Lääke/rokotefirmat takovat jättivoittoja

Anonyymi-ap

Viime aikojen keskustelut, miksi me ihmiset olemme niin tyhmiä, ettemme ota opiksi jo tehdyistä virheistä...
Meillä ennen 2010-lukua syntyneiden lasten vanhemmilla ei ollut sosiaalista mediaa, ei facen vertaistukiryhmiä, ei hakukoneistoja, eikä juurikaan kirjallisuutta saatavilla, jotta olisimme voineet olla tietoisia rokotteiden haittavaikutuksista. Vaikka me teimme muuten parhaamme, tarjosimme hyvää ravintoa ja parhaat elinolosuhteet lapsen kasvun ja onnellisuuden turvaamiseksi, niin meillä ei ollut tarpeeksi tietoa kuitenkaan. Me toimimme sen parhaan tiedon varassa, jota neuvola, lapsen kasvatusoppaat ja oma järkemme meille sanoi. Kun meille sattui "haittavaikutus", se oli se äärimmäisen harvinainen. Niin meille ainakin uskoteltiin.
Sen sijaan 2010 ja 2020 -luvulla syntyneiden lasten vanhemmilla on olemassa kaikki mahdollisuudet päästä käsiksi laajasti reaaliaikaiseen dataan. He pystyvät pienellä vaivalla tutustumaan rokotteiden kliinisiin tutkimuksiin, lääkevirastojen ylläpitämiin haittarekistereihin ja lääketieteen kirjallisuuteen rokotteiden haittavaikutuksista. He saisivat helposti myös selville, että rokotteita ei ole testattu niiden toksisten tai karsinogeneettisten ominaisuuksien osalta. He ymmärtäsivät kyllä, jos vaan vaivautuisivat itse lukemaan, että rokotteiden väitetty turvallisuus on täyttä puppua. EI ole tehty mitään plasebokontroloituja tutkimuksia, vaan se "plasebo" on aina ollut jokin muu rokote tai toksinen aineosa. Rokotteiden turvallisuus on pilvilinnna, joka on jo aikaa sitten hajonnut. Häytyskellojen pitäisi soida tässä vaiheessa.
Heillä olisi valtavat mahdollisuudet oppia heitä jo ennen vanhemmiksi tulleilta ja kantapään kautta oppineilta. He voisivat katsoa autenttisia videoita somen eri kanavilla tai jopa ihan lähituttujen tai sukulaisten lapsista, jotka ovat saaneet vakavat haittavaikutukset. Jos he haluaisivat, he voisivat tiedostaa ympärillään tapahtuvan näkyvän "epidemian", johon kuuluu massiivisesti koko ajan lisääntyvät erilaiset lasten ja nuorten neuropsykiatriset ongelmat, autoimmuunisairaudet, syövät, autismi.
Kukaan ei vastaa mikä tämä epidemia on ja syytekijälistalla ei ainakaan koskaan ole lapsille annetut rokotteet. Eikö miksi-kysymys ole tällöin aiheellinen?
Jotain mystistä tapahtuu. Nämä 2010-luvun vanhemmat eivät halua kuulla eivätkä nähdä eivätkä ainakaan itse etsiä tietoa lapsensa parhaan terveyden ja elämän puolesta. He kuvittelevat olevansa kaiken tämän yläpuolella oman lapsensa kanssa, kun vaan noudattavat ohjeita. He uskovat mielummin terveydenhoitajaa, joka sanoo, että "jos et ota rokotteita, niin lapsihan kuolee". He uskovat lapsensa elämän sellaisen ihmisen käsiin, jonka tietämys rokotteista rajoittuu hänelle koulutuksessa iskostettuun tietoon "tutkituista ja turvallisista" rokotteista. Tuskin on olemassa yhtään virassa olevaa terveydenhoitajaa, joka pystyy kertomaan kaikki rokotteiden aineosat ja miten ne vaikuttavat pieneen alle 10 kg painoiseen vauvaan tai, joka kertoisi myös niistä vakavista mahdollista haitoista, mitkä liittyvät rokottamiseen. Ja jos on, niin hän on se tappaja.
Nämä 2010-luvun vanhemmat näkevät vain sen yhden mustavalkoisen meemin, jonka nämä rokoteteollisuuden lobbarit pistävät jokaisen rokotteiden haitoista kertovan postauksen alle. Siinä lukee; "kaikkia lapsia ei tarvitse rokottaa, vain ne jotka haluaa pitää". Vanhemmat eivät uskalla kantaa vastuutaan itse vanhempana. He luottavat mielummin "tutkittuun" tietoon. Ja tieto tulee THL-viranomaislaitokselta, jonka puolueettomuus on vain kaukainen muisto ehkä vuosikymmenten takaa ja, jonka rahoitus on 60-70 % globaaleilta osakevoittoja tahkovilta lääkeyhtiöiltä.
Pienen ja isommankin lapsen terveyttä voi ja kuuluu vahvistaa terveellisillä elintavoilla sekä moninaisilla immuniteetia tukevilla asioilla. Vai millä ihmeen järjellä varustettu vanhempi kuvittelee, että lapsen terveys paranee kun siihen injektoidaan synteettisiä, toksisia ja karsinogeneettisiä aineita?
Keskustelua kuuluu käydä nyt, eikä vasta 100 vuoden päästä. HERÄTYS VANHEMMAT!!

5

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onpa harhaista horinaa. Höpön ja löpön sanon minä.

    • Anonyymi

      Sulla taitaa kohta pää poksahtaa . 🤣

    • Anonyymi

      Äitisi varmaan juotti sulle hopeavettä kun oli pieni.

    • Anonyymi

      Sulla ei oo varmaan kotonä sähköä koska sähköiskuun kuolee joka vuosi miljoonia ihmisiä, sähköyhtiöt takovat miljardivoittoja eikä kukaan viranomainen vaadi että sähköntuotanto ajettaisiin alas vaan päinvastoin, koko ajan sitä vaan lisätään, tätä menoa kaikki kuolevat sähköiskuun.

    • Anonyymi

      Typeriä vanhemmat jotka eivät rokotuta lapsiaan, turha itkeä jos kuolevat tuhkarokkoon tai johonkin muuhun.Ja teinit rokotuttaa kohdunkaulan syöpää vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe