Huvittaa jollakin tasolla kuinka pitkälle ihmiset (sekä naiset, että miehet) ovat valmiita menemään, jotta eivät joutuisi myöntämään, että heillä on vaihdevuodet ja niistä johtuvia oireita.
Tuttavaapiirissäni yksi nainen haki itselleen ad-hd-diagnoosin, vaikka oireet olivat kuin suoraan lueteltu Terveyskirjaston sivulta vaihdevuosioireisiin sopivaksi. Hormonikorvaushoito olisi auttanut. Ikää jo silloin oli 52.
Yksi hikoilee kuin vesiputous ja väittää vaan mekkokankaan olevan hiostava. Kumma, että sama mekko ei hiostanut yhtään viisi vuotta sitten.
Miespuolinen tuttu taas käy psykiatrilla kun on paniikkikohtauksen kaltaisia oireita ja lievittää niitä viinalla. Ei ole auttanut. Päinvastoin. Hermostuneisuutta, levottomuutta, väsymystä ja aikaansaamattomuutta. Eli ihan samoja oireita kuin naisilla vaihdevuosissa.
Teini-iässähän näitä samoja oireita on kun hormonitoiminta käynnistyy: ollaan ahdistuneita ja masentuneita, mutta ei tiedetä miksi. Kaikki vaan ottaa kupoliin.
Itse en halunnut aloittaa hormonikorvaushoitoa, koska suvussamme on paljon syöpää sairastaneita. Koitin läpi kaikki mahdolliset luontaismenetelmät, mutta kahden vuoden jälkeen taivuin, koska mikään ei auttanut tai edes hiukan helpottanut.
Sopivaa hormonikorvaushoitokaan ei löytynyt heti vaan meni yli vuosi, kunnes löytyi sopiva yhdistelmä. Se on todella pitkä aika. Eli kolme vuotta kitumista js yrittää jaksaa.
Siksi suosittelenkin heti, kun ne oireet tulevat, että kannattaa mennä gynelle. Gynekologeissakin on valitettavasti todella suuria eroja. Liian moni vaikuttavaa aivan tietämättömiltä asioista, mutta onneksi on niitäkin, jotka tietävät.
Vaihdevuosien olemassaolon kieltäminen
9
829
Vastaukset
- Anonyymi
Ehkä vaihdevuodet on joillekin hävettävä asia. Ei siihen sen kummempaa tarvitse, että niitä voi olla vaikea hyväksyä, tai puhua.
Ja häpeän tunteessa ei ole mitään huvittavaa, ei millään tasolla.- Anonyymi
Jos häpeää vaihdevuosia, niin kyllä huvittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos häpeää vaihdevuosia, niin kyllä huvittaa.
No se on sun häpees
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se on sun häpees
Ei hävetä yhtään.
- Anonyymi
Miksi kukaan niitä kieltäisi? Olen itse odottanut niitä jo muutaman vuoden, ikäkin jo yli 50v., mutta ei vieläkään näy edes verikokeissa ja kuukautisvuoto tulee edelleen, eli raskaaksikin päätyisin vieläkin. Esimenopaussioireitakaan ei ole, mutta koska sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, olen ajatellut, ettei mitään hikoilujakaan tule, kun helpommin vain palelen.
- Anonyymi
Vaikea on kieltää kun ei vaihdevuodet ole vielä alkaneet. Kohta viiskymppinen ja kuukautiset tulee edelleen.
- Anonyymi
Kaikki yli 50 v naiset pitää päästää eläkkeelle
- Anonyymi
tosi helpottavaa kun pääsi niistä rättisulkeisista eroon. hormooneja en suosittele kenellekään missään iässä.
- Anonyymi
Minä olen kanssa helpottunut, enkä myöskään ole alkanut käyttämään hormoneja, enkä edes ala.
Paikallishoitoa tosin on käytössä herkille limakalvoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1093769Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171970Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471757- 1041667
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4361610Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21570Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311473Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431240MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar461148Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3931107