vastine tyhjän päiväisestä pilkunviilaamisesta. Tämän reklamaation voi tehdä myös ilman populismia ja äänten kalastelua. Siirtykää rakentavalle ja positiivisemmalle puolelle. Löytäkää yhteistyökyky, siitä voi seurata jotain hyvääkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Eipä noihin reklamaatioihin ole kuin kolme säädettyä vaihtoehtoa. Oikaisuvaatimus ja kunnallisvalitus on ne millä haetaan muutosta päätökseen. Tutkintapyyntö on sitten millä haetaan rangaistusta tekijöille.
    Muu reklamointi on tuuleen huutamista.

    Äänestä

Miten voidaan tulkita pilkun-viilamiseksi asiaa jossa ensin ostetaan jotain 400.000 eurolla ja puolta (50%) tuosta summasta ei ole vielä edes virallisesti budjetoitu.
Eli ensin ostetaan ja sitten pidetään kokouksia joissa sitten tehdään päätöksiä että saadaan tilit täsmäämään.
Kun juuri ollaan erotettu vanha KJ. syyttäen, että hänen aikanaan tehtiin niin.
Ja ihan vaan tiedoksi, minä en kuulu mihinkään puolueeseen enkä harrasta kenenkään asian lobbausta.
Hommat pitää pystyä tekemään oikein. Kyllä valtuusto voi pitää "ylimääräisen" kokouksen vaikka kesällä jos asia on oikeasti kiireellinen.

Äänestä
  • Eikös tässä asiassa ole myönnetty pilkkuvirhe, puuttui sana allekirjoittamaan. Asia sisällöllisesti mikään ei muutu, vaikka tehtäisiin päätökset uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Eikös tässä asiassa ole myönnetty pilkkuvirhe, puuttui sana allekirjoittamaan. Asia sisällöllisesti mikään ei muutu, vaikka tehtäisiin päätökset uudestaan.

    Siehää sälli olet! Missä lukee että kh päättää ostaa Olavin tk:n seurakunnan osuuden? On olemassa vain ja ainoastaan valtuutus tehdä 400 tonnin tarjous. Kuulemani mukaan asia ei ole selittelyllä selvä joten "perästpäin roikhaa".

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Eikös tässä asiassa ole myönnetty pilkkuvirhe, puuttui sana allekirjoittamaan. Asia sisällöllisesti mikään ei muutu, vaikka tehtäisiin päätökset uudestaan.

    Ei sen sanan lisääminen olisi muuttanut hommaa lailliseksi. Valtuusto ei ollut myöntänyt määrärahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ei sen sanan lisääminen olisi muuttanut hommaa lailliseksi. Valtuusto ei ollut myöntänyt määrärahaa.

    Ja tarvittiin vielä lainaakin. Mitähän se mahtaa tarkoittaa talousarviossa se siellä esiintyvä teksti "Sitova"? Otettiinko vielä valtuudeton vekkulikin rahoittaakseen valtuudeton kauppa? Eikös se valtuuston valtuutus ollut 730000 ja vekkuli 1100000? Vai oliko siinäkin jokin pilkkuvirhe tai ihan vain inhimillinen erehdys? Eihän se enemmistön huumassa syntynyttä mielivaltaa ollut, eihän? Vai menikö se niin että kun ei ole päätöstä niin ei voi valittaakaan? Paitsi että voihan siitä joku tehdä kantelun tai tutkintapyynnön mutta eihän sitä kukaan sellaista, eihän?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Sitkuisen perskokkareen kirjoitustyyli ei muutu. Tyylilajina wannabe fiksuus `huumorilla` höystettynä. Sääliksi käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Sitkuisen perskokkareen kirjoitustyyli ei muutu. Tyylilajina wannabe fiksuus `huumorilla` höystettynä. Sääliksi käy.

    Löytänyt omiensa joukkoon vai onko talutettu?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ei sen sanan lisääminen olisi muuttanut hommaa lailliseksi. Valtuusto ei ollut myöntänyt määrärahaa.

    Miksi haluatte että meillä koululaisilla tilan ahtaus vaan jatkuu? Tuolla kaupalla saadaan hyvät tilat lukiolle ja yhteiskoululla riittää tilat sitä myöten. Eikös siellä silloin aikanaan vallassa ollut klaani suhmuroinut jotenkin tilat turhan pieniksi?
    Oppilasmäärä ei ollut kovinkaan erilainen vuokrakoulun aikaan. Neliöt taisi pudota johonkin kahteen kolmannekseen vai oliko melkein puoleen. Siitä voi jokainen ajatteleva päätellä rakennettiinko hyvä oma koulu.

    Äänestä

On kyllä surullista havaita että vt. kunnanjohtaja on noinkin tyhmästi ja laittomasti menetellyt. Tämä henkilö toimii kunnanhallituksen esittelijänä ja vastaa virkavastuulla kunnanhallituksen päätösten laillisuudesta.
Tapahtunut osoittaa että ei ole homma hanskassa.

Äänestä
  • Jospa häneen onkin käytetty samoja menetelmiä kuin lopettaneeseen talouspäällikköön. Eikös se ollut samaisen valtuuston pj:n tekosia. Minä vaan kovasti ihmettelen.
    Ja joku yrittää täällä haukkua kysyviä ihmisiä,
    ja vähätellä todella omituista toimintaa.

    Äänestä

  • Enemmän homma hallussa kuin edellisellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Enemmän homma hallussa kuin edellisellä.

    Juu olen kuullut virastolla töissä olevalta että nythän meillä on ihan ihminen johtajana. Kuulemma tervehtii ja hymyileekin. Osaa myös antaa positiivista kuvaa Sysmästä ulospäin, ei naama n:n v:lla niinku entisellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Juu olen kuullut virastolla töissä olevalta että nythän meillä on ihan ihminen johtajana. Kuulemma tervehtii ja hymyileekin. Osaa myös antaa positiivista kuvaa Sysmästä ulospäin, ei naama n:n v:lla niinku entisellä.

    Sehän onkin kunnanjohtajan tärkein tehtävä että osaa hymyillä ja tervehtiä. Sehän riittääkin jouhevaan menoon. Turha sitä on mennä lisäksi vaatimaan että osaisi hommansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sehän onkin kunnanjohtajan tärkein tehtävä että osaa hymyillä ja tervehtiä. Sehän riittääkin jouhevaan menoon. Turha sitä on mennä lisäksi vaatimaan että osaisi hommansa.

    Se on iso asia, jopa tärkein, että osaa kohdella ihmisiä ihmisinä. Tapahtuneet asiat voi korjata, ei se sen kummempaa ole. Parhaiten ihminen oppii virheistään, tosin kaikki eivät kylläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sehän onkin kunnanjohtajan tärkein tehtävä että osaa hymyillä ja tervehtiä. Sehän riittääkin jouhevaan menoon. Turha sitä on mennä lisäksi vaatimaan että osaisi hommansa.

    Hommansa osaa hyvin maalaispitäjässä, ja ollaan siitä tyytyväisiä, että saimme kunnon joukkuepelaajan Sysmään. Ei riitä, että on pöydällinen samaa mieltä henkeen ja vereen.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sehän onkin kunnanjohtajan tärkein tehtävä että osaa hymyillä ja tervehtiä. Sehän riittääkin jouhevaan menoon. Turha sitä on mennä lisäksi vaatimaan että osaisi hommansa.

    Etkös elomaa käsitä että kunnanjohtaja on kunnan kasvot. Onneksi et itse ole missään asemasa johtopaikoilla etkä tule olemaankaan

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Etkös elomaa käsitä että kunnanjohtaja on kunnan kasvot. Onneksi et itse ole missään asemasa johtopaikoilla etkä tule olemaankaan

    Ai jahas! Sittenhän sinä voitkin kertoa meille kuntalaisille missä nämä iloisesti hymyilevät kasvot olivat viime lauantaina, tilanteessa jolloin maan hallitusta edustava ministeri vieraili kunnassa viipyen torilla parisen tuntia? Eikö nämä kasvot edustakaan kuntaa siinä tilanteessa? Äläkä turhaan väitä ettei tämä sahtisaluunaan kiiruhtanut hilpeä kasvo olisi ollut tietoinen ministerivierailusta kunnassa.
    Sellaista hilpeyttä tällä kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Oliko Uotin päivät Kokoomuksen tilaisuus? Oliko ministerin esiintyminen virallisella lavalla vai oman kojun edessä, josta toitottivat omaa sanomaansa. Oliko kunnanjohtajaa pyydetty puhumaan tähän tilaisuuteen? Kokoomuslaiset eivät nykyään mahdu olemaan nahoissaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sehän onkin kunnanjohtajan tärkein tehtävä että osaa hymyillä ja tervehtiä. Sehän riittääkin jouhevaan menoon. Turha sitä on mennä lisäksi vaatimaan että osaisi hommansa.

    Aina voi esittää ja vaatia, mutta valitukset ovat Sysmän maineen pilaamista. Yhteistyö kunniaan ja yhteen hiileen puhaltaminen kunniaan perskokkareet.

    Äänestä

  • Ei kunnanjohtajan tarvitse olla lakia lukenut. Virheitä on tehty edellisenkin aikana, siis ei virheetön. Byrokratian ihannoiminen on mennyttä aikaa, Elomaa, Bruun ja Järvinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Aina voi esittää ja vaatia, mutta valitukset ovat Sysmän maineen pilaamista. Yhteistyö kunniaan ja yhteen hiileen puhaltaminen kunniaan perskokkareet.

    Avoimenkeskustan hiileenkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Avoimenkeskustan hiileenkö?

    Kokoomus on jättäytynyt pois yhteistyöstä. Taivaltaa yksin., vain valituksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ai jahas! Sittenhän sinä voitkin kertoa meille kuntalaisille missä nämä iloisesti hymyilevät kasvot olivat viime lauantaina, tilanteessa jolloin maan hallitusta edustava ministeri vieraili kunnassa viipyen torilla parisen tuntia? Eikö nämä kasvot edustakaan kuntaa siinä tilanteessa? Äläkä turhaan väitä ettei tämä sahtisaluunaan kiiruhtanut hilpeä kasvo olisi ollut tietoinen ministerivierailusta kunnassa.
    Sellaista hilpeyttä tällä kertaa.

    Se oli puolueen tilaisuus eikä mikään virallinen vierailu kuntaan. Ja olihan siellä persujen poliitikko myös, tuskin kj sielläkään kävi. Ja hyvä niin, ei pidä sotkeutua puoluepolitiikkaan. Edellisellä tuli ihan liian selvästi esille mikä on mieluinen puolue ja monet muut taas olivatkin inhokkeja ja antoi sen myös näkyä.
    Parempi käydä sahtiteltalla kansan parissa ja kyllähän siellä oli paikalla myös valtakunnallisesti tunnettuja ja merkittäviä henkilöitä ja voi verkostoitua. Enemmän kuin kok. teltalla. Jossa sen yhden läsnäolo muuten tehokkaasti karkotti kävijöitä, tämä vinkkinä. En tarkoita ministeriä enkä järvistä.
    Jos S G-L tekee kuntavierailun, VARMASTI on kj paikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Kokoomus on jättäytynyt pois yhteistyöstä. Taivaltaa yksin., vain valituksia.

    Ja Eskokin siirtynyt julkisesti Kokoomuksen riveihin

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ai jahas! Sittenhän sinä voitkin kertoa meille kuntalaisille missä nämä iloisesti hymyilevät kasvot olivat viime lauantaina, tilanteessa jolloin maan hallitusta edustava ministeri vieraili kunnassa viipyen torilla parisen tuntia? Eikö nämä kasvot edustakaan kuntaa siinä tilanteessa? Äläkä turhaan väitä ettei tämä sahtisaluunaan kiiruhtanut hilpeä kasvo olisi ollut tietoinen ministerivierailusta kunnassa.
    Sellaista hilpeyttä tällä kertaa.

    Miksi kJ menisi kokoomuksen tilaisuuteen etenkään jos ei kutsuttu? Oletpas typerä elomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Miksi kJ menisi kokoomuksen tilaisuuteen etenkään jos ei kutsuttu? Oletpas typerä elomaa.

    Hei sinä nimetön paskahousu, en ole mitenkään kommentoinut tuota asiaa. Yritäs uudelleen ja nimi alle. Eikun ethän sä uskalla.
    Elomaa

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Ja Eskokin siirtynyt julkisesti Kokoomuksen riveihin

    Eli kokoomuksen rivit harvenee edelleen

    Äänestä

Jotkut haluavat olla kansan parissa eikä katsomassa mitään kokoomuksen ministeriä. Minä en ainakaan arvosta tuollaisia ministereitä.

Äänestä
  • Siinä tapauksessa pitää pysyäkin siellä kuntalaisten parissa, sahtia litkimässä, eikä hakeutua lainkaan kunnan ykkösvirkaan, virkaan johon kuuluu myös kunnan edustaminen puoluerajoihin katsomatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa pitää pysyäkin siellä kuntalaisten parissa, sahtia litkimässä, eikä hakeutua lainkaan kunnan ykkösvirkaan, virkaan johon kuuluu myös kunnan edustaminen puoluerajoihin katsomatta.

    Annan piupaut jollekin vierailevalle ministerille, kuntalaisten parissa kunnanjohtaja toimii, joten hyvä että kuuntelee kuntalaisia. Kaikki eivät siihen tehtävään allennu.

    Äänestä

  • Sinä oletkin oma lukunsa, sen sijaan viranhoito ei ole poliittista toimintaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa pitää pysyäkin siellä kuntalaisten parissa, sahtia litkimässä, eikä hakeutua lainkaan kunnan ykkösvirkaan, virkaan johon kuuluu myös kunnan edustaminen puoluerajoihin katsomatta.

    Ei se edellinenkään käynyt torin kojuilla tervehtimässä. Hyvä kun tervehti kuntalaisiakaan. Onko sahdin maistaminen virhe Sysmässä sahtisaluunassa?. Mistä käsitys litkimisestä. Epäkunnioittavaa VT kunnanjohtajaa kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Sinä oletkin oma lukunsa, sen sijaan viranhoito ei ole poliittista toimintaa!

    Juurikin niin, eikä siihen nykyään kuuluu jollekin kokoomuksen ministerille pokkurointi.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Juurikin niin, eikä siihen nykyään kuuluu jollekin kokoomuksen ministerille pokkurointi.

    Mutta edelleenkin edustaminen kuuluu virkatehtäviin. Tietysti, jos on pihalla tehtävistään kuin Halpahallin puutarhatonttu niin onhan sen ymmärtäminen mahdotonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa pitää pysyäkin siellä kuntalaisten parissa, sahtia litkimässä, eikä hakeutua lainkaan kunnan ykkösvirkaan, virkaan johon kuuluu myös kunnan edustaminen puoluerajoihin katsomatta.

    Etköhän sinä sitä alkomahoolia ole aikanaan paljon runsaammin litkinyt kuin Lasse P. koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Mutta edelleenkin edustaminen kuuluu virkatehtäviin. Tietysti, jos on pihalla tehtävistään kuin Halpahallin puutarhatonttu niin onhan sen ymmärtäminen mahdotonta.

    Tavoitti enemmän kuntalaisia ja kesäsysmäläisiä sahtiteltassa kuin kokoomuksen teltassa, joten hoiti erittäin hyvin edustustehtävän. Mitäs edustamista se jonkun puolueen teltassa olisi ollut?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Etköhän sinä sitä alkomahoolia ole aikanaan paljon runsaammin litkinyt kuin Lasse P. koskaan.

    Pihalla arvailuinesi näytät ressukka olevan sinäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Mutta edelleenkin edustaminen kuuluu virkatehtäviin. Tietysti, jos on pihalla tehtävistään kuin Halpahallin puutarhatonttu niin onhan sen ymmärtäminen mahdotonta.

    VÄÄRIN EDUSTETTU! Edusti sahtisaluunassa missä oli 500 ihmistä eikä kokoomuksen teltalla missä oli 5 ihmistä. Eiköhän oteta tähän päälle kunnon huutonaurut.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    VÄÄRIN EDUSTETTU! Edusti sahtisaluunassa missä oli 500 ihmistä eikä kokoomuksen teltalla missä oli 5 ihmistä. Eiköhän oteta tähän päälle kunnon huutonaurut.

    Ehkäpä se olikin parasta ettei mennyt ministerin eteen töröilemään, se kun näyttää sujuvan niin jouhevan luontevasti, melkein yhtä luontevasti kuin penaalin tylsimmältä

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ehkäpä se olikin parasta ettei mennyt ministerin eteen töröilemään, se kun näyttää sujuvan niin jouhevan luontevasti, melkein yhtä luontevasti kuin penaalin tylsimmältä

    Samanlainen ihminen se ministerikin on, ei mikään jumala. Niissä piireissä sitä vasta törttöilläänkin. Hyvin on nykyinen kunnanjohtaja edustanut Sysmää ja kohdellut kanssaihmisiä kohteliaasti ei mitenkään ylimielisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Ehkäpä se olikin parasta ettei mennyt ministerin eteen töröilemään, se kun näyttää sujuvan niin jouhevan luontevasti, melkein yhtä luontevasti kuin penaalin tylsimmältä

    Luuletko ettei tiedetä kuka olet?

    Äänestä

En minäkään arvosta!Kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä.

Äänestä

Ihmettelen sitä, että miten voidaan tehdä noin yksinkertainen virhe?
Olkoonkin, että lisätilaa tarvittaisiin.
Päätöksenteko on loppujen lopuksi melko yksinkertaista touhua, tai pitäisi olla. Siksi on kovin ihmeellistä, että tässä maassa tehdään jatkuvasti virheitä pöytäkirjoihin saakka.

Pitää olla päätös asiasta olemassa. Pitää olla budjetissa sille osoitettu raha. Pitää olla päätös valtuutuksesta tarjoukseen sekä kauppakirjojen allekirjoitukseen. Pitää olla päätös, että tila hankitaan. Yksinkertaista.

Jos päätöstä ei ole näissä asioissa tehty, niin menettelyssä on tapahtunut virhe.

Sysmässä näitä virheitä tuntuu riittävän vuodesta toiseen.

Joissain kunnissa on muuten kunnan omistamia kehitysyhtiöitä jne. Olen miettinyt, että osittainen tarkoitus näille yhtiöille voi olla se, että yrityksen hallituksen oman pienen piirin päätöksellä voidaan rahaa jakaa haluttuihin paikkoihin ilman, että julkinen päätöksenteko niihin pääsee puuttumaan. Pystyy piilottamaan asioita helposti.

Äänestä
  • No tätähän se oli Sysmässä vanhoina "hyvinä" aikoina.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    No tätähän se oli Sysmässä vanhoina "hyvinä" aikoina.

    Keskity kerrankin vaan omiin hölmöilyihisi.

    Äänestä

  • Se mikä on yksinkertaista ja vähä-älyista, on jälkeenpäin arvostella toisten tekemistä sekä vielä valittaa pilkunpaikasta. Kirjoittajalla itsellä on tuskin kokemusta viranhaltijan tai luottamushenkilöitä työstää päätöksiä. Varsinaisen päätöksen tekeminen on tärkeämpää kuin tutkia hallintosääntöä ym miettien ja peläten mistä ne nyt tulevat valittamaan. Kyllä siellä osataan tehdä oikeinkin. Päätöksiä pitää tehdä eikä jäädä näiden ulkoparlamentiikkojen vangiksi, varsinkin kun se on yksipuolista tiettyyn tahoon suuntautuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Se mikä on yksinkertaista ja vähä-älyista, on jälkeenpäin arvostella toisten tekemistä sekä vielä valittaa pilkunpaikasta. Kirjoittajalla itsellä on tuskin kokemusta viranhaltijan tai luottamushenkilöitä työstää päätöksiä. Varsinaisen päätöksen tekeminen on tärkeämpää kuin tutkia hallintosääntöä ym miettien ja peläten mistä ne nyt tulevat valittamaan. Kyllä siellä osataan tehdä oikeinkin. Päätöksiä pitää tehdä eikä jäädä näiden ulkoparlamentiikkojen vangiksi, varsinkin kun se on yksipuolista tiettyyn tahoon suuntautuvaa.

    Jos arvostelu päätösten toteutus-menetelmistä. On mielestäsi yksinkertaista ja vähä-älyistä, niin se kertoo sen että jotenkin sinulla ei taida olla ihan puhtaita jauhoja pussissa.
    Kyllä kiistatonta kuitenkin on, että hallintosääntöä pitää noudattaa, eikä jälkeenpäin haukkua muita vähä-älysiksi. Olen edelleen erittäin pettynyt tapaan, jolla tämä asia hoidettiin tai oikeastaan on vielä osittain hoitamatta.
    Mutta onneksi kohta on kunnallisvaalit. Bäää

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Arvostella saa ja asioista puhua. Hallintosääntöä pitää noudattaa, mutta turhat populistiset ääntenkeräys pilkunviilaus valitukset ovat viranhaltijoiden työn kuormittamista. Yhteistyö ja positiivisuus kehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Se mikä on yksinkertaista ja vähä-älyista, on jälkeenpäin arvostella toisten tekemistä sekä vielä valittaa pilkunpaikasta. Kirjoittajalla itsellä on tuskin kokemusta viranhaltijan tai luottamushenkilöitä työstää päätöksiä. Varsinaisen päätöksen tekeminen on tärkeämpää kuin tutkia hallintosääntöä ym miettien ja peläten mistä ne nyt tulevat valittamaan. Kyllä siellä osataan tehdä oikeinkin. Päätöksiä pitää tehdä eikä jäädä näiden ulkoparlamentiikkojen vangiksi, varsinkin kun se on yksipuolista tiettyyn tahoon suuntautuvaa.

    Oikeasti yksinkertaista ja vähä-älyistä on on haukkua niitä jotka tuo meidän yhteisten asioiden hoidossa tulleet virheet yleiseen tietoon. Taasen suorastaan debiiliä on selittää että valitukset eivät johdu siitä että on tehty laillisuusvirheitä vaan siitä että joidenkin on pakko päästä valittamaan. Näille selittäjille ja haukkujille on näköjään aivan turha perustella asioita järkisyillä koska heiltä näemmä puuttuu siihen sekä vastaanotto- että käsittelykyky. Perään vain jouhevuutta ja virheistä vaikenemista, nykyvaltuuston kaikilla tavoin yksinkertaisen enemmistön malliin.

    Äänestä

Koita nyt olla positiivinen.Kaikki meinää mennä persuuksilleen.Koulu,Paloasema,Silta,Urheilukenttä..Olavi..

Äänestä

Mutta kun, minä en ole mukana politiikassa enkä ole siihen sotkeentumassa. Ja silti minun mielipiteeni siitä että näin ei voi toimia, koetaan ääntenkalasteluna.
Riippumatta puolueista tai henkilöistä, niin hallintosäännöstö sekä jopa lait ja asetukset tulisi olla toiminnan pohjana.
Muistakaa kaikki että siellä käsitellään, kerättyjä verovaroja sekä yhteistä omaisuutta. Ei kavereiden eikä sukulaisten edun mukaisia asioita.

Äänestä
  • Kirjoituksista ja ilmeisesti tekemistäsi valituksista paistaa negatiivisuus. Käytä energiasi positiivisempaan yhteistyöhön korjattavien ja syntyneitä virheiden hoitamiseen. Hyvin harvassa kunnassa on tälläistä valitus herkkää toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kirjoituksista ja ilmeisesti tekemistäsi valituksista paistaa negatiivisuus. Käytä energiasi positiivisempaan yhteistyöhön korjattavien ja syntyneitä virheiden hoitamiseen. Hyvin harvassa kunnassa on tälläistä valitus herkkää toimintaa.

    "Käytä energiasi positiivisempaan yhteistyöhön korjattavien ja syntyneitä virheiden hoitamiseen"
    Kerroppas yksi oikea syy miksi, minun pitäisi alkaa hoitaa tunareiden tekemiä virheitä. Minä olen vieläkin pelkkä veronmaksaja. Minun pitäisi pystyä luottamaan virkamiehiin ja päättäjiin.
    Aloituksessa on kerrottu, miksi tämä on erittäin suuri pettymys. Nyt piti asioita alkaa hoitamaan Sysmässä oikein ja demokraattisesti.
    Ja sama meno kun aikaisemmin jatkuu!!! Bääää

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Joo Olavin osto.,400000 .€ ja kaksi opiskelijaa sinne lukioon opiskelemaan.Aika hinnakkaita on sysmässä opiskelu paikat jotka sysmän veronmaksajat maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Joo Olavin osto.,400000 .€ ja kaksi opiskelijaa sinne lukioon opiskelemaan.Aika hinnakkaita on sysmässä opiskelu paikat jotka sysmän veronmaksajat maksaa.

    Saavatko nämä kaksi opiskelijaa opiskelunsa päätteeksi tämän rakennuksen omakseen.
    Laskukaavasi mukaan ilmeisesti kyllä ja samalla tiedustelen harkitsetko mahdollisesti Ohrasaareen johtavalle sillalle käyttömaksua.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Joo Olavin osto.,400000 .€ ja kaksi opiskelijaa sinne lukioon opiskelemaan.Aika hinnakkaita on sysmässä opiskelu paikat jotka sysmän veronmaksajat maksaa.

    Niinpä, vain kaksi UUUTTA opiskelijaa ilmoittautui. Lukuossahan jo siellä aiemmin aloittaneita koko joukko, opiskelevat kussimuotoisesti lukiossa vaaditut kussimäärät 3- 4 vuodessa, ja kirjoittavat kokeet keväisin ja syksyisin kukin tavoitteidensa ja valintojensa mukaisesti. Nyt on lukuossa tilaa joten lämpimästi tervetuloa opiskelemaan Sysmän lukioon niin kauempaa kuin oman kunnan kaikki nuoret. Opiskelu kannattaa ja kantaa elämässä.

    Äänestä

Eli tarkoitus pyhittää keinot, seuraavaksi myydään vanha urheilukenttä viidellä eurolla campingille? Ja sekin ihan ilman pöytäkirja-merkintää ettei viilaajat pysty nillittämään.
Mukavaa.

Äänestä
  • Jos kauppasummaksi laitettaisiin 1000 euroa kunta saisi yrityksestä verotuloja aikaisintaan
    noin kymmenen vuoden jälkeen kaupasta.

    Äänestä

Ja miljoona euroa palaa uuteen kenttään.

Äänestä
  • Hienoa kun on uusi hieno kenttä valmistumassa, toivottavasti pystytään liikuttamaan koululaisia ja aikuisia enemmän. Katukuvassa näkee kuinka liikunta on jäänyt syömiselle kakkoseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Hienoa kun on uusi hieno kenttä valmistumassa, toivottavasti pystytään liikuttamaan koululaisia ja aikuisia enemmän. Katukuvassa näkee kuinka liikunta on jäänyt syömiselle kakkoseksi.

    Asiasta toiseen, mites tämä Olavin kauppa menikään?

    Äänestä

Tää puupää voi näyttää esimerkkiä tyttösen ja kavereiden kanssa!Kun antoi lehdessä niin hienoja kommentteja..

Äänestä
  • Kokoomus tekee pyyteetöntä työtä kuntalaisten hyväksi. On aloittanut syrjäytyneiden miesten viriketoiminnan.

    Äänestä

Tulisipa RKP:n ja KD:n uusia ehdokkaita ensi kuntavaaleihin Sysmässä.

Äänestä
  • Eihän täällä ole esteenä kuin yhteistyökyvytön populisten valittaja perskokkareet, mille kaikki on tehty väärin. Ja pilkkuja korjattava.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Eihän täällä ole esteenä kuin yhteistyökyvytön populisten valittaja perskokkareet, mille kaikki on tehty väärin. Ja pilkkuja korjattava.

    On kaksi tapaa hoitaa asiat, oikea ja väärä. Jospa he haluavat tehdä asiat oikein ja laillisesti, sössimättä ja yhdelläkertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    On kaksi tapaa hoitaa asiat, oikea ja väärä. Jospa he haluavat tehdä asiat oikein ja laillisesti, sössimättä ja yhdelläkertaa.

    Niin on oikea ja väärä. Kokoomuksella väärä .

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    On kaksi tapaa hoitaa asiat, oikea ja väärä. Jospa he haluavat tehdä asiat oikein ja laillisesti, sössimättä ja yhdelläkertaa.

    Tämäkin on vain mielipide. Ei fakta. Muuttavat vain yrittävät politikoida.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Niin on oikea ja väärä. Kokoomuksella väärä .

    Ai, onko tuo avoimen keskustan sössintä ja laittomuudet se oikea tapa?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    On kaksi tapaa hoitaa asiat, oikea ja väärä. Jospa he haluavat tehdä asiat oikein ja laillisesti, sössimättä ja yhdelläkertaa.

    Nyt on suuri vaara, että täydelliset kokkarit paisuvat täydellisyydessään ja poksahtavat kuin ilmapallot taivaan tuuliin. Niin on omahyväistä ja kaiken tietäväistä tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Nyt on suuri vaara, että täydelliset kokkarit paisuvat täydellisyydessään ja poksahtavat kuin ilmapallot taivaan tuuliin. Niin on omahyväistä ja kaiken tietäväistä tekstiä.

    Helpottaisi huomattavasti sinunkin elämääsi mikäli tunnistaisit oikean ja väärän toisistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Helpottaisi huomattavasti sinunkin elämääsi mikäli tunnistaisit oikean ja väärän toisistaan.

    Minä en itke kaikista pikkurikeistä, ei poliisikaan. Sinulta näyttää menevän yöunet muitten rikkeistä. Kovaa puuhaa etsiä muiden rikkeitä ja kertoa se ylväänä saavutuksena muille.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Minä en itke kaikista pikkurikeistä, ei poliisikaan. Sinulta näyttää menevän yöunet muitten rikkeistä. Kovaa puuhaa etsiä muiden rikkeitä ja kertoa se ylväänä saavutuksena muille.

    Mitäpä sitä itkemään pienempien purjeveneiden varusteista.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Helpottaisi huomattavasti sinunkin elämääsi mikäli tunnistaisit oikean ja väärän toisistaan.

    Sitten sitä väärää kuvaa kannattaa katsoa omasta peilistä.

    Äänestä

Eiköhän kaikki ole jo sanottu tästä asiasta. Arkistoon.

Äänestä

Kumpi on parempi vaihtoehto: tehdä oikeita ja hyviä päätöksiä, vaikka ne muodollisesti virhellisiä olisivatkin vai tehdä huonoja päätöksiä kaikkia muotoseikkoja noudattaen?

Äänestä
  • Noistako pitäisi valita? Eikös paras ratkaisu olisi tehdä hyviä päätöksiä lakeja ja säännöksiä noudattaen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jossain vaiheessa uskoin jopa että, nyt asiat kyllä muuttuu Sysmän politiikassa. Herätäkseni todellisuuteen, että mikään ei sittenkään ole muuttunut. Ihan samat kuviot toistuu uudestaan ja uudestaan. Mikäli vt. Kj ei keksi mitään oikeaa syytä tyrimiselleen kuin lukion hakijamäärä, niin pakatkoon laukkunsa. Ei ne nuoret lukioon pyrkivät välitä siitä että onko kauppakirja allekirjoitettu vai ei. Mutta se että jopa valtuuston puheenjohtajakin puolustaa tätä, kertoo mielestäni taas että tässä on käynnissä joku suhmurointi jonkun hyväksi, ja Kj onkin vaan syntipukki kun joku huomasi virheen. En vaan voi ymmärtää tällaista kakkaa. Kertokaa joku viisas totuus meille veronmaksajille miksi kirstunvartioihin ei voi luottaa yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu