MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.
RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI
29
1268
Vastaukset
- Anonyymi
YSTAVÄ SÄ LAPSIEN. Alakansakoulun Raamatunhistoria. Kuoluhallituksen hyväksymä 22.2.1950
USKONTO KIRJASTA LUETTUA: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän JA PYHITTI SEN MEIDÄNKIN LEPOPÄIVÄKSEMME
1. Sunnuntai
2. Maanantai
3. Tiistai
4. KESKIVIIKKO
5. Torstai
6. Perjantai
7. Lauantai, sapatti
1234567---- Anonyymi
Nykyinen kalenteri onkin väärennös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen kalenteri onkin väärennös.
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
1234567--- - Anonyymi
Eli Jumalalle sunnuntai oli ensimmäinen työpäivä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Jumalalle sunnuntai oli ensimmäinen työpäivä?
Sunnuntai on viikon ensimmäinen arkipäivä.
- Anonyymi
Muslimeilla perjantai
Juutalaisilla lauantai
Kristityillä sunnuntai.
Sama teksti kaikilla pohjana, mutta vakiintunut käytössä näin.- Anonyymi
Tri Eck
Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.
Convert's Catechism
Katolinen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: Vietämme sunnuntaita lauantain sijaan siksi, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos s.50.

1234567---Jesaja kirjoittaakin :
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jesaja kirjoittaakin :
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
1234567---Vielä muistutukseksi: Sunnuntai on pedonmerkki, ja vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä muistutukseksi: Sunnuntai on pedonmerkki, ja vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.
1234567---Adventismi palstalla 4.5.2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.
ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto, vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
Yhtä kaikki, heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka raamattu on itsensä tulkki.
Mikrosirut ja erilaiset valvonta välineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
Mikrosiru ei ole peto ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista. "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa raamatun sivuilta.
1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
4. Neljänneksi asuu kaupungissa jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan ja paranee.
6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa, jolloin säkkipukuiset todistajat ( Vanha ja Uusi testamentti ) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma.
8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa ja sunnuntailakien korostuessa.
Pedon muuttama lepopäivä " SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.
Vertailukohteet: 2. Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18. 5. Moos.6:1-8.
Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio.
Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen, ja pedon merkin kohdalla se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventismi palstalla 4.5.2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

1234567---ylifariseuksella paljon asiaa tälle ajalle.
- Anonyymi
Todellisuudessa ei ole markitystä minä päivänä raamatullisen pyhän pidät. Mitä Jeesus teki Bethesdan lähteellä. Hän paransi sairaan sapattina ja tästä saddukeukset häntä arvostelivat ja vaativat selitystä...? Nykyaikanakin ihmiset käyvät töissä oli viikonpäiäv mikä vain. Jumalanpelveluksia voi olla kirkoissa keskellä viikkoa vuorotyöläisille, jotak eivät jonain Sunnuntaina ehdi kirkkoon.
Jeesus antoi siis Bethesdan altaalla luvan pitää kirkollisen pyhäpäivän minä tahansa viikopäivänä. Hän kertoi, että sairas on parannettava tai kaivoon pudonnut aasi on nostettava sinä päivänä kuin se on akuuttia.
Eli sapatti ei ole päivään sidottu olosuheiden pakosta meillä ihmisillä....
Vanhan ajan Suomalaisillakin oli sanonta, että nälkää näkee se, joka kaikki pyhät pitää. Eli kaikkina kirkkopyhinä ei voitu olla pois pellolta. Vllja piti syksyll korjata ennenkuin sade painaa sen maahna eikö päivää voitiu valita, se saattoi osua vaikka Lauantaille tai Sunnuntaille...Jos aiemmin ei oltu ehditty tehdä ja merkti ennustivat rankkasateen tuloa...
Tällaisista tapaorjuuksista olemme vapaita...Uuden liiton kautta. Uusi liitto ei toimi niin, että kaikki riekkuminen, hytkkymien ja riettaus olisi vapaata vaan toimii ylempänä kuvaamani esimerkin mukaan...- Anonyymi
Jumala siunsi ja pyhitti viikon seitsemännen päivän lauantain pyhäpäiväksi. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.
Jeesuksen esimerkki: Jeesus meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan. Synagoogassa Jeesus opetti ja samalla paransi sairaita.
Sapattina tulee parantaa sairaita, härkä nostaa kaivosta, tulipalot tulee tietysti myöskin sammuttaa, ja poliisit ja vartijat vuorollaan myöskin sapattisin töissä, koska elämme maailmassa, jossa tehdään paljon laittomia tekoja.

1234567---Miksiköhän Jumala muistuttaa sapatista ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala siunsi ja pyhitti viikon seitsemännen päivän lauantain pyhäpäiväksi. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.
Jeesuksen esimerkki: Jeesus meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan. Synagoogassa Jeesus opetti ja samalla paransi sairaita.
Sapattina tulee parantaa sairaita, härkä nostaa kaivosta, tulipalot tulee tietysti myöskin sammuttaa, ja poliisit ja vartijat vuorollaan myöskin sapattisin töissä, koska elämme maailmassa, jossa tehdään paljon laittomia tekoja.
1234567---"viikon seitsemännen päivän lauantain pyhäpäiväksi"
Eli aloitti työt sunnuntaina?
Muuten, luettelepa Raamatusta viikonpäivät.
- Anonyymi
MAANANTAI ON SAPATTI PER-ALE JUNTIT!
Vuorotyötä tehneenä tiedän sen.- Anonyymi
Maanantai voi olla vapaapäivä, mutta ei sapatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maanantai voi olla vapaapäivä, mutta ei sapatti.
AP on adventisti ilmeisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AP on adventisti ilmeisesti.
Joku päivä ei voi olla "pelastusopillinen".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku päivä ei voi olla "pelastusopillinen".
Oletko varma ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku päivä ei voi olla "pelastusopillinen".
Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku päivä ei voi olla "pelastusopillinen".
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole. Näin Raamatussa.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole. Näin Raamatussa.
1234567---"RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI"
Mitä sitten? Ketä se kiinnostaa, paitsi adventistejä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI"
Mitä sitten? Ketä se kiinnostaa, paitsi adventistejä?Sapatti kiinnosti myös Presidentin Mauno Koiviston isää Juho Koivistoa. Tultuaan uskoon Juho Koivisto piti sapatin pyhänäpäivänä.
Eräs 20-luvulla syntynyt henkilö, kansakoulussa hoksasi, että lauantai on sapatti, niinpä hän aikuistuttaan piti sapatin pyhänä elämänsä loppuun saakka.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sapatti kiinnosti myös Presidentin Mauno Koiviston isää Juho Koivistoa. Tultuaan uskoon Juho Koivisto piti sapatin pyhänäpäivänä.
Eräs 20-luvulla syntynyt henkilö, kansakoulussa hoksasi, että lauantai on sapatti, niinpä hän aikuistuttaan piti sapatin pyhänä elämänsä loppuun saakka.
1234567---Ihan samaa, milloin se adventistien sapatti on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samaa, milloin se adventistien sapatti on.
"Sapatti kiinnosti myös Presidentin Mauno Koiviston isää Juho Koivistoa. "
Mitä sitten? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sapatti kiinnosti myös Presidentin Mauno Koiviston isää Juho Koivistoa. "
Mitä sitten?Näyttääpi sinuakin kiinnostavan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Sapatti kiinnosti myös Presidentin Mauno Koiviston isää Juho Koivistoa. "
Mitä sitten?Älä ohita sinäkkään sapattia.
1234567--- - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Älä ohita sinäkkään sapattia.
1234567---"Älä ohita sinäkkään sapattia."
Ei kiinnostaa.
En ole adventisti, sen takia ei kiinnostaa, tunnen sen opin hyvin, olen tutkinut sitä. Whiten profetiat ei ole toteutuneet. Olen lukenut paljon hänen kirjojaan kauan sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä4847568- 1081308
Suomessa miesten työttömyys on korkeinta koko EU:ssa. Hienoa Orpo-Purra
Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa Tilastokeskuksen mukaan työttömiä 15–74-vuotiai158123640% kansasta pitää Yleä selkeästi vasemmistolaisena
Vähän kylmä suihku epäilijöille. "Yle Uutiset sijoitettiin kyselyssä suurista medioista selvästi eniten vasemmistolaise2031216- 3361159
Hokki on konkurssissa!
Aivan uskomattoman hienosti on lähtenyt rahoituskierros käyntiin! ❤️ https://hokki.fi/ajankohtaista/hokki-kainuu-oy-hak491108Olet kaikella todennäköisyydellä
Ainut ihminen tällä pallolla, josta menen täysin hämilleni ja tuntuu että ÄO laskee samantien neandertalin tasolle. Kaik39955Vasuri ehdokas pilaa koko puolamgan.
On siinä vasureilla Kova riita pukari ehdokkaana vaaleissa. Jos "pääsisi" ei yhtään kokousta ettei tule valituksia. Eikö52887- 74874
Kyllä on paha mieli
Olen niin luottavainen kaikesta huolimatta ollut sinuun. Luottanut että välität ihan oikeasti etkä halua minua satuttaa.25873