Maailman kolmijakoisuus.

Uskon_puolustaja

Aloitan tähän uuden aiheen..se koskee ihmismielen taipumusta LOKEROIDA asioita.

Lueskelin eilen illalla Bahai'ismin historiaa, ja siinä oli tarinaa 1800-luvun Persiasta; ja silmieni eteen hamottui maa jossa oli lukemattomia erilaisia uskonlahkoja, joista jokainen piti toisen lahkon edustajia "koiraa pahempina".

Jos vaikka yhden uskonsuunnan edustaja myi torilla kananmunia toisen uskonsuunnan edustajalle, niin kolikot piti pestä ennen kuin niihin voi "oikeappisesti" koskea, ja laittaa taskuunsa.

Ihminen ei ole muuttunut sitten noitten aikojen. Sama itsensä ylentäminen pilviin, ja erilaisten ihmisten demonisointi on käynnissä täyttä häkää.

Koen että mun pitää antaa tässä vastaus. Siihen miten koen itseni sijoittuvan tuolle tiukkojen raja-aitojen halkomalle identiteetin tilkkutäkille.

Uskon Jeesukseen; ja kunnioitan hänen opetuksiaan, ja uskon että hän sai valtuutuksensa Jumalalta, Taivaan Isältä. Kuitenkin kristityt tuomitsevat minut yleensä aika nopeasti "antikritukseksi" ja "valheveljeksi", ja se on ihan ok; ja ei minulla ole imeempää hinkua käydä "vankkumattomasta kristitystä lahkolaisesta".

Uskon Jeesukseen yleisinhimillisessä, ei kristillisessä mielessä.

Sitten on tämä kysymys että mikä on suhteeni sahaja yogaan, ja tuon kultin edustamiin oppeihin.

Mitä olen ymmärtävinäni(rajoittuneella ymmärrykselläni) niin monien joogien, ja ex-joogienkin maailma JAKAUTUU KOLMEEN:

1.) sahaja yogit

- nämä kuuluvat "valittuihin", ja "pelastuvat". sahaja yoga proper.

2.) non sahaja yogit

- ovat ihmisiä jotka eivät tiedä mitä sahaja yoga on, eivät ole tutustuneet asiaan; ovat ehkä kuulleet nimen ohimennen; tai ehkä käyneet jossain proggiksessa ohimennen, mutta se ei ole tehnyt vaikutusta.

3.) anti-sahaja yogit

- nämä ovat "luopioita", ja heitä pidetään pahimpina kaikista ihmisistä. Sahaja yogan vastustajat. Kaikki kunnon sahaja yogit pelkäävät heitä. Nämä ovat ihmisiä jotka alunperin tulivat mukaan sahaja yogaan, mutta jossain vaiheessa pettyivät. He kokivat ehkä jotain sellaista mitä eivät voineet hyväksyä; kokivat tulleensa kaltoin kohdelluiksi; ja haluavat varoittaa.

Tämä on hyvin SELKEÄ KOLMIJAKO, ja jos kuulut ihmiskuntaan, pitäisi sielun kätevästi loksahtaa johinkin näistä kolmesta lokerosta.

Ongelma, omalla kohdallani on, että en oikein ole mitään. En pysty olemaan ihan kritiikitön. Osa sahaja yogan vastaisesta kritiikistä tuntuu olevan perusteltua. Toisaalta en voi kieltää niitä positiivisia asioita joita tuo kultti antoi.

Tämä luokittelu ei tapahdu mun päässäni; ja yritän olla jaottelematta ihmiskuntaa näin äkkijyrkästi että jyvät, lusteet ja oljet ja aamen päälle.

Jos joku haluaa nähdä minun ehkä edustavan jotain näistä kolmesta stereotypiasta; ANTI, NON, tai PRO -SY; niin voin sanoa että nuo raja aidat kulkevat omassa ehdollistuneessa mielessäsi.

Niin kivaa kuin selkeys olisi, niin mulla ei ole SELKEÄÄ LINJAA; mulla ei ole selkeitä päämääriä, en aja mitään asiaa; kunhan tässä horisen omia ajatuksiani, ja näpyttelen ja hengittelen.

Jonkun mielestä se vie sanomaltani arvon, että takananai ei ole porukkaa; että olen vain yksilö. Mutta niin se vain on. Olen itsenäinen ja yksinäinen ihminen; sellaiseksi Jumala minut loi.

5

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sivusta seurannut

      >>3.) anti-sahaja yogit

      - nämä ovat "luopioita", ja heitä pidetään pahimpina kaikista ihmisistä. Sahaja yogan vastustajat. Kaikki kunnon sahaja yogit pelkäävät heitä.>>


      Kunnon Sahaja Joogit eivät pelkää mitään.

      Se että mistä löytää kunnon Sahaja Joogin, Shri Matajin lisäksi, onkin sitten eri juttu..

      • Uskon_puolustaja

      • Sivusta seurannut

      • Kulkija vailla päämäärää
        Sivusta seurannut kirjoitti:

        Onpas kaunis.

        Minusta kaunista on kirjoittajan jaon vierellä oleva totuusarvo; olla kuulumatta mihinkään selkeästi määritettyyn, tai olla tuomitsematta määrittämäänsä....toteamus tai analyysi ei ole tuomio...se on huomio?

        Nasaretilaisesta on monta väärää tulkintaa....joka on käynyt seppä Högmanin pajalla ja kuullut puhuttavan "sisäissestä tuntemisesta" saattaa valaistua kohtaamaan ristiriidat ja rakkauden?

        taidat olla lähestynyt asiaa?

        JvB.


    • Joogini

      Hei!
      Minäkään en kuulu mihinkään mainituista luokista. Tuskin kaikki kuuluvatkaan. Suurinosa ohjaajista hyväksyvät minut, toiset eivät. Minä olen 75% invalidi. Kävely on hidasta ja joogaaminen vaikeaa lisäksi tasapaino-ongelmia ja näköhaitta. Ennen onnettomuutta hankittu notkeus on tallella, joka onkin ainoa ylpeyden aiheeni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persujen mukaan rasismi on huumoria

      Vaan kun koomikko kutsui Halla-ahoa fasistiksi, niin piti haastaa oikeuteen. Mihin se huumorinitaju yhtäkkiä hävisi? ⠀
      Maailman menoa
      237
      6370
    2. Rasismia kaikkialla näkevät ovat Suomen tyhmimpiä ihmisiä

      ja monillahan kuluu myös mielialalääkkeitä, eli päässä on ongelmia. Mutta he eivät tajua kuinka paljon ja ihan todellis
      Maailman menoa
      196
      5946
    3. Ei kahta sanaa etteikö Petteri Orpo hyväksy rasismia

      Koska jatkaa hallituksessa rasistisen perussuomalaisiksi itseään kutsuvan puolueen kanssa. Se on Petteri Orpon arvomaai
      Maailman menoa
      17
      5489
    4. Mitkäs nuorisoporukat ovat toisia nuoria ryöstelleet (selvää rassismia)

      No poliisi kertoo, että maahanmuuttajataustaisia ovat, ja isot porukat sillä yhden suomalaisen uhrin kimpussa on ollut j
      Maailman menoa
      80
      4191
    5. Hallitus on kaadettava ja Orpon on erottava

      Mikään muu hallitus ei ole oman elämäni aikana tuhonnut näin paljon tämän maan taloutta ja työllisyyttä sekä suomen main
      Maailman menoa
      143
      3523
    6. Lasse Lehtonen vaatii persuja pyytämään anteeksi aasialaisilta

      Persut ova romahduttaneet Suomen maakuvan parissa päivässä negatiiviseksi rasismillaan ja se alkaa vaikuttamaan jo Suome
      Maailman menoa
      130
      3323
    7. HS 12/25 kysely: persut romahti, demarit raketoi

      Kyyti on kylmää persuleirissä, saattaa vetää siellä silmätkin viirulleen. Sen sijaan SDP:n puoluetoimistolla voidaan pok
      Maailman menoa
      23
      3036
    8. Töppö-persut ovat todella tyhmiä

      sen kertoo tämäkin avaus: "Persujen suosio vain laskee" Töppö-persu vaan unohtaa, että ennen tätä galluppia persujen kan
      Maailman menoa
      8
      2502
    9. Rasismi rapauttaa Suomen mainetta ja hallituksen hiljaisuus pahentaa vahinkoa

      Finnairin viesti Japanista on pysäyttävä: suomalaisen politiikan rasismikohut heijastuvat suoraan matkustuspäätöksiin ja
      Maailman menoa
      262
      2448
    10. Lasse Lehtonen palasi ambulanssilennolla Suomeen

      Nyt on syytä lopettaa irvailu.
      Maailman menoa
      130
      2284
    Aihe