Hei, meidän 14 vuotias maatiaskollikissa kuoli alkuviikosta. Ikävä on suuri ja moni asia vaivaa mieltä. Kissa oli leikattu, parhaimmillaan lähes 10 kiloa painava ja vapaasti ulkona liikkuva. Ikä näkyi runsaana nukkumisena, mutta muuten vaikutti terveeltä.
Pari viikkoa sitten kissa alkoi varomaan ja hieman ontumaan oikeaa etujalkaa. Jalka ei aristanut sitä tunnusteltaessa ja siinä ei näkynyt mitään. Sitten oikean silmän sisänurkkaan/alaluomen alueelle ilmestyi punainen verinen patti, joka myös hieman vuoti. Jollain tavoin muistutti erityisesti koirille ilmestyvää kirsikkasilmää, Kissa alkoi vetäytymään omaan rauhaan ja oli kipeän oloinen. Ruoka ei maistunut ja laihtui. Kävimme eläinlääkärillä (kamalaa kuljettaa kissaa autossa, kun pelkää ja ei ole tottunut siihen). Eläinlääkäri epäili jalan venähdystä ja naarmua silmän alaluomessa. Sarveiskalvo ja muuten silmä oli kunnossa. Muutenkin kehui kissaa komeaksi ja hyvinvoivaksi, vaikka kissa oli mielestämme paljon rapistunut. Kissa sai kipupiikin, antibioottivoidetta silmään ja munuaislääkettä. Ei antibiootti- tai tulehduskipulääkereseptiä.
Ehkä olimme käynnin jälkeen liian toiveikkaita ja jäimme seuraamaan tilannetta muutaman päivän ajaksi. Luotimme kokeneeseen eläinlääkäriin. Vointi ei lähtenyt paranemaan ja silmä näytti pahalta. Pohdimme, onko kyseessä silmän kasvain. Kissa repi myös oikean tassun verille, mutta se meni umpeen. Maanantai-iltana tassu oli rauhallisen näköinen ja tilanne oli rauhallinen. Tarkoitus oli olla yhteydessä seuraavana aamuna uudelleen eläinlääkäriin, että mitä tehdään. Kissan vointi kuitenkin romahti yhtäkkiä ja se kuoli myöhään illalla. Loppu oli kamala ja en pysty siitä kirjoittamaan. Asiat olisi pitänyt mennä eri tavoin ja jälkiviisaus on pahinta.
Olisin kiitollinen, jos joku jakaisi kokemuksiaan. Meidän kissaa ne ei tuo takaisin, mutta ehkä helpottais vähän tätä tuskaa. Onko kissallanne ollut "kirsikkasilmä" tai silmän kasvain? Miten oireillut? Entä jalan ontuminen? Onko ollut merkki jostain muusta sairaudesta? Kiitos, jos joku vastailee.
Kissan ontuminen ja verestävä silmä
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Varma ei voi olla, mutta ilmeisesti aivoissa on tapahtunut vanhuudesta johtoenpieni verisuonen puhkeaminen, mikä on saanut puoleksi halvauksen piirten jalassa. Tekijäksi vaan ikä. Voin olla myös väärässä, mutta ihmisille on käynyt samalla tavalla- joku verisuoni on katkennut pääsä, sidottuna johonkin hermoston ja sen seurauksena on halvantunut kasvit, käsi, jalka, mitä kullakin. Carmasti on ollut rakas perhejäsen. Minulla oli rajas lintu. Kun kuoli, sanoin että ei iki ä enää ketään muuta lintua sijalle. Meni muutama vuosi ohi ja kyllä eläinrakkaus vei voiton taas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1112423
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581107- 861064
- 7995
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt79991Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr11904Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63873- 28861
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku39776Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie32759