Onkohan Uma

sulla vauvoja jo siellä,pakko kysyä koska oon niin mahdottoman utelias!!!
11936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja olen todella huolissani. Vuorokausia on jo 61 ja meillä on aina tehty pennut alle 60 vuorokauden yhtä ainoaa poikkeusta lukuunottamatta. Sissi on niin täynnä että epäilen pystyykö synnyttämään. Saisi nyt viikonlopun menemään ja alkuviikosta klinikalle. Koira on aina ollut minuun perääni aivan hirmiunen, ja nyt seuraa minua herkeämättä. Tänään olin raukkis ja jätin rouvan isännän kanssa moneksi tunniksi ja ajattelin jospa alkaisi kun olen poissa. Mutta ei.
Olin Ruskolla Lounais-Suomen Spanieli kerhon 40- vuotis juhlanäyttelyssä töissä. Kehässä jossa olin oli Ruotsalainen tuomari ja päivä alkoi hirmuisella määrällä Kultsuja. Jatkuen Cockkereilla päättyen Jenkkeihin. Aurinko paahtoi ja selvää ukkosta oli kunnolla ilmassa.
Itse virkistyin.

Äänestä
  • peukkuja,että kaikki menee hyvin.
    Todennäköisyys kyllä on sen puolella että kun pääset sikiuneen,niin alkaa tapahtumaan.Eli toivottavasti ensi yönä.
    Mahtaa oikeesti ressukalla olla vaikee olo kun tätä lämpöä nyt riittää.

    Äänestä

  • kuule kirjoitti:

    peukkuja,että kaikki menee hyvin.
    Todennäköisyys kyllä on sen puolella että kun pääset sikiuneen,niin alkaa tapahtumaan.Eli toivottavasti ensi yönä.
    Mahtaa oikeesti ressukalla olla vaikee olo kun tätä lämpöä nyt riittää.

    kun lämpö ei ole laskennut. Nyt vain olisi hyvä kun pitäisi itsensä kondiksessa maanantaihin jotta päästään kunnon läkärille. Näiden kääpiöiden kanssa kun on aika usein sellaisia eläinlääkäreitä, että pitävät kiinni siitä 65 vuorokaudesta kuten juuri taas nähtiin kun aloin soittaa klinikoille perjantaina aamulla. Kellään ei ollut kiinnostusta ottaa vastaan, kun ei ole kiire.
    Ruoka sentään maittoi

    Äänestä

Ihan pakko nyt udella kun selvisi mikä koira on lähellä sydäntäsi, että paljonko pennut maksavat? kun tahtoo olla niin kiven alla nuo griffonit nyt...

Äänestä
  • siinä 1000-1200 Euroa. Riippuu vähän kasvattajasta ja laadusta. Noinhan on ruma sanoa, mutta vähän katsoen mitä tulee, väri ja malli ennenkaikkea kuten karvanlaatukin ratkaisevat aika paljon, luonnetta unohtamatta.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    siinä 1000-1200 Euroa. Riippuu vähän kasvattajasta ja laadusta. Noinhan on ruma sanoa, mutta vähän katsoen mitä tulee, väri ja malli ennenkaikkea kuten karvanlaatukin ratkaisevat aika paljon, luonnetta unohtamatta.

    ...myydä alta nykyisten kiskurihintojen?

    Äänestä

  • Hekotius kirjoitti:

    ...myydä alta nykyisten kiskurihintojen?

    ajatuksistani. 1200 euroa en todellakaan pyydä ainoastakaan pennustani. Hintani olivat viimevuonna 850-950 euroa ja nyt on lähtöhintana hinta tiedustelijoille 1000 euroa. Riippuu myös todella paljon pennun laadusta mikä on hintana ja perheestä sekä heidän rahatilanteesta mihin pentu menee. Jos tuovat näyttelyihin tai yleensäkin ovat olleet mukana koiratouhuissa, niin niin hullulta kuin se kuulostaakin hinta putoaa. Samoin jos kirjoittavat nimensä papereihin joissa lupaavat kuvauttaa mm. lonkat. Hintaa lasketaan lonkkakuvausten verran.

    Äänestä

juuri mitattuani lämmön se oli 36,7. Eli hurraa toivoa ja valoa näkyy odotuksen päässä. Peukut pystyyn kaikki.

Äänestä
  • siis menossa! Sulle taitaa tulla uneton yö:) Peukut on pystyssä, koska aloitetaan vedonlyönti siitä, mitä sieltä tulee?

    Äänestä

  • koirallinen kirjoitti:

    siis menossa! Sulle taitaa tulla uneton yö:) Peukut on pystyssä, koska aloitetaan vedonlyönti siitä, mitä sieltä tulee?

    ja monta monta seuraavaa. En tähänkään asti ole juuri kunnolla nukkunut. Alitajunta herättää varttitunnin välein ja luojan kiitos uni tulee uudelleen.
    Muistan kuin eilisen päivän Sissin syntymän. Tintti sen emo jouduttiin viemään Naantaliin keisarinleikkaukseen kun pentuja ei ollut kuin kaksi. Siinä sellaisen ikkunan läpi katsellessani näin aina vain puna ruskean pennun ja kun mieheni katsoi näki mustan. Riitahan siitä meinasi sukeutua välillemme ja kun vihdoin pääsimme katsomaan niin molemmat oli niin musta kuin se punaruskeakin ja se musta oli unelmieni täyttymys narttu pentu. Eläinlääkäri katsoi vähän ihmeissään kun kyyneleet vuosivat silmistäni ja silitin varovaisesti sitä pientä ihmettä. Ja nyt se silmäteräni ja sydämmeni saa ensimmäiset pentunsa.

    Voi! Nuo vauvat on mulla mielessä. Kovasti onnea synnytykseen. Mamma on kovilla myös.
    Kumpa mekin saataisi täällä aikaa pieniä nyt. Kova on yritys =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuule kirjoitti:

sulla vauvoja jo siellä,pakko kysyä koska oon niin mahdottoman utelias!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu