SUOMEN maatalouden päästöt eivät ole vähentyneet vuodesta 2005 lähtien juuri lainkaan. Lehtosen mielestä Suomessa voisi Tanskan veromallin pohjalta miettiä, miten maatalouden päästöjä saisi vähennettyä. -hs
Tanskan malliin
34
296
Vastaukset
- Anonyymi
Tehdään Lehtosesta presidentti!
- Anonyymi
Demaripesäkkeen lehti....wuh wuh...
- Anonyymi
Vihervassareiden äänitorvi. Tai pelkkä torvi....
- Anonyymi
Paha niistä olemattomista päästöistä on vähentää.
- Anonyymi
Turhaa on hesarin väittää että kallista lannoitetta liikaa pellolle levitettäisiin. Sitä laitetaan just se määrä minkä viranomaiset ilmoittaa. Muuten tulee rangaistus.
- Anonyymi
Maatalouden ilmastotoimia on tuettu jo miljardeilla, mutta päästöt eivät olekaan vähentyneet.
ONGELMIA on myös Suomen kansallisissa maataloustuissa, joita maksetaan EU-tukien lisäksi. Kansallisten tukien osuus alan kokonaistuista on yli puolet. Niistä 30 prosenttia on kohdennettu erilaisiin ympäristöhaittoja vähentäviin toimiin. Järjestelmä palkitsee mahdollisimman suuren peltoalan ylläpidosta, joten huonostakaan pellosta ei kannata luopua.
Turvemaiden viljelyn kasvihuonekaasupäästöt ovat jopa seitsenkertaiset kivennäismaihin verrattuna. Vain kymmenesosa Suomen pelloista on turvepeltoja, mutta ne tuottavat yli puolet maatalouden päästöistä. 2000-luvulla uutta turvepeltoa on raivattu noin 50 000 hehtaaria, lähinnä nautakarjatilojen lannanlevityksen tarpeisiin.- Anonyymi
Maatalouden ilmastotoimia on tuettu 0 eurolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maatalouden ilmastotoimia on tuettu 0 eurolla.
Maa- ja metsätalouden tukijärjestelmiin tarvitaan vahvoja kannustimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maa- ja metsätalouden tukijärjestelmiin tarvitaan vahvoja kannustimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Nolla euroa ei ole sellainen, anteeks vaan.
- Anonyymi
Ei peltoa raivata 'lannanlevityksen tarpeisiin'. Sitä raivataan, että saataisiin sopivslta etäisyydeltä peltoa, jolla tuotettaisiin eläimille rehua. Ja karjanlanta on edullista lannoitusta, kun sitä on tilalla omasta takaa.
- Anonyymi
Kansalliset tuet, 350milj. ei oo puolia , korkeintaan viidesosa.
- Anonyymi
Tanska laittoi jo aiemmin kasvinsuojeluaineet verolle. Tähän mennessä tämä keksintö on tuottanut jo useita kestäviä tautikantoja, kun kalliiden aineiden käytössä pihistellään.
Eihän siinä mitään, jos ongelmat pysyisivät maan sisällä, mutta valitettavasti nuo kestävät tautikannat leviävät ympäri Eurooppaa ja hankaloittavat myös muiden maiden viljelyä. Käytännössä monet hyvät tuotteet ovat menettäneet tehonsa, kiitos tanskalaisten lainsäätäjien.- Anonyymi
Estääkö verollepano käytön?
Vai viljelijän ahneus?
- Anonyymi
Ensimmäiseksi maatalouden hiilitaselaskelman laskentaperiaate pitäisi saada sellaiseksi että vastaa todellisuutta. Nykyään viljelykasvien sitoma hiilidioksidi lasketaan päästöksi vaikka oikeasti se on hiilinielu. Päästö tapahtuu vasta loppukäyttäjällä.
Esimerkiksi moni kaupunki julistautuu hiilineutraaliksi kun kuluttajien kasvihuonekaasupäästöjä ei noteerata. - Anonyymi
Maataloudelle ei ole maksettu euroakaan ilmastotoimista.
Maatalouden ilmastotukea ei ole olemassakaan. Tämä osoittaa että päättäjät eivät ole ajan tasalla. - Anonyymi
Miljardeja huollettu mutta päästöt eivät ole vähentyneet.
- Anonyymi
Ilmastotukea ei ole edes olemassa. Älä siis sönkkää.
- Anonyymi
Kesäkuussa lopetti 100 maidontuotantotilaa. Mielenterveydellisistä syistä maataloudessa lopetetaan tilan pito. Nyt on tiloja saatavilla kun kiinnostus lopahtaa. Moni saisi leivän kun kokeilee miltä eläinten pitäminen ja omavaraisuus tuntuu. Valtion auttava käsi jakaa tukirahoja ...kannattaisi kokeilla muidenkin kuin maatilan poikien tai tyttöjen mieltä kannustaa työtä. Ei tarvitse lähteä 5 päivänä viikossa työmaalle hikoilemaan .
- AnonyymiUUSI
Kuka nyt noin rikollista hommaa lähtisi tekemään?!
- AnonyymiUUSI
Kannattaa tilan ostajan varautua, että tarvitseekin lähteä 7 päivänä viikossa, eikä vain viitenä sinne työmaalle hikoilemaan.
- AnonyymiUUSI
Haaskoon ovat nekin miljardit menneet
- AnonyymiUUSI
Nuo 100 lopettanutta maidontuotantotilaa ei ole saanut miljardeja tukea.
Maidontuotantotilan tuottamaa ruokaa me syömme ja juomme joka päivä. - AnonyymiUUSI
juup,
meijjeri tekköö einespullia,
saksalaisista teuras perkeistä...
- AnonyymiUUSI
Haaskoon on mennyt Aran rahat kun ei tarvitse edes veroja maksaa tästä lafkasta...alkaisiko kukaan tutkimaan mihin tuotot hassataan. Haaskoon on mennyt takuueläkkeet heillä jotka eivät ole tehneet työtä eläkkeensä eteen. Meidän työssä käyvien selkänahasta otetaan kaikki sosiaalituet ja niitä piisaa. Myös Kelan myöntämät kelakortit jopa 14 taxilla ajoon vaikka puolisolla olisi autokortti ja puoliso on kotona pystyen kuskaamaan puolisoa. Ihan järjen köyhyyttä tälläinen haaskoo.
Haaskoon on mennyt eduskunnan taxiajot sekä alkoholibileet. Haaskoon on mennyt Helsingin ostama keinu 230.000 euroa.
Yhteiskunnan maksamaksi on mennyt isien maksamattomat elatusmaksut kun he eivät tunne omaa vastuutaan. erotaan ja perustetaan uusi perhe johon tehdään uusia tenavia . Kun älli ei sano ettei pysty maksamaan edellisenkään avioliiton lapsien elareita niin vielä lisäännytään ja ihmetellään kun rahat eivät riitä...eikö vaiheessa kun uudestaan lisäännytään hoks hoks hoksata isän velvollisuuksia. elarit jää maksamatta edellisistä lapsista ,tehdään itsensä varattomaksi ja maksatetaan kelalla eli veronmaksajilla koko touhu. On väärin kun saa jäävätä itsensä pois kustannuksista. - AnonyymiUUSI
Nuo 14x kelataksi kyytiä saa kuukauden aikana. Eräskin henkilö ajelee taksilla kyläilemään kaverin luo.
- AnonyymiUUSI
Totta kai. Sähkötaksilla, niin ilmasto kiittää!
- AnonyymiUUSI
Miten päästöt voisi muka vähentyä ilman rahoitusta?
On kyllä järjen köyhyyttä luulla että ilmastotoimia tapahtuisi ilman ilmastotoimitukea.- AnonyymiUUSI
nnnnnniiiiiiiiihhhhhhhh,
antakkee rahhoooo... - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
nnnnnniiiiiiiiihhhhhhhh,
antakkee rahhoooo...Aivan oikein. Rahaa tarvitaan. Propsit sulle!
- AnonyymiUUSI
Ilmastotoimissa raha siirtyy aina sille, joka tarjoaa ratkaisuja ongelmaan. Ei tuulivoimaloitakaan kukaan ole ilmaiseksi rakentanut ja se vasta kallista on ollutkin.
- AnonyymiUUSI
nnnnnnnnnniiiiiiiiihhhhhhhh,
ny pittee suaha palajon rahhoooo,
antakkee rahhoooo... - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
nnnnnnnnnniiiiiiiiihhhhhhhh,
ny pittee suaha palajon rahhoooo,
antakkee rahhoooo...Oikeassa olet. Rahaa tarvitaan!
- AnonyymiUUSI
Suomen maatalous on saanut EUlta rahaa 5000 miljoonaa euroa järviin ja meriin menevien päästöjen vähentämiseksi. Päästöt eivät ole vähentyneet vaikka rahat on kuitenkin käytetty. Mihin ovat mahtaneet mennä?
- AnonyymiUUSI
Höpön höpö. Puhut tarkoituksellisesti ihan paskaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959