kondylooma

Mulla oli ruskahtavaa välivuotoa, jonka takia menin lääkäriin. Lääkäri ohjasi papaan, jonka tulos oli luokkaa 2. Siitä sitten ohjattiin kolposkopiaan ja todettiin kondylooma, joka aiheuttaa aika ajoin tulehdusta. Olen käynyt papa-kontrollissa muutaman kerran puolen vuoden välein ja muutos on ollut edelleen luokkaa 2. Nyt oireilen taas, eli välivuotoa on. Tietääkö joku, pitääkö sitä hoitaa? Viimeksi sille ei tehty mitään, katosi vain itsestään. Onko siis normaalia, että kondylooma aiheuttaa aika ajoin tulehdusta, joka menee itsestään ohi?
4864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä huolehdi turhaan, sillä kondylooma oireilee. Minulla se aktivoitui kaksitoista vuotta sitten ja menin jatkotutkimuksiin, kun papa näytti huonolta. Mutta sitten se on ollut oireeton monta vuotta. Riippuu varmaan paljon yhdynnöistä ja siitä. ärtyykö limakalvo ylipäätään. Mutta itse olen ollut huoleton kaksitoista vuotta. Kannattaa kuitenkin aina kertoa gynelle asiasta, etenkin kun niitä joutuu aina silloin tällöin vaihtamaan.

Äänestä
  • Mulla on melkeen joka papa kokeessa ollut solumuutoksia. Kerran ne oli 2 luokkaa jolloin tehtiin kontrolli puolen vuoden jälkeen ja kun se oli siellä vieläkin niin tehtiin se kolposkopia ja sit ilmotettiin et se joudutaan poistamaan. Se tehtiin sellasella sähköjutulla eikä se ollu yhtään kauheeta. Olisin saanu kattoo sellasesta monitorista mut en kyllä halunnu kun jännitti kuitenkin sen verran. Lääkäri sano että se piti poistaa ettei se rupee kehittymään pahemmaksi. Ja sit 3 luokan muutokset ei ymmärtääkseni paranekkaan.

    Äänestä

  • tottunut kirjoitti:

    Mulla on melkeen joka papa kokeessa ollut solumuutoksia. Kerran ne oli 2 luokkaa jolloin tehtiin kontrolli puolen vuoden jälkeen ja kun se oli siellä vieläkin niin tehtiin se kolposkopia ja sit ilmotettiin et se joudutaan poistamaan. Se tehtiin sellasella sähköjutulla eikä se ollu yhtään kauheeta. Olisin saanu kattoo sellasesta monitorista mut en kyllä halunnu kun jännitti kuitenkin sen verran. Lääkäri sano että se piti poistaa ettei se rupee kehittymään pahemmaksi. Ja sit 3 luokan muutokset ei ymmärtääkseni paranekkaan.

    luokka 2, ja oli keskivaikea kohdunkaulan syövän esiaste! leikatiin kohdunkaulaa ,ja poltettiin kahden vuoden seuranta joka viimein on nyt joskus marraskuussa. ja kyllä kolmonenkin vielä paranee vai olla kyllä jo solumuutoksia,

    Äänestä

siis jos papa puhdas ei voi olla kondyloomaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


boring kirjoitti:

Mulla oli ruskahtavaa välivuotoa, jonka takia menin lääkäriin. Lääkäri ohjasi papaan, jonka tulos oli luokkaa 2. Siitä sitten ohjattiin kolposkopiaan ja todettiin kondylooma, joka aiheuttaa aika ajoin tulehdusta. Olen käynyt papa-kontrollissa muutaman kerran puolen vuoden välein ja muutos on ollut edelleen luokkaa 2. Nyt oireilen taas, eli välivuotoa on. Tietääkö joku, pitääkö sitä hoitaa? Viimeksi sille ei tehty mitään, katosi vain itsestään. Onko siis normaalia, että kondylooma aiheuttaa aika ajoin tulehdusta, joka menee itsestään ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu