kunnissa hyvin rikkaat ja köyhät alueet ovat vieri vierin toistensa naapureina
oikein tai väärin?
muistaakseni 1990 luvulla oli ajatus olla hommaamatta slummeja
köyhä ei vastustellut tasaarvoa, mutta kuka alkoi vastustaa on rikas
rikasta pelottaa elää köyhien naapurissa
rikas pyrkii erottautumaan kaikin tavoin pois köyhien näköpiiristä
onpas ongelma kyllä joka lämpiää hitaasti mutta varmasti
ehkä on näkyvissä että rannikkoalueilta heitetään vuokrahintojen nousuilla väkeä kehä kolmosen ulkopuolelle riihimäen suuntaan
ehkä kehä kolmosen ulkopuolelle sijoittuvat pian slummit
ongelma taas esillä, että rikkaatkin tahtovat elää rauhassa metsässä
kuten bodomin järven alue, josta maahanmuuttajaa tahdotaan heittää vittuun
ymmärrettävää koska järvialue on erityinen ja kuuluu rikkaille eikä köyhille
(köyhille kuuluu hiekka ja suo alue, josta myöhemmin hoksataan kultavaroja maassa)
rikkaat pitävät köyhiä silmillä ja köyhät opiskelevat suomen rikkaiden kulttuuria
tahdotaanko aidata ja määrittää alueita
järkytti kuinka tahdikkaasti rikkaat vaativat itselleen alueita, asioita jo tänään
ja miltä tuntuu asioida köyhien alueella, koska palvelut sijoitettuja siten, että köyhät kerrostalot ympäröivät asiointikeskuksia ja rikkaat vaalivat metsätaajaman pois näkyvistä, josta näyttää on vaikea tulla esille

Vastaukset 10
Vanhimmat
Räikein esimerkki mitä tulee mieleen on Westend ja Matinkylä
Suomen rikkain ja ehkä yksi epävakaista alueista vieri vierin
kuinka mahdollista?
että rikkailla ei ole edes aitoja omakotitalojen ympärillä
tai ei ole tarkistus pistettä kun saapuu Westendistä Matinkylään
uimaranta sijaitsee Westendin puolella
rikkaiden alueet eivät ole yhtenäisiä, mutta voi puhua jopa rikkaiden kortteleista ja variaatiot ovat kortteleittain, eikä alueittain
rikas kortteli vaihtuu köyhemmällä ja köyhä taas rikkaalla
on vaikea yhtälö kyllä
huomattu että rikkaat käyttäytyvät kuin köyhät kun puolustavat alueitaan
että ylimääräinen, tuntematon ja epäilyttävä ei saa kävellä, tulla alueelle
häntä tarkkaillaan
samalla tavoin toimitaan slummeissa, että erikoinen vieras saa seurantaa
mutta köyhät eivät toimi suomessa sillä tavoin mutta vain rikkaat ensin
rikas saattaa tulla kysymään, mitä teet alueella, mutta usein tarkkailee ja seurailee mitä tekee
Miten nää rikkaudet on hankittu. Riistämällä. Hallitus sähköyhtiöt ja pörssiyhtiöt. N
yleisillä palvelupisteillä rikkaat naama irvestyksessä ovat järkyttyneitä siitä, mitä köyhät ovat tai ei rikas puoli, jossa on maahanmuuttajaa ja kaikenkarvaista köyhää
rikkaat ryhmittyvät itselleen mielekkäiden asioiden ympärillä julkisella sektorilla ja pitävät aluetta yllä tai toimintatapansa yllä, mutta sellaisessa irvistyksessä, että voi tulla mieleen, että eivät nauti tilanteesta jossa erilaista väkeä kuin he itse, joten on vaikea olla yhdessä tänään ja huomenna
rikkaat eivät sekaannu muihin, eivät puhu, heillä on omat piirinsä, usein omat valkoiset suomalaiset piirinsä, samalla tavoin kuin suomenruotsalaisilla on täysin omat piirinsä, mutta paheneeko ongelma? rikkaat tulevat enemmän tietoisia itsestään, paremmuudestaan ja siitä, että eivät tahdo olla tekemisissä muiden kanssa kuin samanlaisten kuin he itse
ajasta kyse kasvavassa maahanmuutossa suomessa
voi pälyillä rakkaan saksaan, miten saksalaiset valkolakit eriytyvät muista
se tarkoittaa lisää kaadetava metsää omakotitalojen edestä, lisää moottoriteitä suoraan helsinkiin peräkylistä
kesällä rikkaiden lempiväri on valkoinen
rikkailla autokin on valkoinen
myös huomattu että muslimeilla on valkoisia nopeus farmareita
ja kiinalaisilla ravintolapitäjillä valkoisia sähköisiä tilavia city maastureita
osalla rikkaista taas mustia, mutta ne kuuluvat vihaisempaan kastiin
olisi aikaa perustaa rikkailla omia kouluja ja palvelukeskuksia
lapsilla ja teinillä on ainakin hirvittävä tarve oman tasoiselleen koulutuksille
naisetkin tahtovat rauhaa ja olla pelkäämättä mustia miehiä
ja kohta heitä varten avataan tasokkaampi ostari
mutta miten? kun rikkaat asuvat kauempana kaikesta
uutena ilmiönä on että tummat poliittiset latinot ja yleisemmin amerikkalaiset yhdessä länsi eurooppalaisten kanssa eivät ole oikeastaan tummia maahamuuttajaa ja heitä jätetään rauhaan, jopa mennään naimisiin ja tehdään lapsia ja ollaan näkemättä erorotuisuutta - Keksisen Tuuri esimerkki ja Chachi ja Haavisto...
Pohjanmaa tykkää epäilemättä Etelä-Amerikasta ja vihaa Itä Euraasian
suomen veikot ajavat pois muita maahanmuuttajaa kuin uusia poliittisia
kentällä seisoo poliittinen tumma maahanmuuttaja joka kuitenkin saa jäädä paikoilleen
ja ajetaan maahanmuuttajana kaikki muut, varsinkin muslimit, joilla on pyhä sota eliniäkseen ellei ostaa itselleen kaiken valmiiksi maassa olematta mitenkään kuuluva maahan - ei saa näkyä ja kuulua rikkaana
SÄÄLITTÄVÄÄ JOS RIKAS JUOKSISI HALPATUOTTEIDEN PERÄSSÄ, ALENNUSTEN PERÄSSÄ!