MÄNTTÄ

"Työttömien yhdistyksen puheenjohtajaa epäillään kavalluksesta Mäntässä



Mäntän poliisi epäilee paikallisen työttömien yhdistyksen pitkäaikaista puheenjohtajaa yhdistyksen varojen kavaltamisesta.

Epäillyt kavallukset ovat tapahtuneet 2000-luvun alussa. Yhdistykselle aiheutunut vahinko on poliisin arvion mukaan 20 000–30 000 euroa.

– Puheenjohtajaa epäillään törkeästä kavalluksesta, törkeästä petoksesta, väärennyksistä ja kirjanpitorikoksesta, kertoo komisario Markku Leppänen.

Poliisi on löytänyt kirjanpitoaineistosta yli 200 tekaistua kuittia, joita epäillään käytetyn kavalluksen peittelemiseen.

Jutun esitutkinta on valmistumassa, ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiviikkoina.

Tutkintapyyntö tuli poliisille helmikuussa. Juttua käräjöitiin aikanaan paikallislehden yleisönosastossa, vaikka poliisitutkinta oli vielä alkutekijöissään.

Rikosilmoituksen teki nykyisin sitoutumaton kaupunginvaltuutettu.

Aamulehti Perjantai 17. kesäkuuta 2005, STT"

Tätäkin 'poliisi' tutkii:

http://netti.nic.fi/~graytech/Vilppula/

:D
3603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämän sentäs poliisi tutki?

"Helsingin Veden pomoa otti kiinni 8 poliisia

Virastaan pidätetyn Helsingin Veden toimitusjohtajan Timo Kulmalan ja kahden muun Helsingin Veden työntekijän kiinni otto Helsingin kaupungintalolla vaati IS:n tietojen mukaan toissa perjantaina peräti kahdeksan poliisia.

Ex-toimitusjohtaja Kulmala ja yhteistyöstä hänen kanssaan epäillyt työntekijät kutsuttiin neuvotteluun Pohjois-Esplanadin kaupungintalolle.

Virkamiesten lisäksi paikalla oli kuitenkin myös poliisin vahva edustus, joka otti kolmikon kiinni palaverin päätteeksi. Kulmalaa epäillään taloudellisista väärinkäytöksistä.

Jutun tutkinnanjohtajana toimiva rikosylikomisario Kauko Pentti Helsingin poliisin talousrikosyksiköstä ei halua kommentoida poliisien määrää kaupungintalolla."

Äänestä
  • Tuomarit ja poliisit lahjottu. Taitaa olla ainut Suomessa talousrikoksista kiinijäänyt kunnanjohtaja Kuusamossa (nyk.kaupungin, tosin siinä samalla meni nimismies viraltaan.

    Äänestä

  • Korpisoturi kirjoitti:

    Tuomarit ja poliisit lahjottu. Taitaa olla ainut Suomessa talousrikoksista kiinijäänyt kunnanjohtaja Kuusamossa (nyk.kaupungin, tosin siinä samalla meni nimismies viraltaan.

    Työttömien työpajan tilin tarkastaja oli kansanedustaja TERO RÖNNI,et sillain...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poliisi Tutkii kirjoitti:

"Työttömien yhdistyksen puheenjohtajaa epäillään kavalluksesta Mäntässä



Mäntän poliisi epäilee paikallisen työttömien yhdistyksen pitkäaikaista puheenjohtajaa yhdistyksen varojen kavaltamisesta.

Epäillyt kavallukset ovat tapahtuneet 2000-luvun alussa. Yhdistykselle aiheutunut vahinko on poliisin arvion mukaan 20 000–30 000 euroa.

– Puheenjohtajaa epäillään törkeästä kavalluksesta, törkeästä petoksesta, väärennyksistä ja kirjanpitorikoksesta, kertoo komisario Markku Leppänen.

Poliisi on löytänyt kirjanpitoaineistosta yli 200 tekaistua kuittia, joita epäillään käytetyn kavalluksen peittelemiseen.

Jutun esitutkinta on valmistumassa, ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiviikkoina.

Tutkintapyyntö tuli poliisille helmikuussa. Juttua käräjöitiin aikanaan paikallislehden yleisönosastossa, vaikka poliisitutkinta oli vielä alkutekijöissään.

Rikosilmoituksen teki nykyisin sitoutumaton kaupunginvaltuutettu.

Aamulehti Perjantai 17. kesäkuuta 2005, STT"

Tätäkin 'poliisi' tutkii:

http://netti.nic.fi/~graytech/Vilppula/

:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu