nainen 48v

Hei olen 48 vuotias mummeli ja minulta on poistettu kohtu ja toinen munasarja kahdeksan vuotta sitten. Nyt aloitin Estradol laastarin käytön vaihdevuosioireisiin joita ei ole oikeastaan muita kuin hikoilu puuskat ja kaikista pahimpina mielialan vaihtelut ja jopa masennusoireet, nyt kysyisinkin teilta jotka olette vastaavaa tuotetta käyttäneet pitempään millaisena koette tuotteen onko paljonkin sivuvaikutuksia kun tuoteselostetta lukee tuntuu että lastaria ei uskalla ollenkaan käyttää. Kiitos jo etukäteen.
63148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä en ole käyttänyt tuota laastaria, mutta vastaan kuitenkin tähän. Itselläni alkoi vaihdevuodet vasta 57-vuotiaana. Tuli jonkin verran hikoilua, mutta pahinta oli, että mieliala laski kausittain todella alakuloiseksi. Sitten menin gynelle ja pyysin hormonikorvaushoitoa. Sain Femoston-nimisiä tabletteja, jotka auttoivat hyvin. Jo parin viikon päästä olo kohentui selvästi. Olen nyt syönyt niitä puoli vuotta eikä mieliala ole kertaakaan laskenut, vaan olen energinen ja entinen itseni.

Äänestä

Minultakin on poistettu munasarja aikoinaan ja nyt sitten tuli oireiluja, hikoilua ja virtsatietulehduksia, jotka eivät menneet ohi. Laastari auttoi niihin. Mutta tilalle tuli turvotus, todella epämiellyttävää. Kuukautiset muuttuivat, jäivät pois. Olen lopettanut laastareiden käytön toistaiseksi, kuukautiset ovat palanneet, joskus hikoiluttaa. Mutta sen vaan sanon, että mieluummin pientä hikoilua kuin jatkuva turvotus, siis todella hankala olo. Eivät tainneet minulle sopia. Mielialani on pysynyt ihan normaalina, siitä puolesta en pysty sanomaan mitään.

Äänestä
  • Käytän mmyös estradot laastaria vahvuus 50mg,kohtu poistettu keväällä -04.Eikä oikeastaan sivuvaikutuksia.Hikoilen tosin vieläkin,mutta sitä olen tehnyt aina.Minulla esim.unettomuuteen ja mielialavaihteluihin tosi suuri apu em.laastarista.Jokainen tietysti kokee erilailla,ja valinnanvaraa löytyy,jos pahoja sivuvaikutuksia.

    Äänestä

  • lulu50Käytän kirjoitti:

    Käytän mmyös estradot laastaria vahvuus 50mg,kohtu poistettu keväällä -04.Eikä oikeastaan sivuvaikutuksia.Hikoilen tosin vieläkin,mutta sitä olen tehnyt aina.Minulla esim.unettomuuteen ja mielialavaihteluihin tosi suuri apu em.laastarista.Jokainen tietysti kokee erilailla,ja valinnanvaraa löytyy,jos pahoja sivuvaikutuksia.

    Minulta on poistettu kohtu ja molemmat munasarjat. Olen käyttänyt Femseven laastaria 50 mg. Mutta tuli niin kamala turvotus, siis todella hankala olo ja paino on noussut 3 kg muutamassa kuukaudessa. Nyt olen itse puolittanut laastarin ja turvotus on hiukan vähentynyt.
    En oikein tiedä mikä sitten olisi hyväksi. Ehkä se tosiaan kokeilemalla selviää.

    Äänestä

  • lulu50Käytän kirjoitti:

    Käytän mmyös estradot laastaria vahvuus 50mg,kohtu poistettu keväällä -04.Eikä oikeastaan sivuvaikutuksia.Hikoilen tosin vieläkin,mutta sitä olen tehnyt aina.Minulla esim.unettomuuteen ja mielialavaihteluihin tosi suuri apu em.laastarista.Jokainen tietysti kokee erilailla,ja valinnanvaraa löytyy,jos pahoja sivuvaikutuksia.

    Olisikohan laastarivahvuutesi mikrogrammoja, 50 mg kuulostaa karmean paljolta. Itselläni oireet pysyvät kutakuinkin pois 25 mikrogrammaisella lapulla. Kohtu ja molemmat munasarjat on poistettu 1995. En aio kärsiä pätkääkään siitä karmeasta hikoilusta, joka yllätti, kun korvattava estrogeenihoito loppui.

    Äänestä

Söin femostonia alkaviin vaihdevuosiongelmiin. Sitten kohtu ja munasarjat poistettiin. Sen jälkeen Femoston ei enää käynyt vaan tilalle tuli Zumenon 2 mg. Ei ole mitään vaihdevuosiongelmia, muttei myöskään mitään sivuvaikutuksia. Minulla ainakin toimii loistavasti. Laastareita en ole koskaan huolinut, koska mielestäni pilleri on paljon helpompi käyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäietoinen kirjoitti:

Hei olen 48 vuotias mummeli ja minulta on poistettu kohtu ja toinen munasarja kahdeksan vuotta sitten. Nyt aloitin Estradol laastarin käytön vaihdevuosioireisiin joita ei ole oikeastaan muita kuin hikoilu puuskat ja kaikista pahimpina mielialan vaihtelut ja jopa masennusoireet, nyt kysyisinkin teilta jotka olette vastaavaa tuotetta käyttäneet pitempään millaisena koette tuotteen onko paljonkin sivuvaikutuksia kun tuoteselostetta lukee tuntuu että lastaria ei uskalla ollenkaan käyttää. Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu