Moro!
Hieman haeskelin, mihin kategoriaan kysymykseni kuuluu, mutta päädyin tänne.
Koiraharrastaja taustaltani itsekkin.
Naapurissa on Suomen ajokoira ja Norjan harmaa hirvikoiranpentu.
Aikaisempi harmaa haukkui aivan toivottomasti pihahäkissään. Olipa omistajat kotona tai eivät. En millään jaksa käsittää, miten joku sietää moista jatkuvaa ja tauotonta haukkumista tunnista toiseen. Asumme omakotitaloalueella, taajamassa.
Oli pakko viimein "valittaa" asiasta naapurille ja Norjan harmaa lähti jonkun ajan päästä. Ajokoira on jatkanut ajoittaista haukkumista.
Nyt on uusi pentu, jonka annetaan haukkua tarhassa, kotona (sisällä) ja tuntuu, että tuleeko tuosta uudestakin nyt "tyhjän haukkuja", joka stressaa jopa kotona.
Nyt oli pakko kysyä asiaa, koska koirat haukku taukoamatta kolmatta tuntia sisällä.
Oma ajatus on, että koiralla pitää olla käytöstavat ja rauha sillon ku ollaan kotona. Kyllä koiraa voi kieltää haukkumasta turhaan, ilman et metästys jotenkii kärsii? Olenko väärässä?
Itsellä vahva tausta IPO:sta sekä SchH:sta suojelupuolella ja minun koirien ei ole tarvinnu "turhaan" räkytellä. Opetettu niitä on kotona olemaan. Ihan rauhassa.
Tuntuu pahalta noitten koirien puolesta, kun jotenkin eivät "lepää". Ulvoo, haukkuu.
Ei tunnu kyllä oikealta...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.