Onko Tallinnan hotellit auki jouluna?Toimiiko palvelu? Joulu muuten,vietetäänkö kuin Suomessa,milloin kaupat kiinni,onko toista joulupäivää?Sapuskat,samat kuin Suomessa?
viisaat
neuvokaa
3308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jouluna kiinni, huoneet kannattaa siis varata hyvissä ajoin, auki olevat hotellit voivat olla jouluna ihan täynnä! :)
Viru on ollut perinteisesti kiinni uskon että ei muut.
ja riennä joulunviettohon. Isot tavaratalot auki
pikkuputiikit saattanevat viettää kotijoulua. Se tarkoitta Virossa koko suvun kokoontumista ja naiset laittavat perinteiset virolaisruoat alusta asti itse. virolaiseen joulupöytään kuuluvat verimakkarat, sianpaisti, hapankaali ja perunat eli tuhtia ja rasvaista sekä erilaisia piirakoita.Musta makkara tarjoillaan sianlihasiivujen, marinoidun kurpitsan, hapankaalin ja keitettyjen perunoiden kanssa. Yleinen sivuruoka joulupöydässä on syltty, joka oli Suomessakin normaali ruoka vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Suomalaistyyppisiä laatikoita virolaiset eivät joulupöydässään tunne mutta esimerkiksi meille vieras marinoitu kurpitsa kuuluu kuvioihin. Perinneruokia tarjotaan muutamassa tallinnalaisessa ravintolassa alkuperäisessä muodossaan, mutta on myös uudempi ja eurooppalaisemmin valmistettu lista olemassa.