Olen seuraillut jo pidemmän aikaa, kun ketjun aloittaja aloittaa jostakin aiheesta kirjoituksen. Ja kommentteja tulee, toiset ryhtyy kommentoimaan toisten kirjoituksia vaikka pitäisi kommentoida asiaa. Jokaisen pitäisi pysyä omien ajatuksiensa takana.
Perus ongelma
eltk
121109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minusta on vain kiva, että ketjut rönsyilevät. Toisten herjaamisesta minäkään en pidä, mutta muuten voisi olla aika kuivaa luettavaa, jos jokainen yrittäisi ottaa kantaa vain aloittajan esittämään "perusongelmaan".
Joku kiintoisa tai humoristinen lausunto saattaa kirvoittaa mielen ties mihin. Siitä syntyy sitä elävää keskustelua...
Joo, antaa kaikkien kukkien kukkia ainakin näin kesällä.
Tuo vuosien takainen iskelmä kertoo, mitä täälläkin, palstoilla, kielletään tekemästä. Pitäisi löytää aina jotain positiivista ja miksei sitä löydy kun hakemalla hakee. Onko sitten tarkoituksenmukaista, rehellistäkään, mietiskellä ja muotoilla muutamaa lausetta mielessänsä kaiken aikaa; miten tämänkin sanoisi ettei nolaa itseään (enempää). Miten vaikuttaisi fiksummalta (kuin ehkä onkaan) ja saisi vielä itse positiivista palautetta. Tai yleensä edes palautetta.
En ainakaan itse jaksa. En jaksa selata lähdeteoksia kirjoittaakseni asiallista faktaa, en haluaisi riidellä kenenkään kanssa.
Nyt tuli monta 'en'-sanaa, siksipä positiivisena näen tuon edellisen 'mitä väliä'-mielipiteen. Se lause on tosin tuhanteen kertaan ylikävelty.
Senora lyylin kirjoitelmissa huokuu tuo toivottu positiivisuus, murteella ilmaistu negatiivisuuskin vaikuttaa humoristiselta. Uskonkin sitä taannoista kommentoijaa, joka kertoi yhden lyylin vastaavan kymmentä kvasitieteen tohtoria, tai jotain sinnepäin.
"Kuka kertoisi minulle".....miten löytää oikeat sanat?
Tärkeintä lienee kuitenkin olla oma itsensä, näin palsata elävöityy.
Sinun viestissäsi tärkeitä ovat juuri Sinun sanasi. Yritetään lyyleillä kaikki mutta ei matkien!
Olen muuten ihmetellyt sanontaa: "Tämä on vain minun mielipiteeni". Kenen muun mielipide voi olla kyseessä?
Voi mahoton, mikä lupaus! Saa olla oma itsensä.
Tietäisipä nyt senkin, millainen se 'minä' on.
Toisin päivin hyvinkin eräänlainen 'lyyli', toiste taas täysin 'justiina'. Saatanpa olla vielä jotain muutakin....miten sattuu. Valkkaa nyt sitten noista.:)
No, onneksi tuokin oli vain 'Sinun mielipiteesi', vai oliko?
(Tämä iso S:kin tuottaa noita harmaita....kun ei muista....kun ei ole oppinut tässä elämässä)
Jäin nyt kiinni tuohon viimeiseen ihmettelyysi. Sehän on FRAASI, jota itsekin olen joskus käyttänyt. Mutta kun korostaa siinä eri kohtia, niin lauseen merkitys ikäänkuin muuttuu.
"Tämä on VAIN MINUN mielipiteeni". Käytän tätä näin ikäänkuin korostaen mielipiteeni vaatimattomuutta. Jos taas korostus olisi: "Tämä on vain MINUN MIELIPITEENI", olisin sillä mielellä, että mielipiteeni olisi tärkeä, joka muidenkin kannattaisi ottaa huomioon.
(tämäolivainminunmielipiteeni)
Näitä ei aina saa oikeaan kohtaan. Ed. Tark. Ruuneperin jälkeen.
Ajatellaan nyt, että aloitetaan joku aihe ja toiset kertovat siitä mielipiteensä. Tarkoittaisiko tämä sitä, että siitä tulisi jono asiaa erikulmilta katsottuna ja riittäisi kun jokainen kerran mielipiteensä sanoisi? Se olisi kuin mielipidekysely. Yleensä jonkun muun kuin aloittajan kirjoitus avaa uuden ajatuksen, josta taas keskustelu polveilee eteenpäin. Pitkät ketjut ovat tulosta tästä. Minusta näin tämä menee. Se ei ole taas kivaa, jos joku sitten lyö sinut latttajalaksi kirjoituksesi vuoksi.
Eihän tämä todellakaan ole mikään mielipidetiedustelu.
Kun keskustelemme” nokakkain ”, rönsyilemme koko ajan.
Alkaa jostain naapurin tekemisistä , jatkuu tutun kertomasta juorusta opettajan miehestä, lopetetaan, kun tuli kiire, kesken kunnanjohtajan haukkumisen.
Olen aistinut useinkin viesteissä halua tulla ymmärretyksi ja nähdä viestin sisältö oman mielipiteen kautta. Vastaus vaatii viisautta, myötätuntoa ja rohkeutta vastata viesteihin omalla tavallaan, omasta näkökulmasta.
Myötunto usein ymmärretään asenteena ystäviämme ja läheisiämme kohtaan, mutta pienikin välikohtaus saattaa aiheuttaa asenteen muuttumisen. Negatiivinen asenne itseämme kohtaan koettelee kärsivällisyyttä, kuitenkin todellisuudessa se auttaa avartamaan omaa näkökantaamme asioihin. Tahdonvoimaa se kyllä vaatii.
Loputuloksena voikin olla, ei sääliä, vaan toisen kunnioittamista, tunnustaa toisen oikeutta tuoda mielipiteensä korrektisti esille.Voisiko tämä olla aitoa myötätuntoa toista kohtaan.
Ehkä se on jatkuvaa henkistä kasvua viesteilyissäkin.En tarkoita että pitää aina mennä mukaan toisen mielipiteeseen, on myös aidosti oikeus olla eri mieltä ja tuoda se esille, se jos mikä vaatii hyvää itsetuntoa.
Erimielisyys useinkaan ei ole hyökkäystä henkilöä vastaan vaan esitettyä asiaa.
Joskus sanan säilöjen railakkaasti heiluessa monelta taholta, tulee eittämättä mieleen laulun sanat:
"Öinen lehto, tuonen viita,
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma..."
-kirsikka-
jokainen kai meistä pysyy omien ajatustensa takana. Aloittajan ajatukset voivat välillä unohtua, kun innostuu kirjoittamaan aiheen vierestä. Lieneekö se niin vaarallista?
Olen ymmärtänyt, että siksi näitä sivupolkuja syntyy. Joskus sivuhaaran jutut voivat kiinnostaa paljon enemmän kuin varsinainen aloitus.
Eikös se ole niin, että yleensä aloittajalle tarkoitetut kommentit ja vastaukset alkavat ketjun vasemmasta laidasta. Sivupolut etenevät joskus ihan sivupoluille.;)
Otsikon mukaan ainakin itse valitsen, avaanko tekstin luettavaksi vai en.
Kirjoitellaan me ja iloitaan tästä mahdollisuudesta, joka meille tarjotaan. Jätetään arvostelu arvostelulautakunnalle ja jäädään odottamaan palkintoja. ;))
Tähän aloittamaani ketjuun, mutta kun sanoit lauseen että, jokainen on ajatustensa takana. Voi ollakin, mutta minä olen sitä mieltä että niitä nyökyttäjiä, olen samaa mieltä. Tai jokin muu tokaisu.
Mitä sivu haaroista puhuit, voi se niinkin olla kuten kerroit, mutta minä kyllä tykkään että, kun puhutaan aidasta ei puhuta aidan seipäistä. tietysti pientä Rönsyilyä saa viljellä.
Olet huomioinut oikein, mistä kysymykset alkaa.
Siinäkin olet oikeassa, avaatko vaikko et.
No niin ja siunatuksi lopuksisanon samoin kuin sinäkin, mutta lisäisin että, ei kai me mitään lautakuntia tarvita.